kun koko ajan hoette saatanaa, porttoa ja helvettiä. Mahdottoman aggressiiviseksi se uskonto näyttää ihmispolon tekevän - ja vielä erityisesti toisia uskovaisia kohtaan. Jotenkin vielä sen ymmärtäisi, että kävisitte vaikkapa tieteen kimppuun, kun se opettaa asiat ihan eri tavalla kuin raamattu.
Olisi jännää kuulla jonkun psykologin selitys tästä ilmiöstä. No, joka tapauksessa tiedettä teidän kannattaisi hyöduntää. Vaikka jutella jollekin lääkärisedälle silloin kun portot ja perkeleet alkaa oikein kovasti ahdistaa.
Olisi jännää kuulla jonkun psykologin selitys tästä ilmiöstä. No, joka tapauksessa tiedettä teidän kannattaisi hyöduntää. Vaikka jutella jollekin lääkärisedälle silloin kun portot ja perkeleet alkaa oikein kovasti ahdistaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosiasiahan on, ettei psykologi tiedä yhtään mitään asioiden tolasta.
Omassa suvussa on yksi, joka ei osaa hoitaa kuntoon edes oman elämänsä asioita.
Joo, olen samaa mieltä siinä, että miksi täällä kiukustua ja väitellä?
Jos ihmiset ovat uskossa Jeesukseen, niin antaa heidän jokaisen kasvaa sillä paikalla, millä ovatkin, mutta toivottavasti ovat kasvamassa ja eteenpäin menemässä Raamatun Sanan mukaan, sillä ei tuollainen "henkeen/vereen" väittely minusta ketään rakenna, vai rakentaako? Se on sitä lihallista ihmisen mieltä, näin itse uskon.
Toivottavasti jokainen Jeesukseen Kristukseen uskova löytää tai on löytänyt sen oman seurakunnan , mihin pääsee rakentumaan muiden kanssa..
Mutta pääasia kai on, että etsivät, Jumalaa, eivätkä luovuta.
Mukaan Jeesus-palstalle keskustelemaan.
Voin mä joku kerta tullakkin.
jos ihmiset osaisivat väitellä. Väittelemiseen kuuluu toisen kuunteleminen, looginen argumentointi ja oman mielipiteen huolellinen perustelu. Täällä juuri mitään näistä ei esiinny. Ainoastaan jotain omasta uskonvarmuudesta (tai kenties piilevästä epävarmuudesta) kumpuavaa uhoa ja tuota iänikuista HUUTAMISTA. Uskovaisista saa tällä palstalla hyvin synkän ja sivistymättömän kuvan.
ei tee aggressiiviseksi. Ainakaan silloin kun on sitä uskoa, lahjan vastaanottamista mistä Raamattu sanoo: silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen. Häneen, joka on uskon tosi sisältö - ei mielikuva vaan rakastava, todellisesti koettava persoona. Häntä ei voi näillä ajallisilla, fyysisillä silmillä nähdä mutta Hänen vaikutuksensa, sen hyvän mitä Hän omiensa elämässä tekee, kyllä voi.
Miksi sitten usko Jumalaan näyttää saavan aikaan niin paljon "pahaa"? Aggressiivisuutta ja suvaitsemattomuutta...
Jos jätetään huomiotta tai ainakin sivuun se tosiseikka että suuri osa syytetystä aggressiivisuudesta on luonnollista ja ymmärrettävää joskin joissain tapauksissa taitamatonta intoa julistaa Vapahtajasta, ja että paljon puhuttu suvaitsemattomuuskin yleensä on sellaisten ei-uskovien tulkintaa, jotka eivät kykene sietämään että on henkilöitä joiden kokemuksen mukaan yhteys Jumalaan löytyy nimenomaan Jeesuksen kautta, ei muualta, ja että rakkaudessaan Jeesusta ja ihmistä kohtaan nämä haluavat puhua Hänestä muillekin, niin, jos nyt jätetään tämä puoli sivuun ja myönnetään että uskovissa on ikävän paljon todellistakin aggressiivisuutta ja suvaitsemattomuutta, mistä se johtunee?
> Mahdottoman aggressiiviseksi se uskonto näyttää ihmispolon tekevän - ja vielä erityisesti toisia uskovaisia kohtaan. <
En juutu sanaan "uskonto" kuten voisin tehdä ja vastata, että uskonto (mikä on todellisen Jumala-suhteen korvike ja vääristymä) tekee aggressiiviseksi, ei kristillinen usko. Ymmärrän että kristillinen usko ja uskonto tietystä näkökulmasta ovat synonyymejä, joten käytän samaa termiä, vaikka tarkoitankin eri asiaa, siis -
Uskonto ei tee ihmistä aggressiiviseksi. Enemmän on kyse siitä että ihminen jo ennestään on aggressiivinen - tai että hänellä muuten on käsittelemättömiä ongelmia, kohtaamattomia tunnelukkoja, patoutunutta syyllisyyttä, sisimpään hautautunutta pettymystä ja siitä aiheutuvaa raivoa, ehkä tunnistamatonta katkeruutta - ja että hän "uskoontultuaan" ilmentää jo olemassaolevaa aggressiivisuuttaan nykyisten uskomustensa ja niihin liittyvien käsitteiden kautta. Tällöin kristillinen usko itsessään saattaa näyttää hirvittävän aggressiiviselta ja synkältä ulkopuolisen silmiin, mikä onkin varsin ymmärrettävää koska hänellä ei ole kristillisyydestä muuta kokemusta kuin minkä näkee uskovien käyttäytymisessä, mutta kyse ei ole kristillisestä uskosta tai edes uskonnosta sinänsä vaan siitä mitä Raamattu nimittää ihmisen "lihallisuudeksi": taipumattomasta, kaikenlaiseen väärään kiivauteen ja hurskasteluun alttiista luonnosta.
Tämä ei ole ainoastaan uskovaisten ongelma vaan yhtä hyvin ateistien ongelma. Ihmisiä kun ollaan. Samasta taipumuksesta ovat osallisia kaikki ihmisryhmät uskovaisten ja ateistien välillä, nimitämme heitä sitten jonkin nimilapun ja karsinoinnin mukaan tai emme. Kyseessä on yleisinhimillinen piirre.
Ratkaisu ongelmaan on Jeesuksen sisäinen tunteminen.
Uskovien erehdykset eivät tee tyhjäksi Hänen hyvyyttään, kauneuttaan ja - pyhyyttään. Tarkoitan sitä todellista pyhyyttä, joka ei laita ihmistä huutelemaan muille Jumalan ankaruutta ja Helvetin kuumaa kärventymistä ja Perkeleitä (mitkä nekin sinänsä ovat totta) vaan saa hänet itsensä "pienellä paikalla" kaikkivaltiaan edessä kokemaan valtavan rakkauden ja armollisuuden syvyyden, mikä Hänen anteeksiantamuksessaan on. Siitä pyhyyden ymmärtämisestä käsin syntyy oikeaa kuuliaisuutta, mikä ei ole lakihenkistä ponnistelua ja suorituskeskeisyyttä vaan kiinnittymistä Kristukseen, armon kautta.
♥
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001150&posting=22000000031644589#22000000031644589