ovat tavallista julkeampia, mutta samalla myös tavallista selkeämmin VALHEEKSI nähtäviä. Ei kukaan muu voi niellä tuota mitä hän opettaa, kuin vain he, jotka ovat mielistyneet valheeseen.
Yksi esimerkki valheista: Suni väittää, että Pyhä Henki poistui täältä alkukirkon aikoihin ja palasi vasta hänen mukanaan, mutta Jeesus sanoo näin:
Matt. 28:20
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Eli Jeesus ilmoittaa olevansa omiensa kanssa joka päviä, maailman loppuun asti, eikä ilmoita, että Hän vetäytyy välillä poissa, eli harha on selvä ja tullut Raamatun tuntemattomuudesta, eli on sen takia niin selvä, sillä harha voi olla myös hyvin ovela ja piiloutunut, mutta ei tässä tapauksessa, vaan ihminen, joka tuollaista levittelee ei tunne laisinkaan Jumalan Sanaa, eikä taida siitä välittää, sillä saahan hän kiedottua pauloihinsa kaltaisiaan, jotka eivät mielisty totuuteen ja näin ollen Jumalan Sanaan.
Isä-Poika-Pyhä Henki on yksi Jumala ja toimii kaikessa yhdessä, sillä erikseen he eivät voi toimia ja jos Jeesus on ihmisessä MAAILMAN LOPPUUN ASTI, niin silloin PYHÄ HENKI on astiassa.
Tuollaista harhaa eivät niele muut, kun VALHEESEEN MIELISTYNEET.
Lopunaikana Jumala lähettää väkevän eksytyksen näille, jotka rakastavat valhetta ja vihaavat totuutta.
Yksi esimerkki valheista: Suni väittää, että Pyhä Henki poistui täältä alkukirkon aikoihin ja palasi vasta hänen mukanaan, mutta Jeesus sanoo näin:
Matt. 28:20
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Eli Jeesus ilmoittaa olevansa omiensa kanssa joka päviä, maailman loppuun asti, eikä ilmoita, että Hän vetäytyy välillä poissa, eli harha on selvä ja tullut Raamatun tuntemattomuudesta, eli on sen takia niin selvä, sillä harha voi olla myös hyvin ovela ja piiloutunut, mutta ei tässä tapauksessa, vaan ihminen, joka tuollaista levittelee ei tunne laisinkaan Jumalan Sanaa, eikä taida siitä välittää, sillä saahan hän kiedottua pauloihinsa kaltaisiaan, jotka eivät mielisty totuuteen ja näin ollen Jumalan Sanaan.
Isä-Poika-Pyhä Henki on yksi Jumala ja toimii kaikessa yhdessä, sillä erikseen he eivät voi toimia ja jos Jeesus on ihmisessä MAAILMAN LOPPUUN ASTI, niin silloin PYHÄ HENKI on astiassa.
Tuollaista harhaa eivät niele muut, kun VALHEESEEN MIELISTYNEET.
Lopunaikana Jumala lähettää väkevän eksytyksen näille, jotka rakastavat valhetta ja vihaavat totuutta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suni kirjoittaa:
"3) - Armoa jaetaan vain "ahtaassa portissa" sen "oikealla" puolella ..
tämä tuli mahdolliseksi kun Jumala oli ensin uhrannut Poikansa
lunnaiksi saatanalle.. ostanut sieluja itselleen saatanalta..
Todellinen armo saadaan vain siellä, missä ihminen ensin puhdistetaan,
annetaan sinetiksi Pyhä Henki ja saatesanat maailmaan lähdettäessä:
"Mene, äläkä enää syntiä tee."
Saatanan valheellinen armo saadaan ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä
porttopappien käsien alta huulten höpistessä tekopyhiä saatesanoja.
Poikansa uhrin vastalahjana Jumala sai ensiksi lunastettua Saatanalta
pois ne hänen valittuun kansaansa kuuluvat valitut, jotka olivat epäuskoisina
Saatanan kelkkaan lähteneet, kuten hän lunasti Paavalinkin."
Käsitelläänpä tätä Sunin väitettä, jossa hän väitää Jumalan uhranneen poikansa lunnaiksi Saatanalle.
Tällä valheella Suni vesittää Jumalan kaikkivaltaisuuden ja voima. Hän väittää, että Jumalan piti maksaa Saatanalle ihmisieluista ja uhrata Poikansa maksuksi.
Jumalan Sana kertoo, että Jeesus tuli PUOLESTAMME Uhriksi, jotta me saisimme rauhan Jumalan kanssa. Eli niin paljon Jumala maailmaa rakasti, että antoi Poikansa syntiemme puolesta Uhriksi, jotta me saisimme rauhan Hänen teostaan.
Jumala vihaa syntiä, eikä katso syntiin, vaan antoi ainokaisensa Uhriksi, jotta tämän kallis sovintoveri puhdistaa meidät synnistä ja näin Jumalan kasvot kohdistuvat meihin. Ei tekomme tähden, vaan Jumalan teon tähden.
Jumala ei ole koskaan neuvotellut Saatanan kanssa omiensa sieluista, vaan on osoittanut tälle vastustajalle tämän häviön, sillä uskovainen kansa on aina luottanut JUMALAN LUPAUKSEEN ja sen takia laittanut syntinsä Jeesuken päälle, jossa ne ristiin naulittiin ja ainoa kelvollien Uhrin veri riittää synnin voittamiseen ja siitä vapautumiseen. Eli Jumala teki liiton, jossa Hän Itse tekee kaiken ja ihmisen osuudeksi jää TAHTOA uskoa siihen tekoon, sillä sen tahdon perusteella Jumala antaa kaiken omilleen.
Tällä kertakaikisella uhrauksella, Jumala pani ihmisen suun tukkoon, eli heidän, jotka eivät koskaan ole Jumalasta syntyneitä, sillä Hän poisti ihmiseltä mahdollisuuden tehdä Saatanan tekoja ja väittää silti uskovansa Jumalaan. Aina on ollut ihmisiä ja vastustajia, jotka ovat kuuluneet vastavoiman piiriin ja usein nämä vastustajat ovat halunneet vuodattaa verta, milloin minkäkin asian puolesta ja jopa sen takia, että he ovat vaatineet maksun jonkun ihmisen pahasta teosta verellä maksettavaksi, mutta nyt se mahdollisuus on heiltä poistettu Jumalan kertakaikkisen uhrauksen tähden, jossa Hänen Uhrinsa on Hänen edessään tuoksuvana muistutuksena kansan syntien sovituksesta, jotta yksikään ihminen ei enää voisi väittää olevan Jumalan tahto ihmisen veren vuodattaminen.
Jumala sovitti meidät Itse Isensä kanssa.
Kolossalaiskirje 1
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
Suni halventaa apostolien ja profeetoiden tänne tuoman uskon, jossa kulmakivenä on YKSIN JUMALAN SANA, eli Jeesus Kristus.
Hän pyrkii väitteillään halventamaan erityisesti pakanain aposti Paavalia, joka tuo kirkkaan Sanoma tänne ja jonka JEESUS ITSE valjasti tähän tehtävään. Paavali kirjoittaa sen, minkä Jeesus Pyhän Henkensä kautta vaikuttaa kirjoitettavaksi ja sen mitä hän lihassaan kirjoittaa, sen hän selkekin sanoin kertoo, eli "tämän sanon minä, ei Jumala."
Ja synnittömyys oppi on sellainen keksintö, että se tekee armontarpeen mitättömäksi, eli nostaa ihmisen lihan korkealle omiin tekoihin ja näin hylkäämään Jumalan teot ja tämän opin hedelmän voi kuka tahansa nähdä Sunista ja häneen luottavista. Hedelmä on huono ja vastustaa Jeesuksen uskoa ja Jumalan käskyjä.
Tästä uskon kieltämisestä poikii kaikki Sunin harhat, sillä hän on rakennuksensa tehnyt muulle perustalle, kuin apostolien ja profeettojen perustalle rakennettuun seurakunnan uskoon, jossa kulmakivenä on Jumalan Sana.
Tämä riittäköön nyt toistaiseksi, sillä tässä on pohtimista heille, jotka vähänkään ja hetkenkään luulevat Sunin olevan Jumalan lähettämä, sitä hän ei ole. Hän tuo valhetta ja he, jotka eivät totuuteen mielisty nielevät julkeat valheet.
tietoa EDES tästä!! Eiväthän he ole ymmärtäneet että miksi Jeesuksen uhri on voimallinen. En oikein voi käsittää että mihin ihminen uskoo jos ei edes tätä tajua? Johonkin tarinaan ? vai. Että - juu minä uskon että tuo tarina on totta????
Raamattu kertoo asian ja jos ei sitä NÄE niin sitten ei näe.
Ja minä kun yksinkertaisuudessani luulin että tuo on päivän selvä jokaiselle - mutta ak' eipä vaan olekaan.
ja tällä palstallakin sen nyt näkee jokainen joka Sunin kirjoituksia on lukenut. Suni on siis ihan niinkuin muutkin syntiset armontarpeessa olevat, syntinen kompura, jolla on pää täynnä kaikenlaista omaa höpinää. Sääli miestä.
ja valjastamaan heitä vastasanoman levittäjiksi, joilla on mieltymys VALHEESEEN.
tavannut siellä missä uskosta kirjoitetaan ja puhutaan, kuin muutaman, sillä niin röyhkeää on hänen synnin tekonsa, jossa hän kieltää Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt.
Raju/väkevä eksytys on muutaman ihmisen tuoma sanoma Raamattu palstalla. Kyllä se aika suppealta minusta vaikuttaa. Niinkuin olet varmaan huomannut ei tämä "raju eksytys" oikein uppoa ihmisiin. Se lopun aika ja eksytys alkoi jo apostolien aikaan ja sen varmaan osaat näistä Raamatun kohdista lukea itsekin.
Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja. (1 Kor 10:11)
Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä. (1 Joh 2:18)
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
(1 Joh 4:1)
Vääryyden salainen vaikutus ON JO olemassa. Sen joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä; silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. Vääryyden ihminen tulee Saatana vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.
Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jota he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden. (2 Tess 2: 7-12)
Missä muuten on ne Teuvon petolliset tunnusteot ja ihmeet?
Tässä vielä siitä mittakaavasta/rajuudesta mitä se eksytys todellisuudessa on:
Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutustaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo KOKO IHMISKUNNAN EKSYTTÄJÄ, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. (Ilm. 12:9)