Ensin taloudessa töyssy, sitten rotko

Suomalaisilla on edessään kaksi pahaa paikkaa.

Ensin tulee tavallinen taantuma, missä talouskasvu hidastuu. Sitten ensi vuosikymmenellä seuraa isompi ongelma siitä, että työssäkäyvä väestö vähenee ja eläkkeelle siirtyvät suuret ikäluokat aiheuttavat suuren maksurasituksen vähenevälle työikäiselle väestölle.

USA:ssa nyt pahenemassa oleva taloustaantuma iskee Suomeen täydellä teholla ensi vuonna. Tänä syksynä talous alkaa jo vahvasti hidastua. Konkurssien määrä on lähtenyt kovaan kasvuun ja työttömiäkin on enemmän kuin vuosi sitten.

KEPUhallitus ei ole tehnyt mitään tilanteen helpottamiseksi. Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen jopa sanoo, että huonoista asioista ei saa puhua.

Kohti lamaa mennään Esko Ahon tapaan. Esko Ahon aikana Suomeen tuli 700,000 työtöntä ja valtion velka kasvoi kaikkien aikojen ennätykseen.

8

243

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedoksi:

      Lama koetteli 90-luvulla kovin ottein Suomea siksi, että maltillinen rahamarkkinoiden vapauttaminen oli johtanut kansalaisten ja yritysten holtittomaan velkaantumiseen. Rahaa sai kottikärrykaupalla, vaikka vakuuksia ei ollut. Ulkomainen raha muodostui laman alettua todella kalliiksi. Nousukauden uskottiin kestävän ainiaan.

      Nykyinen taantuma tulee olemaan hellävaraisempi, kun vahingoista on viisastuttu ja luottoa on myönnetty vain niin paljon, kun kotitaloudet ja yritykset kestävät eli luottovakuuksien mukaan. Enää ei rahaa saa joka iikka kottikärrykaupalla elleivät vakuudet ja muut taustat ole tismalleen kunnossa.

      Edelleen talouskasvu näyttää plussaa, joskin se ei ole entisellä tasollaan. Taloutemme siis kasvaa, joten emme vielä voi puhua pahasta taantumasta, mutta taantumaan on varauduttava. Hallitus varautuu laskemalla 2009 sekä ruoan arvonlisäveroa että jokaisen palkansaajan tuloveroa. Taantumaan on siis varauduttu.

    • Mistä känä saa

      noin paikkansapitävää tietoutta?

      • jo alkanut!

        Liekö Tiedonantajaa tavannut tai muuta vastaavaa "tietolähdettä"?!


    • korhau

      hänen aivonsahan eivät toimineet ollenkaan siitähän johtui työttömyys ja kansalaiset joutuivat maksamaan herrojen lainat

    • Mr X

      Olivat Koiviston,Kullbergin,Holkerin ja Liikasen todellinen suoritus taloudenhoidon rotkosta.
      Kansa tahtoi leipää ja sirkushuveja ja sai kumpaakin.Rahat loppui kesken kaiken ja sen jälkeen oli Ahon hallituksella tehtäväkenttää saada talous kuntoon.

      • sen kestoa

        Suomen 90-luvun alun talouden romahduksesta tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että Esko Ahon hallituksen tekemät raskaat virheet sekä syvensivät lamaa että pidensivät sen kestoa.

        Esko Aho mm. ideologisista syistä päästi työttömyyden kasvuun. Hän kuvitteli sen avulla saavansa työehtoihin tiettyjä joustoja. Työttömyys kuitenkin karkasi käsistä ja sen hoito syvensi lamaa. Monia muitakin virheitä tehtiin ja niistä voi lukea mm. Suomen Akatemiassa tehdyistä tutkimuksista.


    • Ennusteet synkkenevät

      Suomen kansantaloudessa on odotettavissa todella kylmää kyytiä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Suomessa on jopa stagflaation vaara samaan tapaan kuin 70- ja 80-lukujen alussa.

      Inflaatio on koko ajan kiihtymässä Suomessa ja iso osa tästä kotikutoista hallituksen huonojen päätöksien seurausta. Työttömyyden kasvukin näyttää olevan edessä ja konkurssien määrä on jo lisääntynyt.

      Ei tosiaan hyvältä näytä. Eikä Matti Vanhanen tee muuta kuin kieltää keskustelemasta huonoista uutisista.

      • Sonnimies

        että sossut olisivat vallassa ja pääministerinä yhtä avuton pelle, mitä virasto-Lipponen oli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe