Luottamus Vanhasen hallitukseen romahti

Valtaosa suomalaisista on menettänyt luottamuksensa Vanhasen hallitukseen. He eivät enää usko hallituksen pystyvät toteuttamaan suomalaisten tärkeinä pitämiä asioita.

On ilman muuta selvää, että esimerkiksi KEPUn vaalirahoitussotkut vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen.


Nyt ihmiset tajuavat, että hallituksella ja hallituksella on eroja. Vanhasen nykyhallitukset toimet koskevat yhä kipeämmin niitä ihmisiä, joiden elämä häilyy muutenkin toimeentulon äärirajoilla.

Hallituksen tuottama taksapolitiikka alkaa kohta purra täydellä teholla. Elokuussa voimaantulevat, rajusti korotetut sosiaali- ja terveysmaksut iskevät todella kipeästi.

Hallitusti on yleisesti nostanut suoraan kansalaisiin kohdistuvissa asioissa kädet pystyyn. Lisäksi se ei tee mitään esimerkiksi inflaation hillitsemiseksi.

Oikeuskanslerikin huomautti hallitusta sen heikosta lainvalmistelutyöstä. Samainen oikeuskansleri tosin käyttäytyi itsekin omituisesti ministeri Pekkarisen vaalirahoitusvyyhden yhteydessä.

Suomalaisen politiikan nykykuva on harmittava ja se on syntynyt paljolti KEPUn vaalirahoitussotkujen myötä.

KEPU pyrki puoluekokouksessaan kääntämään maalaisliittolaisen perimänsä mukaan koko sotkun voitokseen. Se yritti nostaa syyllisyyden taakan median harteille.

KEPUn valtapolitiikka on härskiä. Sen johdon elämä on jyrkässä ristiriidassa puolueen mainostamien perusarvojen kanssa. Ei taida käsi nojata enää raamattuun ja lakikirjaan, kuten KEPU ennen mainosti.

KEPUn puoluejohdon julkisuus taataan seurustelulla ja naisystävien vaihdolla. Jos on niin, kuten näyttää, että puolueen tarkoitus on pyrkiä valtaan ja pysyä siinä kiinni kynsin hampain, niin tarkoitus tietenkin pyhittää keinot.

Sellaista se on KEPUlipeli.

12

355

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen Kansa

      Koko porvarihallituksen suosio on alunperinkin perustunut pelkkään valehteluun, samoin kuin Vanhasen suosio, muistelkaa vain kuinka tämä onnetontapaus muilutettiin Suomen pääministeriksi sama kieroilu on jatkunut tähän päivään mutta kohta tulee stoppi.

    • se taasen

      levittää sitä etovaa kusen hajuaan joka puolelle. Kun Känän-Päskä oli siellä hoidossa niin Känän-Päskällä pidettiin kokoajan vaippaa, ettei päässyt liikoja saastuttamaan ympäristöään.

      Nyt ois taasen Känän-Päskän päästävä pikaisesti hoitoon? Jos ei itse ymmärrä mennä, niin sitten pakkotoimenpiteiden kautta!!!

      • hienoa

        Kyllä taas on kepulainen sanankäyttö mallissaan. Onko ihan Jarmo Korhonen kirjoittamassa, kun teksti tuntuu niin tutulta?


      • että meiltä
        hienoa kirjoitti:

        Kyllä taas on kepulainen sanankäyttö mallissaan. Onko ihan Jarmo Korhonen kirjoittamassa, kun teksti tuntuu niin tutulta?

        punikeilta ei löydy minkäänlaista sanankäyttöä? Kyllä se meidän Känän-Päskäkään ei nyt sentäs ihan mikään pulmunen ole ees minun mielestäni, etkä varmaan sinäkään tätä meidän Känän-Päskää ihan pulmusena pidä?


    • peräkkäin,

      jos kansalaiset ovat muka tyytymättömiä porvarien toimintaan?

      Olisi luullut, että Keskusta vähintään löytää itsensä oppositiosta, mutta toisin kävi. Suurimpana ryhmänä säilyi ja hallitusvastuu jatkuu!

      Kokoomus ohitti hienosti demarit ja nousi toiseksi suurimmaksi ryhmittymäksi eli vasemmistoäänestäjät antoivat äänensä eniten oikealla olevalle ryhmälle. Lipponen kuuluu tähän ryhmään, vaikka näytteleekin sosialistia hyvin, kun kansa kahdesti uskoi hänen olevan kiinnostuneen sosialisteille tärkeistä asioista.

