Miten voi

Sittenhän on täytynyt ensin uskoa,että on Jumala,ja sitten kieltää Hänet!?
21594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Älä nyt yksinkertaista. Ateisti kyllä lienee pohtinut kysymystä Jumalan olemassaolosta, mutta pohtiminen ei vielä edellytä mitään vakaumusta, ei teististä sen enempää kuin ateististakaan.

Äänestä

kun toisin päin. aluksi ollaan ateisteja kunne joku (ihminen)tulee manipuloimaan johonkin luuloon.
vai oliko päähäsi istutettu ajatus jumalista syntyessäsi? no ei varmasti.

tämä ateisti nimitys on vain seurausta sille, että on olemassa luulevia. teisti/ateisti 'nimitykset' olisivat turhia jos ei olisi hihhuleita.

Äänestä

Jumalaan uskova määrittelee jumalaan uskomattoman ateistiksi. Hänen näkökulmastaan jumala on olemassa, ja hän katsoo, että siihen uskomaton kieltää jotain. Ateistihan ei edes tarvitse tätä itselleen keksittyä nimikettä tai määritelmää. Itse katson olevani vain omalla tavallani ajattelva ihminen, joka ei usko uskovaisten hömppäjuttuihin. Onhan ateismisanan käyttö kieltämättä kätevämpi tapa ilmaista oma jumaluskon olemattomuus, ehkä jopa kohteliaampikin, kuin kertoa uskovalle, ettei hänen uskostaan pahemmin perusta.

Äänestä

että asia ei ole noin, kunhan provoilet.

Pikkulapset eivät usko mihinkään jumaliin. Riippuu sitten yhteisöstä, missä hän kasvaa, että tuputetaanko hänelle jotain jumaluskoa.

Jotkut, ikävä kyllä useimmat alkavatkin uskoa johonkin jumalolentoon, mutta onneksi useat myös oppivat kyseenalaistamaan moisen järjettömyyden.

Äänestä
  • Kirjoitin sulle sähköpostia. Ethän sä sitä varmaankaan ole lukenut, jos suomi24kin tökkii.

    Olet kyllä aika epäluuloinen. Onhan mulla sun puhelinnumeros, perskele. Olisin soittanut eilen, mutten löytänyt mistään sitä samperin numeroo. Eihän sitä olis tarvinnut palstalle julkisesti kirjoittaa. Tekstiviestit ja sähköpostikin on keksitty. Itseasiassa löysin sen numeron tänään lopulta työsähköposteistani, kun oikein kunnolla etsin, mutten soita, koska mulla ei ole enää asiaa.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    Kirjoitin sulle sähköpostia. Ethän sä sitä varmaankaan ole lukenut, jos suomi24kin tökkii.

    Olet kyllä aika epäluuloinen. Onhan mulla sun puhelinnumeros, perskele. Olisin soittanut eilen, mutten löytänyt mistään sitä samperin numeroo. Eihän sitä olis tarvinnut palstalle julkisesti kirjoittaa. Tekstiviestit ja sähköpostikin on keksitty. Itseasiassa löysin sen numeron tänään lopulta työsähköposteistani, kun oikein kunnolla etsin, mutten soita, koska mulla ei ole enää asiaa.

    koska elämä opettaa.

    Juu, tänään ei päässyt sähköpostiinkaan. Valvoin neljään asti aamuyöllä, kun jotkut nappulat väänsivät siihen asti moporinkiä hirveällä ulinalla. Ja sitten kun puolen päivän korvilla vääntäydyin ylös, niin tämä ns. palvelu oli stop.

    Mikähän se eilinen asiasi olisi ollut? Alkoi oikein kiinnostaa. Piknikreissu Ruissaloon kenties? Tai se Turussa järjestettävä uskontofestivaali?

    Väsäsin yöllä joutessani jotain sanoitusta, mutta se jäi vain funtsimisen asteelle ja nyt en muista edes aihetta. Jotain se varmaan oli elämisen vaikeudesta. Tai ainakin nukkumisen mahdottomuudesta.

    Kuka keksi mopon? Ei se Eino Poutiainen ollut, vaan joku häijy ihminen. Muistatko Poutiaisen? SMP:n kansanedustajan, joka pappatunturilla pyyhälsi tupakokouksiin. Jostain pohjoisesta oli kotoisin. Yhtä lailla aatteen mies, kuin Vennamon Veikkokin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Joskus mopopojat vetää kotitielläni mopoillaan tuhatta ja sataa, vaikka siellä on 30km/h rajoitus. Kerran seisoskelin portin pielessä haravana kanssa. Kun jäppinen ilmesty näköpiiriin. Menin keskelle tietä ja iskin haravan maahaan. Tyypille tuli kiire, eikä ole sen koommin näkynyt. On mulla itsellänikin moposkootteri, mutta en mä kaahaile, enkä aja runtua.

    Idea. Osta lelukaupasta sellainen tehokas vesiase. Tee väijytys ja tulita kavereita. Jäynänä vois laittaa veden sekaan jotain aromia. Harmi, kun meillä ei ole haisunäätiä. Niiden hanurista vois varmaan lypsää jotain aromeja.

    Mulla on vesipistooli yhtä SS-kollikissaa varten. Se yrittää toisinaan tulla rökittämään meidän kulman sopuisia kissoja.

    pitää lähteä niin kauhea ääni?

    Pitäisikö tosiaan käydä Tiimarissa tai jossain hakemassa sellainen vesipyssy? Tulee jotenkin mieleen Kätkäläinen, joka hillasuotaan vahti haulikon kanssa.

    Ei taida Tiimarista löytyä. Mä en ainakaan löytänyt edes vesikäseasetta, saati sitten kunnon tykkiä.

    Mun moposkootteri on nelitahtinen ja siinä on mukavan matala kehräys. Niitä pikkukollien mopoja on varmaan viritettykin.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    Ei taida Tiimarista löytyä. Mä en ainakaan löytänyt edes vesikäseasetta, saati sitten kunnon tykkiä.

    Mun moposkootteri on nelitahtinen ja siinä on mukavan matala kehräys. Niitä pikkukollien mopoja on varmaan viritettykin.

    Nyt kesällä tuolla tarkenee yölläkin istuskella pihalla, kun ei kuitenkaan nukuttua saa.

    Nappuloitten mopot on taatusti kaikki viritettyjä. Joskus ihan pelottaa, kun ne päivälläkin paahtavat tuhatta ja sataa ja pikkupenskat ovat pihalla leikkimässä ja ajelevat ensimmäisillä kolmipyöräisillään.

    Mutta usko vaan että jos jotain mopo-poikaa vesipyssyllä ammun, niin minä siitä syytteen saan, vaikka heppu ajaisikin viritetyllä eli laittomalla vehkeellä kolmelta aamuyöllä.

    Pitänee ryhtyä Kätkäläiseksi rangaistuksen uhallakin.

    Saathan sä kastella kasveja yöaikaan. Kasteluhan on paras hoitaa vasta auringonlaskun jälkeen. Vettä ei haihdu hukkaan, niinkuin lämpimimpään aikaan ja auringon paahteessa. Voithan sä käyttää kasteluletkua ja -pistooliakin. Rapatessa aina roiskuu ja mopopojat voivat vähän kastua.

    Ne kun liikkuvat yleensä porukalla. Jos olisikin omat systeemit käyttää kasteluletkua, mutta kun asun kerrostalossa, niin mistä minä siihen vettä saan?

    Täällä ei juuri mitään muuta häiriötä olekaan, kuin juuri nuo mopoilijat. Ikävä kyllä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta johtuen se on ympärivuotista.

    Äänestä

  • luuletteluja linkeissä mainitaan. Sanan muodostus on esimerkiksi syntynyt ihmisten ja tiedeyhteisöjen yhteisestä sopimuksessa, missä maassa hyvänsä. Uskominen tieteellisesti on sitten seurannut yhteistä hyvältä kuulostavaa ajattelumallia, kuten esim. darwinismi. Apinauskoisuus, haluatko aivan vilpittömästi uskoa olevasi apinoista ja meren mudasta lähtöisin ? Vain koska tiedeyhteisö on saanut sinut luulemaan niin, kuin ateistin raamattuun kirjaimellisesti, tiedeyhteisön sanoja käyttäen.

    Maapallo on sellainen kuin se on, eri aikavärähtelytaajuudessa se olisi millä kielellä hyvänsä sattumien summana eri niminen, eikä se mikä on sovittu kuin ateistifundamentalismi-epäuskoon uskoen.

    Ja kaikki tuo tiedeyhteisön aivopesu toimii ateisteihin kuin ilmassa oleva happi on välttämätöntä eläväisien jatkuvuudelle.

