Murhattu ulkoministeri Anna Lindh sanoi ennen kuolemaansa: "Hyvä Jumala, hän löi minua veitsellä vatsaan ",Iltalehti 11.9.2003.
Toivottavasti ulkoministerin muistotilaisuudessa pappi tai saarnaaja osaa/rohkenee kertoa mitä tämä avunpyyntö merkitsee traagisesti menehtyneen ulkoministerin iankaikkisesti elävän sielun kannalta.
Sillä Anna Lindhin ilmeisesti viimeisiksi jääneet sanat ovat pienen ihmisen avunpyyntö elävien ja kuolleitten Jumalalle.
Mitä Herra sanot tästä meille? "Jokainen ,joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu" Ap.teot 2:21.Tämä sama ilmoitus kerrotaan myös Room.10:13 ja Jooel 2:32.
Anna pyysi apua Raamatun Jumalalta joka sanoo:” Herra antaa kuoleman ja antaa elämän”. Miksi juuri Anna tempaistiin pois elävien maasta näin julmalla tavalla, sitä me emme tiedä.
Avunhuuto voi Raamatun mukaan olla myös sydämestä lähtevä vilpitön huokaus tai äänettömät sanat. Nämä Herra kuulee ja muistaa lupauksensa.
Siksi Annan iankaikkisesti elävä sielu lepää paratiisin riemussa köyhän Lasaruksen tavoin. Hänen ei tarvitse kärsiä tuskia tuonelan vaivassa ,jonne Herran enkelit vievät jumalattomien sielut heidän kuolemansa jälkeen. Paratiisista ja tuonelasta ,ks. Luuk.16:19-31.
Ylistetty elävä Herra että Annakin sielu on päässyt vanhurskasten lepoon! Muista sinä, laupeuden Jumala ,surevia ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivolla .
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei Annalla enää ole hätää, hän on siellä missä oli ennen syntymäänsäkin: ei missään. Murhaajan olinpaikan selvittäminen tässä kai tärkeää on.
Eilenhän pidätettiin joku.
Toivottavasti oikea tekijä . Kun näyttää verenmakua ja kiinnisaamisen pakkoa olevan niin mediassa kuin kentälläkin.
Joka ei estänyt Annan murhaa (?)
Eihän Jumala kykene estämään pahuutta tapahtumasta. Ihminen on vapaa toimimaan oman valintansa mukaan, joko Jumalan tahtoa (=elämän lakia) noudattaen tai sitä vastaan...
Miksi Jumalan pitäisi estää kaikki syntiteot ?
Jumalahan loi ihmiselle myös vapaan tahdon . Sitä voimme käyttää oikein tai väärin.
Myös Annan murhaaja oli Jumalan kuva - kertoo (Vanhan Testamentin) Jumalasta paljon.
Kun tapahtui syyskuun 11 päivän katastrofi. Monet sanoivat, että miksi Jumala ei auttanut. Miksi olisi auttanut, kun ihmiset tieten tahtoen hylkäävät Jumalan.Jumalanpalveluksetkin on nykyisin marketeissa kiertelyä ja kapakoissa hillumista. Enää ei saisi kouluissa opettaa uskontoa, eikä julkisesti kertoa uskostaan. Ihminen ei enää tarvitse Jumalaa mihinkään. Miksi silloin kun on hätä alkavat kaikki puhua, että miksi ei auttanut. Kun kaikki on hyvin, kukaan ei välitä Jumalasta mitään, eletään kuin ellun kanat.Jumala ei ole mikään hätävara.Uskossa on ihana elää, mutta se on kokoaikaista elämää Jumalan kanssa, eikä vain tarpeen vaatiessa. Mutta Jeesus kuitenkin elää ja haluaa pelastaa kurjia ihmisiä.
Eilisen TV-dokumentin mukaan Anna Lindh vierasti kirkossa käymistä, ei kuulunut kirkkoon ja oli ateisti.
Tämä käsitys minullakin oli. Mutta mitä se todistaa uskovista että tällaisiakin huudahduksia käytetään todisteena jostain? Itselläni on tapana huutaa voi luoja aina kun joku asia harmittaa, jokaisella on näitä tilanne ilmaisuja jotka eivät todista yhtään mistään
On käsittämätöntä tosiaan, että kuolevan ihmisen huudahduksesta Mikko vääntää tuollaisen kirjoituksen. Mikon opin mukaan kirkkoon kuulumattoman jumalankieltäjä Lindhin pitäisi nyt kärventyä helvetissä. Anna Lindh oli useiden lähteiden mukaan mihinkään uskomaton ateisti. Ihmisen perimmäiseen hyvyyteen hän kyllä uskoi, sen käsityksen olen saanut, mutta tällä ei ole Jumalaan uskomisen kanssa mitään tekemistä.
Itekkin, vaikken mitään jumalaa palvo, saatan huudahtaa 'voi jumala' tai 'luoja' tai 'voi laupias' tai 'voi jeesus' yms....
Vilpitön avunhuutaja ,ateisti 45,joka kääntyy Raamatun Jumalan puoleen ,pelastuu helvetistä.
Minä uskon Raamatun ja sen perusteella mitä olen lukenut iltapäivälehdistä ,siis Ilttarista ja Iltalehdestä,että ulkoministeri Anna Lindh pyysi sydämestään apua Herralta. Siksi hänen sielunsa on nyt paratiisissa.
"Sillä ,jokainen ,joka huutaa avuksi Herran nimeä ,pelastuu", ilmoittaa Raamattu näillä sanoilla kolmeen kertaan.
Tässä ei siis puhuta mitään siitä ,onko joku ollut ahkera kirkossakävijä vai jumalaton ateisti.
Yhtä kaikki. Raamatun Jumala on uskollinen lupaukselleen
Anna on nyt paratiisissa. Se on mielestäni päivänselvää.
Mitä sillä on sielun pelastumisen kannalta väliä,oliko Anna suurimman osan elämästään ateisti vai ei?
Toivoisin ,että hän olisi ollut Jeesuksen Herraksi tunnustava kristitty. Mutta Annan esimerkki rohkaiskoon jumalattomia parannuksen tekemiseen tänään eikä huomenna.
Jumala on hyvä pahoille ja kiittämättömille.Olennaista on, että Anna nöyrtyi pyytämään sydämestään apua Raamatun Jumalalta.
Siksi hänen sielunsa on nyt paratiisin riemussa eikä tuonelan vaivassa,vrt. Luuk.16:19-31
'Sillä Anna Lindhin ilmeisesti viimeisiksi jääneet sanat ovat pienen ihmisen avunpyyntö elävien ja kuolleitten Jumalalle.'
Eivät olleet ateistisen jumalankieltäjän viimeiset sanat. Anna vastasi ensiapuryhmän kysymyksiin.
Se että Anna Lindh huudahti tavanomaisen huudahduksen vrt. 'voi laupias taivas' tai 'jeesus siunakkoon', ei kyllä meinaa todellista avunpyyntöä yläkertaan, Mikko.
Sun opetusten mukaan Anna Lindh, joka ei halunnut edes astua kirkkoon, eikä kuulunut kirkkoon eikä uskonut Jumalaan, on helvetissä nyt. Pysy opissasi, Mikko!
Niin huudahti.
Pysy opissasi Mikko.