      Rajusti kohoneet sosiaali- ja terveysmaksut?

      Hinta nousi jonkun euron ja edelleenkin ovat yksityistä sektoria huomattavasti halvempia!

      Toinen vaihtoehto on tietenkin säilyttää maksut entisellään ja maksattaa kohonneet kustannukset kunnilla näiden järjestäessä sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä olisi vääjäämättä nostaneet kunnallisveroja. Nyt maksumiehiksi on valittu palveluiden käyttäjät. Oikeus on voittanut vääryyden.

      Kuinka paljon Suomi säästäisikään rahaa, jos alkoholin käyttö vähenisi reilusti? Miljardeja vuodessa vähintään?

      Kehtaan väittää, että liian moni kunnallisen sektorin lääkäriaika menee alkoholin ja muiden päihteiden tai siitä seuranneiden asioiden hoitamiseen. Juopollekin on tehtävä avosydänleikkauksia eli ohitus- yms. leikkauksia, vaikka jatkavatkin juomista sen jälkeen. Tupakoitsijoille tehdään myös kaikenlaisia kalliita tupakasta johtuvien sairauksien hoitotoimenpiteitä, vaikka he jatkavat tupakointiaan niiden jälkeen.

      Yhteiskunnan on priorisoitava ja alettava hoitamaan vain ne yksilöt, jotka eivät kuulu ryhmään toivottomat tapaukset!

      • Ihan vaan muistiksi

        Matti Vanhanen johdolla kepu on ottanut kaikissa vaaleissa turpaan ja lisää on tulossa syksyn kunnallisvaaleissa.

        Tänään juuri julkistettiin tutkimus, jonka mukaan SDP säilyttää suurimman kuntapuolueen aseman ja kepu menettää kannatustaan syksyn kunnallisvaaleissa.


      • kepun pers´karvat
        Ihan vaan muistiksi kirjoitti:

        Matti Vanhanen johdolla kepu on ottanut kaikissa vaaleissa turpaan ja lisää on tulossa syksyn kunnallisvaaleissa.

        Tänään juuri julkistettiin tutkimus, jonka mukaan SDP säilyttää suurimman kuntapuolueen aseman ja kepu menettää kannatustaan syksyn kunnallisvaaleissa.

        Persut huohottavat jo Vanhasen vanhan ja väsyneen kepupuolueen niskaan. Moni kunta siirtyy kuntavaalien jälkeen persujohtoiseksi. Hyvä niin.


      • voitetaan,
        Ihan vaan muistiksi kirjoitti:

        Matti Vanhanen johdolla kepu on ottanut kaikissa vaaleissa turpaan ja lisää on tulossa syksyn kunnallisvaaleissa.

        Tänään juuri julkistettiin tutkimus, jonka mukaan SDP säilyttää suurimman kuntapuolueen aseman ja kepu menettää kannatustaan syksyn kunnallisvaaleissa.

        vaikka paikkoja menetettäisiinkin!

        Viisas kansa ei äänestänyt sossuja hallitukseen!!


      • tuvat omille
        kepun pers´karvat kirjoitti:

        Persut huohottavat jo Vanhasen vanhan ja väsyneen kepupuolueen niskaan. Moni kunta siirtyy kuntavaalien jälkeen persujohtoiseksi. Hyvä niin.

        luvuilleen, jahka populistiset propaganda kohut laantuvat hiljalleen!


      • Sonnimies
        Ihan vaan muistiksi kirjoitti:

        Matti Vanhanen johdolla kepu on ottanut kaikissa vaaleissa turpaan ja lisää on tulossa syksyn kunnallisvaaleissa.

        Tänään juuri julkistettiin tutkimus, jonka mukaan SDP säilyttää suurimman kuntapuolueen aseman ja kepu menettää kannatustaan syksyn kunnallisvaaleissa.

        saa väittää mitä tahtoo, kansa äänestää vaaleissa, ei Erkon-HS.


      • kolmesta, neljästä
        tuvat omille kirjoitti:

        luvuilleen, jahka populistiset propaganda kohut laantuvat hiljalleen!

        prosentista paljon tarvi ees laskeutua?


    • puolueet

      tässä maassa ja kolmantena on demut!

      Jos hallitukseen ei luotettaisi, niin kyllähän se näkyisi puolueidenkin luottamuksessa.

      Suurimmat hallituspuolueet ovat säilyttäneet paikkansa kansalaisten sydämissä, joten Känän valheet eivät asetelmaa muuksi muuta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe