Tästähän on ollut jo aiemmin ilmoa, eli siis hallinnoimallani maatilalla lähes jokainen mahdollinen paikka oli tungettu hamppua täyteen kun poliisit "sattuivat" paikalle ja jouduin pidätetyksi epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta mm. ja olen ollut pelkästä marista mm. kuukauden pidätettynä jne.
No käräjät lähestyvät nyt ja asianajajaa, kunnollista, joka ilman kauhun- ja pelonsekaisia tunteitaan voisi asiaani käsitellä, ei tahdo löytyä. En haluaisi myöskään advokaattia, joka lyö korttia selkäni takana tutkinnanjohtajan kanssa(sellainen on jo ollut), eikä todellakaan saisi mielellään olla vapaamuurari, tai omistaa kovin paljoa muovi- tai öljy-yhtiöiden osakkeita tms.omata hampunvastaisia vaikuttimia. Asiaan perehtyneet tietävät kyllä, mitä tällä tarkoitan. Reippaus, rehtiys ja hyvä laintuntemus liittyen kannabisasioihin ja ennakkotapauksiin EU:n alueella olisivat ikäänkuin ne tärkeimmät kriteerit tässä asiassa mahdollisella edustajallani eli vaatimustaso ei nähdäkseni ole mikään mahdoton.
Soitin jo mm. Heikki Lampelalle, joka kuultuaan, että kysymyksessä on vähävaraisuuteni vuoksi ns. maksuton oikeudenkäynti(siis tämäkin kannabiskulu korvautuu veronmaksajien maksamana), totesi, että kunnollista asianajajaa ei tahdo noilla valtion (lue:veronmaksajien, meidän kaikkien yhteiskunnan jäsenien) maksamilla palkoilla saada värvättyä. Pitäisi siis löytää edustaja joka tyytyy tuohon perusliksaan, ymmärtää mistä hampussa on kysymys (etenkin omassa tapauksessani), sekä joko on valmis viemään, tai tuntee jonkun joka on valmis viemään ko. asian EU- oikeuteen jos ei muuten tolkkua asiaan tule.
On todellakin todistettavasti ollut aikomus laittaa hamppua kasvamaan joka nurkalle, mm. traktorilla peltoon, sekä mm. kehittää oma lajike, kun kerran THC-pitoisuudelle ei EU:n alueella lain mukaan ole mitään ylärajaa ja kysymyksessä on vielä jopa Suomenkin lääkelaitoksen hyväksymä lääkeaine jolle ei ole vielä raaka-aineen osalta kotimaassamme minkäänlaista tuotantoakaan, eikä siis välttämättä kyseessä ole pelkästään jokin ns. pelkän huumekasvistatuksen omaava tappajaruoho.
Poliisit veivät tämän kesän siemenviljani, jonka olen nyt joutunut hommaamaan muualta kalliilla ja kasvattamaan huomattavasti huonompituottoista hamppulajiketta. Myöskin arvokas jalostustyö meni hukkaan, kasvatuslaitteistot on jo kuulemma tuhottu ekokemin uunissa veronmaksajien rahoilla jälleen. Suomen kannabisyhdistyksessä ei kukaan vastaa puhelimeen, eikä sähköpostikyselyihini, pilven passivoimiako ovat vai mikä on. Eihän noita sivujakaan näytä kukaan juuri päivittävän, uutiset ovat enimmäkseen vuodelta -05 tai jotain. SKY: n edustaja, kun luet tämän, niin nyt ei ole enää aikaa pelkälle parrankasvatukselle vaan on jo tehtävä jotain muuta kuin annettava steitmenttiä siitä kuinka kauan hampun täyslaillisuus tulee vielä kestämäänkään. Nyt 0lisi kyllä tosiaan uutisaihetta tiedossa kun lyön käräjillä hamppupaalin pöytään, aion sen todellakin tehdä ja tarvitsen avustajaa aiheeseen.
Suositelkaapa joku asianajajaa niin muutetaan Suomi tässä hamppuasiassa oikeaan suuntaan oikeaan aikaan. Voitaisiin saada hampulla suomea pelastettua mm. alkavalta ympäristö- energia- ja talouskriisiltä mm.
t: joku tuulipuku kai.
p.s: vain asialliset kommentit kiitos, en minäkään arvostele kenenkään alkoholin käyttöä, vaikka joskus tuntuu että voisi olla aihettakin. Hamppua on kaikista poliisin aiheuttamista talousvaikeuksistani huolimatta tällä hetkellä kasvamassa kasvattamoissani ja pelloillani n. 20 000 40 000 kpl (HUOM!) THC-pitoista Cannabaceae-heimon lajikkeen kannabis- eli hamppukasvia, tämä ei todellakaan ole pilaa vaan seuraavaa takavarikkoa nämä maalaispoliisit joutuvat tekemään jo jatkoperävaunuyhdistelmällä, tai sitten saan rauhassa alkaa harjoittamaan ammattiani, ammattimaista hampun kasvatusta. Olisikohan siis muutoksen aika jo viimein koittanut?
Lääkelaki 6§ mm. jne..?
No käräjät lähestyvät nyt ja asianajajaa, kunnollista, joka ilman kauhun- ja pelonsekaisia tunteitaan voisi asiaani käsitellä, ei tahdo löytyä. En haluaisi myöskään advokaattia, joka lyö korttia selkäni takana tutkinnanjohtajan kanssa(sellainen on jo ollut), eikä todellakaan saisi mielellään olla vapaamuurari, tai omistaa kovin paljoa muovi- tai öljy-yhtiöiden osakkeita tms.omata hampunvastaisia vaikuttimia. Asiaan perehtyneet tietävät kyllä, mitä tällä tarkoitan. Reippaus, rehtiys ja hyvä laintuntemus liittyen kannabisasioihin ja ennakkotapauksiin EU:n alueella olisivat ikäänkuin ne tärkeimmät kriteerit tässä asiassa mahdollisella edustajallani eli vaatimustaso ei nähdäkseni ole mikään mahdoton.
Soitin jo mm. Heikki Lampelalle, joka kuultuaan, että kysymyksessä on vähävaraisuuteni vuoksi ns. maksuton oikeudenkäynti(siis tämäkin kannabiskulu korvautuu veronmaksajien maksamana), totesi, että kunnollista asianajajaa ei tahdo noilla valtion (lue:veronmaksajien, meidän kaikkien yhteiskunnan jäsenien) maksamilla palkoilla saada värvättyä. Pitäisi siis löytää edustaja joka tyytyy tuohon perusliksaan, ymmärtää mistä hampussa on kysymys (etenkin omassa tapauksessani), sekä joko on valmis viemään, tai tuntee jonkun joka on valmis viemään ko. asian EU- oikeuteen jos ei muuten tolkkua asiaan tule.
On todellakin todistettavasti ollut aikomus laittaa hamppua kasvamaan joka nurkalle, mm. traktorilla peltoon, sekä mm. kehittää oma lajike, kun kerran THC-pitoisuudelle ei EU:n alueella lain mukaan ole mitään ylärajaa ja kysymyksessä on vielä jopa Suomenkin lääkelaitoksen hyväksymä lääkeaine jolle ei ole vielä raaka-aineen osalta kotimaassamme minkäänlaista tuotantoakaan, eikä siis välttämättä kyseessä ole pelkästään jokin ns. pelkän huumekasvistatuksen omaava tappajaruoho.
Poliisit veivät tämän kesän siemenviljani, jonka olen nyt joutunut hommaamaan muualta kalliilla ja kasvattamaan huomattavasti huonompituottoista hamppulajiketta. Myöskin arvokas jalostustyö meni hukkaan, kasvatuslaitteistot on jo kuulemma tuhottu ekokemin uunissa veronmaksajien rahoilla jälleen. Suomen kannabisyhdistyksessä ei kukaan vastaa puhelimeen, eikä sähköpostikyselyihini, pilven passivoimiako ovat vai mikä on. Eihän noita sivujakaan näytä kukaan juuri päivittävän, uutiset ovat enimmäkseen vuodelta -05 tai jotain. SKY: n edustaja, kun luet tämän, niin nyt ei ole enää aikaa pelkälle parrankasvatukselle vaan on jo tehtävä jotain muuta kuin annettava steitmenttiä siitä kuinka kauan hampun täyslaillisuus tulee vielä kestämäänkään. Nyt 0lisi kyllä tosiaan uutisaihetta tiedossa kun lyön käräjillä hamppupaalin pöytään, aion sen todellakin tehdä ja tarvitsen avustajaa aiheeseen.
Suositelkaapa joku asianajajaa niin muutetaan Suomi tässä hamppuasiassa oikeaan suuntaan oikeaan aikaan. Voitaisiin saada hampulla suomea pelastettua mm. alkavalta ympäristö- energia- ja talouskriisiltä mm.
t: joku tuulipuku kai.
p.s: vain asialliset kommentit kiitos, en minäkään arvostele kenenkään alkoholin käyttöä, vaikka joskus tuntuu että voisi olla aihettakin. Hamppua on kaikista poliisin aiheuttamista talousvaikeuksistani huolimatta tällä hetkellä kasvamassa kasvattamoissani ja pelloillani n. 20 000 40 000 kpl (HUOM!) THC-pitoista Cannabaceae-heimon lajikkeen kannabis- eli hamppukasvia, tämä ei todellakaan ole pilaa vaan seuraavaa takavarikkoa nämä maalaispoliisit joutuvat tekemään jo jatkoperävaunuyhdistelmällä, tai sitten saan rauhassa alkaa harjoittamaan ammattiani, ammattimaista hampun kasvatusta. Olisikohan siis muutoksen aika jo viimein koittanut?
Lääkelaki 6§ mm. jne..?
Vastaukset 18
Vanhimmat
ei jaksa lukea noin pitkää kirjoitusta. Paljon mukavampi on vaan rötköttää sohvassa, korkeintaan Bob Marleyn kasetista puolen käyn kääntämässä samalla kun käyn jääkaapilla ja vessassa.
Älä ota ressiä tommosista hei chillaa vähän
kyllä sinäkin siitä vielä virkoat kun poliisi tulee ratsaamaan kämppäsi kun on haistanut laittomien kannabiskasviesi tuoksun ja ei ole kasvatuslupaa kumminkaan haettuna ja maksettuna.
pistää motivoitumaan kun viherrakentamiseen tulee häiriöitä vai mitä.
näyttää näköjään ruuneperi yrittävän haitattaa vitua koko porukalle? Ehkä kannattaisi yrittää vastata haasteisiin...
onko tuossa sanomaa sitten vai ei, mene ja tiedä.
Siis sulla on ollut törkeästi hamppua kasvamassa pitkin maita ja mantuja? Miksiköhän mä en ole kuullut tällaisesta. Oiskohan linkkiä mihinkään uutiskanavaan missä tästä olisi kerrottu?
Ja siis sulla kasvaa nytkin parikytätuhatta hamppukasvia? Nyt ei kyllä auta kun nostaa hattua. Nyt pitäis kans koettaa kirjoittaa tääkin viesti ennen kuin tänne tulee pari tusinaa jeesustelijoita soveltamaan sekopääkorttia. Mutta joo, jotenkin on vaan ihmeteltävä että miten valtio ei näe tässä mahdollisuutta vaan uhan. Eihän sen tarvisi kuluttaa penniäkään kannabismonopolin potkustarttiin jos kerran Suomessa on näitä hamppumaatiloja (olen lukenut aikaisemmista ~saman mittakaavan bustauksista) jo monopolin tarpeeksi.
Oletko muuten harkinnut hasiksen valmistukseen ryhtymistä? Nykysin suurin osa Suomessa liikkuvasta hasiksesta taitaa tulla Itärajan kautta mafioosojen perseissä ja niissä on jatkeaineina vaikka mitä lasikuidusta moottoriöljyyn. Olisi aika asiallista jos markkinoille tulisi ihan ehtaa kotimaista tavaraa.
Lainopillisia neuvoja en kyllä osaa antaa, toivotan kyllä onnea, mutta epäilen vahvasti että tästä itsesensuurin luvatusta maasta mitään kannabisasianajajaa löytyy. Jos tosin saat keskustelun niin auki että massamedioissakin asia mainitaan muussa kuin kielteisessä valossa niin ansaitset silloin sitten patsaan.
Kiitos sinulle, arvoisa pirinisti(?) esittämistäsi näkemyksistäsi. Sensuurihan tässä asiassa on rehoittanut kovastikin, sekä poliisin mm. esitutkintalain rikkomiset ym. outoudet asiaan liittyen. Tuo asia on harmi, koska aiemmin olen itse jaksanut uskoa poliisin rehellisyyteen ja esikuvana toimimiseen Suomessa ja olen ollut itsepintaisesti enemmän poliisiin suhtautuen myönteinen kuin vastustava, nyt on valitettavasti ollut tuo usko koetuksella kohtalaisen paljon.
Tuolta ketjun loppupäästä avautuvat hakusanoilla linkit, hieman matalaa profiilia olen vielä osittain pitänyt mutta seuraa sähköpostiasi, kun "aloittamaasi keskusteluun on vastattu osoitteessa jne"-teksti tavoittaa sinut, ovat Kannabiskasvini kasvaneet pelloissa ja kasvattamoissani niin suuriksi, että niitä voi esitellä laajemmin kaikkien nähtäville kuvina netissä. Kesäkuun 10. päivä tuo uudelleen jalostettu Suomen maatiaishamppu vasta kylvettiin, joten taimet ovat kovin vaatimattomia, n. kymmensenttisiä vielä. Aiemmin lähinnä jalostukseen tilatut "erikoishamppuni" alkavat olla jo n. 30- 40 cm korkeudessa.
Tuosta hasiksesta sen varran, että olet aivan oikeassa, sen sekaanhan on ujutettu aineita poltettavasta heroiinista tärpättiin ja lattiavahaan, kotimainen korvaava lääkeaine voisi olla paikallaan jo viimein. Itse suosittelisin kaikkien muiden vahvempien huumausaineiden korvaushoidoksi laadukasta kotimaista marihuanaa, johon ei ole sekoitettu mitään aineita joita siinä ei kuuluisi olla.
Onko tuo muuten noin Suomen tasolla miten yleistä tai normaalia, että pelkästä hampusta on joutunut olemaan kuukauden pidätysvankeudessa?
Jollain jukkapojalla oli koko kylppäri täynnä pajauteltavaa ja oman kertomansa lopputulos oli vissiinkin sitten 50 e sakkoa ja that's it, eli siis pienempi "tuomio" kuin jos matkustaa ilman dosälippua tms.
Youtubessahan tuon kukkuu-jambopioneerin kylppäri vihertää ihan kybällä, pätkä löytyy mm. "kukkaa"- hakusanalla, vähänkö on hyvää settiä hampun vaarallisuudesta meinaan.
tasan ei käy onnen lahjat. arvostan niitä jotka uskaltaa.
Matti Wuori asiaasi?
olemaan manan majoilla.
Ensimmäinen joka on mieleeni tuossa asiassa tullut on juuri kyseinen henkilö, eli siis tuo ihmisoikeus- ja EU-asioissakin varmasti pätevin lakimies.
On erittäin suuri harmi varmasti monen muunkin ihmisen kannalta, että hän on valitettavasti jo menehtynyt. Rehellisimmät ja puhdassydämiset yleensä harvennetaan ensin, Syöpä korjasi satoaan tuossakin hänen tapauksessaan mikäli oikein olen asian ymmärtänyt.
Kunnia Matti Wuoren muistolle. kiitos silti.
t: Tuulipukukansalainen.
Toi tuli nyt vaan ensimmäisenä mieleen. En tosiaan tiennyt hänen jo kuolleen. Kunnon asianajajaan voisi kuitenkin kannattaa panostaa. Tuo sinun satosihan on jo melkoinen, jos pääse kypsymään. Helposti varmaan tulisi ainakin tuhat kiloa kukkaa, eli melkoinen rahallinenkin arvo. Eli panosta hyvään oikeusavustajaan. Muuten sinut vain ristiinnaulitaan etkä saa mitään julkisuutta. Tuomio voi kai olla vuosia tuollaisesta määrästä.
Olen kyllä itsekin esittänyt näillä palstoilla, että asiallinen ja normaali peltoviljely pitäisi olla sallittua Suomessa. Kasvatetaanhan kasvia Hollannissakin myyntiin, lääkkeeksi tai coffee shoppeihin. Periaatteessahan sinun pitäisi pystyä myymään satosi täysin laillisesti vaikka juuri tuonne Hollantiin, pitäisihän tavaroiden ym. kulkeminen olla vapaata EU:ssa. Suomen markkinoille satoa ei kannata yrittää saada, koska täällä se olisi täysin laitonta, eikä lääkekäyttöön täällä sitä noin paljoa kuluisi.
jep, harmi oli tosiaan tuo Wuoren poismeno.
Tästä samasta aiheestahan on jo aiemmin ollutkin täällä kirjoittelua, jo nyt voin sanoa että tätä omaa tapaustani yritetään hoitaa viranomaisten puolelta niin vähällä huomiolla kuin mahdollista, siksikin olisi hyvä kun tuo juttu nostettaisiin esille ja julkisuuteen. Kysymyksessähän on myös ensimmäinen ns. uuden lääkelain aikana tapahtunut kannabiskasvikasvattamotakavarikko, jossa olen todellakin ollut asian selvittelyn yhteydessä mm. pidätettynä kuukauden,(!) vaikka tähän ei ole liittynyt mitään muita huumaus / lääkeaineita tai muuta rikollisuutta joka olisi vaatinut niin tarkkaa selvittelyä että pitäisi olla pidätettynä kuukauden ajan. Samaan aikaanhan oli Jere Karalahti pidätettynä 4 amfetamiinikilosta, joka kuitenkin on hieman erílainen aine ymmärtääkseni jo noin lainsäädännöllisestikin.
Alusta alkaen olen kertonut olevani lakiasioista mahdollisimman hyvin kannabiskasvin osalta kärryillä, että THC-pitoisuudelle ei EU:n alueella ole ylärajaa muutoin kuin tuotantotukikelpoisuuden osalta, ja että olen suunnitellut aikovani alalle ja ammattimaiseksi kannabiksen kasvattajaksi monin eri tavoin ja minulla on ollut yrittäjyysaikeet alalle jo vireilllelaitettuna ja tämän asian aion todellakin tulla oikeudessa todistamaan eikä se tule olemaan edes vaikeata koska olen voinut asian todistaa jo pidätysvankeuteni aikana. Paikallinen poliisi puolestaan on lähtenyt siitä, että kun kasveja on ollut näin runsaasti, on heidän mielestään ollut kysymyksessä ammattimainen kuulemma vuosikausia jatkunut välitus ja myynti pelkkään huumekäyttöön,(!) kun kasvit kasvoivat niin hyvin ja laitteet olivat kuulemma heidän mielestään niin ammattimaisesti rakennetut ja että ko. kasvien kasvatus on kuulemma jatkunut jo vuosia, vaikkei mitään näyttöä tuon tyyppisestä toiminnasta ole missään vaiheessa esille tullutkaan ja näin ei asiat ole todellakaan olletkaan ja mm. maatilanikin eli plantaasini on ollut aktiivisessa kannabiksen kasvatuskäytössä vasta n. 8kk ja tuon voin todistaa myös.
Erikoisteksi asian tekee myös se, että TUTKINNANJOHTAJA SEPPO RYHÄNEN (HUOM!) on antanut pidätysvankeuteni aikana lukuisia laajoja haastatteluja ja lausuntoja paikallisille lehdille, (mm. savon sanomat, iisalmen sanomat sekä muut paikallislehdet) joissa hän on lausunut, että nyt löydetyssä ja "paljastuneessa" juuri nimenomaan pelkässä HUUMEhamppukasvatustapauksessa kasveja on kasvatettu, myyty ja välitetty todennäköisesti jo vuosikausia, kysymyksessä on ollut tässä tapauksessa kulemma poliisin lausunnon ja näkemyksen mukaan juuri nimenomaan pelkkä päihdekäyttöön tarkoitettu päihde/huumehamppu ja että hamppua on ko. poliisin lausuntojen mukaan viljeltu päihdekäyttöön ns. "urakalla". Samaan aikaan itse olen ollut eristettynä ulkomaailman tapahtumista sekä käynyt kahdessa pidätysvankeusoikeudenkäynnissä JOTKA ON VASTUSTUKSESTANI HUOLIMATTA JULISTETTU SALAISIKSI vedoten juuri siihen, että mikäli juuri Media saisi asiasta tietoa, OLETETUT "rikoskumppanini" saisivat tietää kiinnijäämisestäni ja syyllistyisivät tuolloin kätkemisrikokseen tms. vastaavaan tutkintaa haitaaviin tekoihin.
Eikös tässä asiassa ole siten havaittavissa jokin epäsuhta poliisin toiminnan ja pidätysvankeuden salaisiksi julistamisien syiden välillä?
Olen nimen omaan vaatinut mediaa paikalle senkin vuoksi, että poliisit mm. veivät eriävästä mielipiteestäni huolimatta kasvattamostani muiden laitteiden yms. ohella mm. tätä kesää varten kasvattamani siemenkasvit ja aiheuttivat siten minulle erittäin suuren vahingon, ja että minulla on ollut siis myös monia muita ja suurempia syitä viljellä hamppua kuin pelkkä päihtymistarkoitus tai hampun välittäminen pelkäksi päihteeksi muille. Olen myös myöntänyt jo heti ensimmäisessä kuulemisessa mm. keitelleeni teetä hampusta, joka todistettavasti on auttanut mm. vatsavaivoihini sekä vuosia minulla mahdollisesti itsestäni johtumattomista syistä olleeseen stressiin ja sen oireisiin. Olen myös onnistunut tuolloin lähes kokonaan lopettamaan tupakointini hampun avulla, minulle on stressin osatekijänä jo vuosia aiemmin syntynyt vaikea nikotiiniriippuvuus josta haluan jo piakkoin eroon. Hamppua siis myönnän käyttäneeni ilman reseptiä, mutta koska minulla on todistettavasti ollut myös muita käyttötarkoituksia hampuilleni, ihmettelen koko tutkinnan tuloksettoman laajuuden motiiveja ja lausuntoja poliisin osalta, laitteistojen tuhoamista olisi voinut myös odottaa oikeuden lainvoimaiseen päätökseen saakka myöskin koska aion kyllä tulla vaatimaan osan laitteistosta /sähkökuluja yms. kuluja takaisin korvattavaksi.
Tätä kasvattamaani hamppua olen kasvattanut ensisijaisesti saadakseni omia täysin laillisia tarkoitusperiäni varten siemenviljaa tätä kesää varten sekä myöskin jalostettavaksi, olen sinänsä täysin avoimesti kertonut myös jo heti tutkinnan alkuvaiheessa,(!) että pieniä määriä yhden löydetyistä kannabiskasvilajikkeiden kukintolaaduista ovat vastaanottaneet minulta mm.
Helsinkiläinen naispuolinen perheellinen nivelreumapotilas, jolla on todettu morfiiniallergia ja joka ei halua Xanoreita syödä missään tapauksessa muutenkaan,
Pahassa moottoripyöräkolarissa ollut tuttavani, jolla on keinonivel polvessa ja erittäin paha selkävamma ja hermosärkykiputilat näiden aiheuttamana,
eräs tuttavani jolla on diagnosoitu perinnöllinen luuston nivelpintoihin vaikuttava sairaus sekä paniikkihäiriö jonka oireisiin hänkin on saanut minulta PIENIÄ MÄÄRIÄ kannabista ja todennut kannabiksen auttaneen ko. sairauksien oireisiin,
64-vuotias, kalloleikkauksessa ollut ja pahoin alkoholisoitunut naapurini, joka on kuulusteluissa kertonut kannabiksen ollleen hänelle palkästään hyväksi ja alkoholinkäyttöä korvaava asia joka ei ole aiheuttnut hänelle minkäänlaisia haittavaikutuksia tai riippuvuutta vaan ennemminkin päinvastoin,
Osallisena on myös SUUREN SUOMALAISEN MIELISAIRAALAN henkilökuntaan kuuluva, erittäin hyvillä arvosanoilla päihde- huume- ym. lääkeainetenttinsä läpäissyt MIELISAIRAANHOITAJA, joka on käyttänyt yhdessä kanssani ja itsekseen kannabistuotteita ja onnitunut todistettavasti täten toimimalla vieroittamaan itsensä kokonaan alkoholismistaan ja kuntoutumaan työelämään sekä hankkinut itselleen ko. alan koulutuksen, ko. henkilöllä on ollut myös tapaturman aiheuttama ylimmän kaularangannikaman(atlas) murskautuminen, jonka seurauksena hän mm. on ollut 2 kk meilahdessa kallovedossa ja hänellä tietenkin on esittää diagnoosi hermosäryistään ko. onnettomuuden seurauksista jne mm.
Tässä ovat olleet nämä törkeät huumausainerikolliset jotka ovat sitten niitä rikoskumppaneitani ja rikollisia olleet. Melkein kaikille muille kuin itselleni on tullut jo syyttämättäjättämispäätös, noiden Helsinkiläisten henkilöiden osalta tutkinta on lopetettu jo esitutkintavaiheessa ja asiassa on sovellettu rikoslain 50 lukua ja 7§:ää.
Lisänä kannabista on mennyt pieniä määriä n. kahdelle tutulleni, joilla on ollut erittäin hankala suhde alkoholiin (lue alkoholismia), ja jotka ovat päässeet huomattavasti paremman elämänlaadun pariin ja irti alkoholista juuri kannabiksen avulla. tästä olen kertonut, kun oma kasvatustoimintani ei pitkään vielä käynnissä ole ollut, että kannabista on hommattu puolin ja toisin yya-hengessä jo vuosikausia, ja käyttöön ei ole kelpuutettu maahantuotua erittäin epämääräistä hasiksen nimellä kaupattavaa ammattirikollisten markkinoimaa tuotetta. Nämä henkilöt, siis omat tuttavani ovat pidätysvankeuteni aikana myös kertoneet ko. asiasta tuolta osin täysin yhtäpitävästi kuuluulusteluissa. Muut hampun kasvatuksen motiivini eivät liity hampun Päihde/ huume/ lääkekäyttöön millään tavoin, niistä kerron kyllä mielelläni vielä myöhemmin erikseen jos virtaa / jaksamista riittää ja niitä motiiveja todellakin on myös sitten ollut, täysin mm. www.emperor.wikidot.com- henkeen esim, Olen tätä asiaa todistettavasti tutkinut jo vuosia.
Tuo yllämainittu mielisairaanhoitaja on muuten vakinaistettu sentään työpaikalleen irtisanomisen sijaan, kun asia on hänen työpaikallaan julki tullut. Hamppua tilallani tai plantaasillani kasvaa tälläkin hetkellä taas tosiaan jo noin 2 hehtaaria, ja olen siis epäiltynä jo valmiiksi törkeästä huumausainerikoksesta. kuulusteluissa olen sanonut että en kadu toimiani pätkääkään, vaan ennemminkin koen olleeni pelkästään hyvällä asialla ja että nyt viisainta mitä Suomessa voisi tehdä, olisi laittaa hamppua kasvamaan jokaiseen niemeen ja notkelmaan. Hyssyttelyn, vääristelyn ja vaikenemisen määrä, joka tähän asiaan on täällä todistettavasti liitetty, on saavuttanut aivan uskomattomat mittasuhteet, toivoisin jonkun tähän asiaan tarttuvan jo sen ajankohtaisuudenkin vuoksi.
Oikean asenteen omaava asianajaja saisi tosiaan paikan, uskoisin, ja olen jo saanutkin huomata, että että kyseessä on kohtalaisen harvinainen oikeudenkäynti, joka yritetään tosiaan hoitaa niin vähällä huomiolla kuin vain mahdollista, oikeuslaitoksen ja valtiovallan taholta.
Haluaisin mainita, että kaikki mitä olen kertonut, on todistettavissa ja tapahtunut.
Erikoista on myös mielestäni se, että noiden yllämainittujen Helsinkiläisten henkilöiden kaikki kuulustelukertomukset on jätetty pois esitutkinnan esitutkintapöytäkirjakoosteesta ja syytettä aiotaan kuitenkin esittää pohjattavaksi nimenomaan noihin huumausaineena välitetyiksi väitettyihin kannabiksiin tai väitettyihin huumausaineisiin, samaan aikaan etelä-suomessa on jätetty syyttämättä ja sakottamatta asian vähäisyyten vedoten.
TÄMÄ ON AVUNHUUTO KANSALAISAKTIVISTEILLE HUOM. TÄMÄ EI OLE PILAA
Ainakaan Googlen kautta haettuna tuloksia klikkaillessa voi sanoa, että tuohon ei liity tuo UCB pharma millään tavoin, ei ainakaan vielä. Kumpi oli muuten ensin, UCB vai UCB pharma? UCB-yliopisto on taasen puolestaan kokonaan toinen juttu, ei ole tainnut UCB käydä UCB-yliopistoa, pari kuukautta ammattikoulun hitsarilinjaa korkeintaan ja vahtimestariopistoa peruskurssin verran ehkä.
Plantaasi s24 ja seiskaa perään?
Se on Upright Citizens Brigade ehkä.
tai sitten joku Griinpiissijuttu mistä löytää.
Voimii sulle, oot ollu hyvällä asialla !
Kunpa voisin jotenkin muutenkin kun sanallisesti tukea sun taistelua !
Pitää nostaa hattua siitä, että näin rohkeasti oot laittanut hehtaareittain päihdehamppua kasvamaan. Itelläkin olis unelmissa hankkia elanto hamppua kasvattamalla sitä vaikkapa Suomalaisiin coffee shoppeihin, jos sellasia joskus tulee. Oot vähän niin kuin pioneerin asemassa tässä asiassa :)
Tää juttu kyllä pitäis jotenkin saada otsikoihin. On tää sen verran merkittävä juttu. Lisäksi pitäisi tuoda ilmi se kuinka epäoikeudenmukaisesti poliisi ja oikeuslaitos on sua kohdellut.
Overgrow Finland!
se on menoa eikä meininkiä. varaa hyvä mies paikat jollekin näille tulevan kesän festareille. ja make ja MikkeOrig kans! KIITOS YHTEISTYÖSTÄ JATKETAAN ROCK ROCK MAHTI MEININKIÄ KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE Super - Superior kerrassaan!
T: joku tuulipukutaijoku.
nysse UCB kärysi sitten taas. jos niin voi sanoa eikö vain. tulosta aletaan jo tekemään, kaikki yhteisen hyvän edistämisen eteen eiks niin ja jee!
pyhät pössykät yliopisto ja huh
t: Getting a chemical free life is no bad its good like the Jamaican Man say no?
Voimia sulle. Me muutkin tiedetään, että olet oikealla asialla. Älä luovuta. Kyllä tämä kääntyy vielä voitoksi. Valheiden ja propagandan aika loppukoon.