Kokemuksia K-S keskussairaalasta?

mulla siis käynnistettiin yliaikasuuden vuoksi. kokemuksen osastolta jossa odoteltiin käynnistymistä oli todella hyvät. ihania hoitajia ja lääkäreitä. kävi vielä niinki hyvä tuuri mulla että olin yksin kahden hengen huoneessa joten mies sai jäädä yöksi myös sinne(ei olisi onnistunut jos olisi huonekaveri ollut). kun synnytyssaliin päästiin niin osui ihana kätilö kohdalle! hän oli aivan ihana, todella mukava ja jutteli mukavia. lyhyesti sanottuna kaikki oli ihania niin kauan kunnes päästiin synnytyksen jälkeen osastolle vauvan kanssa. sielläkin toki oli mukavia hoitajia mutta usein eräs yksi ja sama hoitaja oli todella persiistä.

olin huonossa kunnossa piiiiiiiiiiiitkän synnytyksen jäljiltä joten en kyennyt oikein liikkumaan ja väsymystä oli kunnolla. kertaakaan en saanut syötyä kunnon ruokaa, hoitaja kävi kysymässä ovella olenko jo syönyt ja sanoin että en vielä ole ehtinyt, no tää vaan sano sano että jaa ja meni pois. lisämaitoa en saanut tytölleni edes 7tunnin imetyksen jälkeen(tuttikin oli paholaisen keksintö joten toivookaan että sitäkään saisi), vastaus oli aina että ensin pitää imettää. vaikka kerroin että sitähän tässä on 7tuntia tehty, mutta eipä auttanut. pakkohan sitä lasta oli imettää kun nälkä oli(ja nälkä siis todella oli,maitoa tuli kunnolla ja kun kotona annettiin pelkkäää korviketta niin sitä hurahti kerralla se 200ml vähintään, sama reilun kuukauden päästä ku annettiin velliä ja neuvolan ohjeesta n.2,5kuukauden ikäsestä soseita. on kuulemma vaan niin kova syömään)

muuten siis hyvät kokemukset lukuunottamatta sitä yhtä persnaamaa :)

Minä olen siellä kaksi lasta synnyttänyt ja hyviä kokemuksia molemmat. Hoitajat olivat ihania. Auttoi jos apua tarvitsi ym. Mä pyysin molemmille lisämaitoa. Sainkin sitä vaikka mulle kyllä sanottiin et ei tää oo nii hyvää kuin oma maito. Eka sai korviketta tipan ja toka sai luvutettua ämmää kun sattu olemaan. Ei sen enempää kukaan vastaan pistänyt. Voin siis suositella.

Kohdalleni on sattunut kerran tosi karsea kätilö, yksi lääkäri siellä on sellainen, että en ole asioinut hänellä, se sovittiin törkeän käyttäytymisen vuoksi, ja sitä on kunnioitettu. Vuodeosastoilla oli myös yksi vanhempi rouva hiukan liian "kannustava", sanoi sektion jälkeisenä aamuna (sektio siis tehtiin yöllä nukutuksessa), että jään ilman ruokaa, jos en itse selviä ylös kipujeni vuoksi. Silloinkin sairaala-apulainen toi minulle syötävää, ilmeisestikin tietävät tuon yhden hoitajan tavat "kannustaa" jalkeille. Ensimmäisellä kerralla menetin paljon verta, ja lapseni oli teholla, joten jouduin olemaan viikon verran sairaalassa sektion jälkeen. Toisella kerralla kotiuduin nopeammin, mutta lapseni oli taas teholla alkuun, joten halusin hänetkin samalla mukaani, taisi olla kuudes päivä, kun lähdimme kotiin.

Kolmannella kerralla sain itse sanella milloin haluan lähteä, lähdin neljäntenä päivänä hyväkuntoisena kotiin. Olisin päässyt aiemminkin, mutta en halunnut, koska isommat lapset olisi ollut haastavaa hoitaa haavan kanssa. Myöskin olisin saanut olla pidempäänkin jos olisin kokenut tarvitsevani lepoa.

Vastasyntyneiden teholla ja vso:lla on kertakaikkiaan mahtava henkilökunta. Kertoivat asioista mielellään ja selkokielellä, ja kannustivat kovasti. Kaikesta näki, että rakastavat työtään, ja tunnelma siellä oli leppoisa. Vierihoidossa olleet vauvani ovat olleet aina yöt vauvalassa, ja sieltä ovat tulleet syömään vain. Tätä ei ole koskaan millään lailla kritisoitu, vaan päinvastoin siihen on kannustettu, että saa levättyä kunnolla ennen kotiinpaluuta. Kipulääkitystä on saanut aina, mutta vain kerran sain kipupumpun jo suoraan leikkauksessa, ja se oli mahtava. Tuolla osastolla sitten vaan eivät osanneet käyttää sitä, vaan heräämöstä joutuivat apua kyselemään, kun lääkeainen loppui.

Kuitenkin menisin uudestaankin sinne synnyttämään, joka sairaalassahan on ne "huonommat hoitsut". Niin kauan kuin he ovat vähemmistönä, niin ei hätää. On varmaan vaikutusta silläkin, että osaa vaatia ja pyytää apua.

Miehelläni on hiukan erilainen kokemus, hän joutui epätietoisena odottamaan käytävällä tietoa siitä, onko lapsi edes hengissä, ja minunkin vointini pelotti, kun hänelle unohdettiin käydä asiasta kertomassa. Käytävälle hänet häädettiin, ja viimeinen muistikuva oli hänellä lääkäreiden hätä ja kiire, kun olivat tajunneet meidän molempien olleen hengenvaarassa. Oli kuulemma elämän pisimmät tunnit. Onneksi joku oli vihdoin alkanut selvittelemään asiaa, taisi olla sairaala-apulainen. Eli muut unohtivat siinä kiireessä, että miehelleni oli luvattu tulla kertomaan tilanne, kun se on ohi. Mutta näitäkin tapahtuu joka sairaalassa varmaan aika herkästi. Samaan episodiin kuuluu myös se, että tuota lasta ei merkitty millään lailla, vasta kotiutuessamme tajusimme, että lapsi on ollut koko ajan ilman tunnnistetta. Mutta ei siinäkään mitään sattunut.

Kohtelu ei ole ollut erilaista eri synnytyksissä. Ehkä ensimmäisellä kerralla tarjosivat herkemmin apua ja neuvoja. Silloin myöskin kävi psykologi juttelemassa sieltä sairaalasta, ihan siis henkistä tukea tarjosi siinä kriisissä, kun lapsi joutuikin teholle. Myöhemmissä synnytyksissä ei enää käynyt hän, vaan neuvolasta oma ihana terkkarimme pistäytyi osastolla.