Lapualta...siis onko ihan totta? jo on aikoihin eletty...verotoimisto vietiin ja nyt on työkkärin vuoro...
työkkäri
loppuu
7726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
voikun loppuis omaltaki paikkakunnalta, tietyt alat ei edes ilmoittele siellä
Onko jollekin ollut todella apua työkkäristä? Ainut pieni hyöty on siinä, että sen nettisivuilla ilmoitetaan työpaikoista. Kuten myös Monsterin ja monen muun sivuilla. Työkkäristä ei ole mitään merkittävää hyötyä.
En tiedä Lapuan tilanteesta, mutta ainakin Sjoella työkkäri oikeasti aiheuttaa enemmän pahaa kuin mitä saa hyvää aikaan. Kuulin kerran aivan pöyristyttävän tarinan erään kaverin työttömyyskorvauksista. En kerro kaikkea, mutta yksi syy evätä korvaukset syyttään työttömäksi jääneelle oli se, että virkailija työkkärissä sanoi "On meillä korvat ja silmät" Kyse oli tilanteessa, jossa kaveria epäiltiin yritystoiminnasta, kun Tampereen seudulla oli samanniminen henkilö, joka oli oman osakeyhtiönsä omistaja. Tilanteeseen liittyi paljon muutakin asioita, joissa työkkäri jostain ihmeen syystä teki kaverille elämän todellan hankalaksi. Yksi oli se, kun kaverin piti mennä ilmoittautumaan tiettynä aikana, niin hänelle soitettiinkin toinen myöhäisempi aika. No hänelle tuli kahden viikon kuluttua kirje kotiin, että työttömyyskorvaukset evätty 90 päiväksi, kun hän ei tullut ajallaan ilmoittautumiseen ja päätökseen voi hakea muutosta valittamalla, mutta valittaminen kestää vähintään viikkoja. Soittamalla hän sai tiedon, että valituksen käsittely kestää valitusten määrän ja lautakunnan kokouksen vuoksi yli kuukauden. Ja vielä auottiin päätä siitä, kun kaveri ei ollut saapunut kokoukseen. Kuulemma tietysti aiemmin kirjeellä tullut aika olisi ollut se oikea, eikä myöhemmin puhelimella soitettu tieto. Eikä tämä esimerkki ole todellakaan ainut mokailu kyseisen työkkärin suhteen. Valitusten määrä työkkärin päätöksistä on valtava, mutta kukaan ei uskalla asioista puhua, sillä asianomaiset pelkäävät korvaustensa eväämistä. En vaan käsitä sitä, että missä vaiheessa kyseinen lafka on unohtanut oman ydintyönsä, joka joskus ainakin oli etsiä ihmisille työtä.
Toivottavasti siltä perkeleeen "kadenssi akaltakin" loppuu työt. On sen verran aiheuttanut ongelmia että aivan oikein meni jos työt loppuu. Ei tartte käydä ampumas sitä.
Jos luitte Ilkkaa niin siinähän sanottiin, että toimistot yhdistyvät ja virkailijat siirtyvät vain toiseen toimistoon.
Ei valtion virkamieten työt lopu.
se sitten muuttaa,mulla jääny uutinen pimentoon????
No Te-keskus on nyt pyytänyt mm. kunnalta (Lapua) lausunnon siitä mihin se haluaa kuulua, Sjoen työkkäriin vai esim. Kauhavalle....
Lapuan työkkäri on ainakin omalla kohdallani ollut ihan asiallinen paikka. Kerran ovat varsinaisesti osoittaneet työtä, kerran ehdottaneet työnhakua erääseen paikkaan ja kerran kurssittaneet. Kahdesta viimeisestä toimenpiteestä en voi sanoa saaneeni ihmeempää hyötyä. Itse tein selväksi että olen aktiivinen työnhakija ja vaikka työllistyttyäni (ei työvoimatoimiston ansiosta) olenkin ollut joitain aikoja työttömänä (määräaikaisia töitä), ei minun ole koskaan tarvinnut kokea ettei virkailija uskoisi minua ilmoittautuessani työnhakijaksi. Ei ole tarvinnut seistä päällään, vaan sanoa miten asiat ovat - että pidän silmät ja korvat auki työpaikkojen suhteen.
"Selvä, tuossa on seuraava aikasi ja soita jos tilanne muuttuu... hei hei!" on ollut tavallinen kommentti ja vieläpä hymyn kera.
Harmittaa, jos toimiston lakkauttavat. Tietokone ja nettiliittymä ilmeisesti korvaavat pitkälti nämä palvelut, joten tulevaisuudessa vastapainoksi työttömän internetmaksutkin varmaan poistetaan työnhaun ja talouden helpottamiseksi. Siitä sitten taas yksi lisäkannustin elämäntapatyöttömille, hihii! Vaikkakin en usko, että monella on enää varaa ottaa työttömyyttä elämäntavaksi. Johan tuo ruoka on niin kallista, puhumattakaan kaikista muista elämisen kustannuksista.