Salamasodalla edenneet suomalaiset joukot olivat jo heinäkuun lopulla 1941 ylittäneet vanhan rajan.
Laatokan Karjalan joukkojen komentaja, kenraalimajuri Paavo Talvela lupaa kuitenkin Pekka Tiilikaisen haastattelussa heinäkuun lopulla 1941, ettei taistelu loppuisi.
Karjala on vapautettava, Talvela sanoo. Tehtävänä on korjata erehdys, jonka Kustaa II Adolf teki suostuessaan siihen, että Suomen suuri heimo jaetaan rajapaaluilla kahtia.
HUOM: Kustaa II Adolf kuoli 1632 eli todella kaukaa haettu tekosyy.Oikea syy hyökkäämiseen on paljon raadollisempi. Talvelan tavoitteena oli oma puubisnes ja venäjän raaka-aine metsät.
Talvelan siviilityö Finncellissä kävi mahdottomaksi, koska amerikkalaiset eivät halunneet ostaa selluloosaa saksalaisten kanssa yhteistyössä olleelta mieheltä. Vuoden 1946 keväällä Talvela muutti Etelä-Amerikkaan myymään sellua. Hän palasi Suomeen 1949, aluksi Suomen Väriteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi ja vuodesta 1950 lähtien Suomen paperi- ja kartonginjalostajain yhdistyksen Convertan toimitusjohtajaksi. Convertasta Talvela jäi eläkkeelle 1962.
Talvela osallistui myös politiikkaan Kokoomuksen riveissä. Hän oli ollut valitsijamiehenä, kun Svinhufvud valittiin tasavallan presidentiksi. Täpärän vaalin ratkettua Talvela oli helpottunut. Hän oli tietoinen siitä että oli olemassa suunnitelma Ståhlbergin likvidoimiseksi, jos vaali olisi päättynyt tämän eduksi. Myös Paasikivi arvosti Talvelaa ja teki tämän kanssa yhteistyötä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
mielestäsi sitten Karjalaa olisi pitänyt edes yrittää vapauttaa hirmuhallinnosta? minusta on edelleenkin surullista ettei Karjalaa saatu vapautettua,nyt maa on jo pilattu ja kansa kärsinyt liikaa. Karjala kuului/kuuluu Suomelle,vääryydellä vietiin...
käytetään 1600-luvun rajanvetoa
Venäläiset perustelevat nykyistä rajaa v.1721 ns. Pietari Suuren rajalla. Eikö se ole yhtä kaukaa haetu syy?
On.
kesän -41 hyökkäysvaiheessa(Yli vanhan 1939 rajan)
tapatettiin n 10 000 Suomalaista.Talvela halusi Karjalan metsät puubisneksensä raaka-aineeksi.Hän oli bisnesmies.
Ylipäätään ei oikeastaan lainkaan puhuta siitä että koko Suomen sodanjohto ja oikeistohallitus oli sidoksissa metsäteollisuuteen.Metsä-Serla(Serlachiuksen suku)Finncell(Talvela) vain pari mainitakseni.
on silti typerää. olisiko Suomen pitänyt tyytyä ottamaan vain menetetty alue takaisin kun neuvostoliitto sen vääryydellä vei? vaikka isot kihot olisivat kuinka kaivanneet puuta yms ei se poista sitä että valtaosa puolusti siellä Isänmaata,perhettä ja kotia. "kyllähän meiltä vaatia voidaan,mutta paha meiltä on tulla mitään väkisin ottamahan!"
oli Mannerheimin. Hän hankki sille Rytin ja myöhemmin hallituksen siärenkaan hyväksynnän. Puunjalostusteollisuudella ei ollut asian kanssa miytään tekemistä.
Mannerheim näki Saksan voitossa mahdollisuuden Suur-Suomen luomiseen.Samalla hän saattoi väistää hyökkäyksen Leningradiin ja Tihvinän suuntaan. Hän kuvitteli myös Itä-Karjalan neuvottelupantiksi, jos sota päättyisi jonkinlaiseen Saksan ja NL:n rauhansopimukseen.Tällöin luovuttamalla Itä-Karjala voitaisiin pitää Viipuri. Se oli toiveajattelua.
Tealvela oli kiihkeä suursuomalainen. Hän oli silti pikkutekijä yhden armeijakunnan komentajana.Ratkaisuvalta oli Mannerheimilla. Lisäksi välissä oli Heinrichs, jonka alainen Talvela oli.Mannerheimia lukuunottamatta kenraaleilla ei ollut merkittävää vaikutusvaltaa.
Oliko Talvela tärähtänyt?
OLI.
Talvela meinasi tuhota suomalaisen VI Armeijakunnan 1944 vaatiessaan jäykkää torjuntaa vastoin annettua vetäytymiskäskyä. No onneksi Blick ei totellut vaan toimi omin päinsä ja veti onnistuneesti joukot ohi Viteleen maihinnousukohdan jolloin jättiläismotti vältettiin!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suurhyökkäys_Syväriltä_1944
"VI AK, jota komensi kenraalimajuri Aarne Leopold Blick. Armeijakuntaan kuuluivat kenraalimajuri Isaksonin 7.Divisioona, kenraalimajuri Kääriäisen 8.Divisioona, kenraalimajuri Tapolan 5.Divisioona ja eversti Kuistion 15.Prikaati."
ja puolustaa torjuvasti. Hän ei ymmärätnyt viivytystaistelua lainkaan, kuten ei Marskikaan. Heidän periaatteillaan viivyttävät joukot olisivat tuhoutuneet.Vasta viivytyksen päätyttyä eversti Nihtilä selvitti Talvelalle viivytystaistelun periaatteen, jolloin Talvela totesi, että olisi menetellyt aivan toisin, jos olisi asian tiennyt.
Mitenkään tärähtänyt Talvela ei tietenkään ollut. Hän oli poikkeuksellisen voimakastahtoinen ja hyökkäyshenkinen, hyvin vaikea persoona. Yleeensä hän joutui riitoihin kaikkien alaistensa ja esimiestensä kanssa Mannerheim poislukien.
johti kuitenkin tuolloin vetäytymistaisteluja periaatteenaan ettei menetettyjä asemia enää vallata takaisin elävän voiman säästämiseksi. Tilanne Kannaksella oli tuolloin niin kriittinen, että hänkin joutui ehkä vastoin periaatteitaan luomaan strategiat realistisilta pohjilta.
ei juuri tarvinnut perääntyä Talvisodan loppuvaiheissa.Lisäksi vetäytymistä sääteli Kannaksen armeija. Kesällä 1944 Talvela oli suoraan Mannerheimin alainen.