    Äänestä

Kun katsoo uutisia, ja näkee pahaa, ihmetyttää, että kuinka joku edes haluaa vielä uskoa!

Äänestä

Ateismi ei tarkoita jumalan kieltämistä vaan jumaluskon (teismin) kieltämistä. Olen kyllä huomannut uskovaisilta aina silloin tällöin sellaista kommenttia, josta saa käsityksen, että ateisteja pidetään vaan jumalalle vihaisina tai jumalaan pettyneinä selänkääntäjinä ja hylkääjinä. Ei siis ymmärretä, että eihän myö jumalaan uskota alunperinkään. Vaikka onhan sitä täällä sen verran hoettu, että luulisi jo uppoavan.

Äänestä

Olen ollut ateisti koko ikäni. Jeesukset, jumalat ja muut näkymättömät ja kuulumattomat otukset ovat olleet minulle aina samanlaisia mielikuvitusolioita kuin peikot ja kummituksetkin. Se, että joku uskoo esimerkiksi kristinuskon jumalaan, on minulle yhtä hupaisaa ja omituista kuin se, että joku aikuinen uskoisi Pekka Töpöhännän osanneen puhua ruotsia.

Kokeilepa seuraavaa - yritä ihan tosissasi, jos oikeasti tahdot ymmärtää asian. Piirrä paperille rivi tikku-ukkoja tai vain pyörylöitä. Yksi edustaa Shivaa, toinen saunatonttu Vastavihtaa, kolmas kristinuskon jumalaa, neljäs Allahia ja viides Ninhursagaa. Pitemmänkin rivin voit laatia. Kun minä katson tuota riviä, minä näen tikku-ukkoja, jotka ovat vain tikku-ukkoja, joista on olemassa tarinoita ja uskomuksia. Sinun mielestäsi yksi tikku-ukoista on valtavan paljon suurempi kuin muut tai ei ehkä edes kuulu tikku-ukkojen riviin; muut ovat sinulle vain tikku-ukkoja. Mutta oletko sinä aiemmin uskonut noiden muiden tikku-ukkojen jumaluuteen eli Shivaan, Vastavihtaan, Allahiin ja Ninhursagaan, jotta voit nyt "kieltää" heidät?

Anteeksi nyt tikku-ukkojen vääntäminen rautalangasta, mutta tämmöistä se on näiden mielikuvitusasioiden kanssa.

Äänestä

... sitten vastaavasti ei ole Mersua? Olenkohan pettynyt Mersuun, kääntänyt Mersulle selkäni, myynyt Mersuni tai onko se mennyt rikki?

Ei vaan minulla ei ole ikinä ollut mitään v*tun Mersua HAAAHHHAHHAAAA

Äänestä

Minä en kiellä minkään jumalan olemassaoloa. Minä en usko yhdenkään jumalan olemassaoloon.
Miten jotakin sellaista voi kieltää jonka olemassaoloa ei edes tunnusta olevan olemassa?

Ei minun tarvitse uskoa lampunhenkiin jotta voin kieltäytyä uskomasta ettei lampunhenkiä ole olemassa. Miksi kysymys jumalasta / jumalista poikkeaa tästä?
Itse en näe mitään eroa näiden kahden uskomuksen välillä.

Äänestä

Ihan vaan olin kiinnostunut lukemaan mielipiteitänne.

Äänestä

Uskotko zeukseen? Thoriin? Ukko ylijumalaan? Uskotko keijuihin? Joulupukkiin? Menninkäisiin? Loch Nessin hirviöön? Pääsi päällä leijailevaan näkymättömään gnarfiin?

Jos et, oletko ensin uskonut niiden olemassaoloon ja sitten erikseen kieltänyt ne?

Vai onko, kuten ateismissa, näiden kohdalla kyse siitä että mielestäsi ne vain eivät ole totta.

Näin minulla, ateistilla, on käsitys oheisten mielikuvitusolentojen lisäksi kaikkien muidenkin uskontojen jumalista; myös kristinuskon. En nähnyt niitä joskus totena ja päättänyt kieltää niitä vastoin niiden kasvoja vaan ne ovat mielikuvitusta.

Että näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olla ateisti? kirjoitti:

Sittenhän on täytynyt ensin uskoa,että on Jumala,ja sitten kieltää Hänet!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu