Mitään lamaa ei tule!

Ei tule ei!

Taloutemme näyttää plus-merkkistä lukua ja Keskusta alentaa ensivuonna sekä ruoan verotusta että palkansaajien verotusta vauhdittaakseen taloutemme ennen näkemättömään syöksykierteeseen, mutta ylöspäin sentään!

Lama-aikojen maalailu saa riittää. Piruja ei maalailla seinille turhaan.

Olemme taloudellisesti vahva keskustaoikeistolainen sinivihreä hyvinvointiyhteiskunta ja kestämme sen, että jos plus-merkkinen luku onkin hivenen pienempi kuin nyt.

Kotitalouksien ja yritysten taloudet ovat kunnossa. Lainoja on myönnetty viisaasti eli niin paljon, kun vakuudet antavat myöden eikä yhtään enempää. Toisin oli Holkerin aikoina, kun sosialidemokratit päättivät vapauttaa rahamarkkinat hallitusti, joka johti hallitsemattoman holtittomaan luotonantoon, josta seurasi ennen näkemätön valuuttakriisi ja taloushistriamme pahin talouslama.

Keskustaoikeisto toimii viisaasti maksaessaan nousukauden hedelmillä valtion velkaa pois ja näin säästyvät korkomenot voidaan sijoittaa taloutemme vauhdittamiseen ensikin vuonna. Hyvää talouspolitiikka!

Vieläkin on täyttämättä 100 000 keskustaoikeistolaista sinivihreää hedelmää eli työpaikkaa. Hallitus on luonut työtä ja toimeentuloa, mutta silti eivät kaikki kypsät hedelmät kelpaa poimittaviksi, vaikka tarjottimella tarjoillaan! Täyttäkää työttömät nämä työpaikat, sillä tekemätön työ ei itsestään tule tehdyksi. Keskusta on heittänyt pallon teille, hyvät työttömät! Teillä on nyt pallo hallussanne, joten tehkää viisas ratkaisu eli maali menemällä töihin avoimiin toimiin ja tehtäviin.

Mitä enemmän on työllisiä, sitä paremmin yhteiskuntamme voi. Verotuloja kertyy rutkasti enemmän kuin silloin, kun työttömiä on 100 000 enemmän kuin nyt. Työ on ainut tae hyvinvointiyhteiskuntamme säilymiselle. Ilman työtä ei tule verotuloja ja ilman niitä ei ole hyvinvointivaltiota! Näin on näreet, hyvät towerit!

Aina on ahkaralle ammattimiehelle töitä ollut, on ja tulee olemaan. Pian muodostuu ongelmaksi saada näitä ahkeria ammattimiehiä töihin. Vieläkin on nuorisossamme liikaa niitä, jotka todella uskovat sossun maksavan ja että ei Suomessa tarvitse töitä tehdä elääkseen. Nämä nuoret on saatava ammattikouluihin ja muihin oppilaitoksiin ja sitten työhön, sillä kokemus opettaa myös. Ulkomailta saamme tarvittavan avun täyttämään loput työpaikat, jotka jäävät omiltamme täyttämättä vain siksi, että työvoimaa ei riitä.

Keskustaoikeistolainen sinivihreään huutoon on teidän persujen ja punikkien vastattava antamalla henkilökohtainen panoksenne yhteiseen hyvään täyden solidaarisuuden vallitessa ja konsensuksen nimeen vannottaessa!

13

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Niin kuin Ahonkin hallitus niin tämäkin hallitus vie Suomen lamaan. Nyt luulisi jo "hälytyskellojen" soivan myös ministerien korvissa, mutta ei, he odottavat kädet ristissä kuinka tässä käy.
      Se on ilmeinen tarkoitus että saadaan taas omaisuuden uusjako käyntiin niin kuin Ahon hallituksenkin aikana tapahtui.

      • kuin silloin!

        Nyt on taloudellisesti vahva hyvinvointi-Suomi eikä ylivelkaantunut sosialidemokratisesti johdettu p.a. Suomi!

        Jos talous hieman jarruttaa kasvuaan, niin siihen reagoidaan viipymättä. 2009 laskee niin ruoan alv kuin palkansaajien verotus kaikkien palkansaajien osalta. Myös Veronmaksaja2:n tulovero kevenee, jos hän ylipäänsä on tuloveronmaksaja!

        Ihmeisiin ei pysty sinivihreä keskustaoikeistolainen poolikaan, mutta yritys on hyvä 10 . Onnistumisen todennäköisyys on 99,99 %:a! ;)

      • Nimetön
        kuin silloin! kirjoitti:

        Katsotaan ensi kevään, maalis-huhtikuun aikaan, pakkohuutokauppoja, työttömyyttä ja omaisuus valuu pilkkahintaan sinne missä raha "pesii".
        Omakotitaloja, osakeasuntoja, loma-asuntoja ja pienyrityksiä realisoidaan silloin. Tämä on sitä Vanhasen ja kokoomuksen omaisuuden uusjakoa.

      • 10 +.

        No huumoria ei sulta ainakaan puutu.

      • ideaaliyhteis
        Nimetön kirjoitti:

        Katsotaan ensi kevään, maalis-huhtikuun aikaan, pakkohuutokauppoja, työttömyyttä ja omaisuus valuu pilkkahintaan sinne missä raha "pesii".
        Omakotitaloja, osakeasuntoja, loma-asuntoja ja pienyrityksiä realisoidaan silloin. Tämä on sitä Vanhasen ja kokoomuksen omaisuuden uusjakoa.

        kuntaahan ei ole olemassakaan. Ei edes Pohjois-Koreassa, vaikka mielipuolipunikki niin väittää!

        Muutama konkurssi tulee, mutta niin tulee kaikkialla. Mitään suurimittakaavaista aaltoa ei silti tule. Yrityksien ja yksityisten ihmisten taloudet ovat kunnossa ja valtiontaloutemme niin vahva, että pienet kolhut hyvät puskurimme kestää mennen tullen!

        Tietysti nyt kehoittan kaikkia olemaan tarkkana sen suhteen, että ei ehkä kannata velkaantua ja ostaa mitään kallista tarpeetonta lainarahalla.

        Viisaasti taloutensa hoitaneet ja pieniin notkahduksiin varautuneet selviävät vähin vammoin.

      • tasapainoon!
        10 +. kirjoitti:

        No huumoria ei sulta ainakaan puutu.

        Tämä on hyvä lähtökohta, jos pieni notkahdus tulee. Kestämme sen varmasti.

        Huumoria on ja iloinen mieli myös.

        Kaikki on lopultakin kiinni oikealaisesta positiivisesta asenteesta elämään.

      • tasapainossa.
        tasapainoon! kirjoitti:

        Tämä on hyvä lähtökohta, jos pieni notkahdus tulee. Kestämme sen varmasti.

        Huumoria on ja iloinen mieli myös.

        Kaikki on lopultakin kiinni oikealaisesta positiivisesta asenteesta elämään.

        jo silloin kun Katainen oli oppositiojohtaja.

        Heinäluoman ollessa valtiovarainministerinä vähennettiin valtion velkaa, jolloin säästyi korkomenoja = varoja muihin hyviin kohteisiin.

        Eli Katainen tuli valmiiksi katetun pöydän ääreen, pitkään jatkuneen noususuhdanteen oloissa.

        Mutta nyt on sitten Kataisen osaaminen koetuksella. Suomea uhkaa stagflaatio, tuttu ilmiö 70-luvulta. Eli voimakas hintojen nousu yhdistettynä matalaan talouskasvuun.

        Onkohan rikkaiden perintöverojen alentaminen oikeaa politiikkaa tässä tilanteessa?

      • venvaihdoks
        tasapainossa. kirjoitti:

        ia yrityksissä ja näin taataan työnjatkuminen isältä pojalle!

        Ilmeisesti perintöverohelpotus auttaa myös pienempiäkin perintöjä saavia?

        En tiedä, olisinko korottanut polttonesteiden ja energian verotusta vuoden alusta lukien.

        Ilmeisesti kaupanalalle on saatava lisää kilpailua, jotta hintatasoa ei määräisi K tai Ässä.

        Jotain on tehtävä, jotta eläminen maassamme ei tule liian kalliiksi. Nyt huolestuttaa todella. Pian ei palkka riitä elämiseen. Ihmiset ovat luoneet taloudet ja rahamarkkinat ynnä muut suhdanteet, mutta taitaa pieni porukka kerätä tästä kaikesta hyödyt itselleen ja elelevän entistä leveämmin samaan aikaan, kun keskituloisetkin jo kurjistuvat olemattomiin.

        Jotain todella tarttis tehrä!

      • Mr X

        menevän jakeluun.Lama oli jo valmiina ennen Ahon hallitus aloitti.Koivisto,Kullberg,Holkeri ja Liikanen saivat sen aikaan vapauttamalla rahamarkkinat.Rahaa sai tyhjätaskutkin ilman vakuuksia.
        Tätä ennen oli idänkauppa romahtanut,jonka tuomista vaikutuksista Väyrynen oli jo aiemmin varoitellut 80-luvun puolivälissä.Väyrysen ennustuksia ei haluttu uskoa.Ainaaan demarit eivät halunneet,vaan kuinkas sitten kävikään.

      • pankkikriisiä
        Mr X kirjoitti:

        eikä muutakaan, mikä saattaisi aiheuttaa ylitsepääsemättömiä esteitä!

        Mainitsemasi roistot aiheuttavat pahoinvointia, kun elossa olevat näkyy itsenäisyyspäivänä linnassa!

      • ylivelkaantunut?
        kuin silloin! kirjoitti:

        Nyt on taloudellisesti vahva hyvinvointi-Suomi eikä ylivelkaantunut sosialidemokratisesti johdettu p.a. Suomi!

        Jos talous hieman jarruttaa kasvuaan, niin siihen reagoidaan viipymättä. 2009 laskee niin ruoan alv kuin palkansaajien verotus kaikkien palkansaajien osalta. Myös Veronmaksaja2:n tulovero kevenee, jos hän ylipäänsä on tuloveronmaksaja!

        Ihmeisiin ei pysty sinivihreä keskustaoikeistolainen poolikaan, mutta yritys on hyvä 10 . Onnistumisen todennäköisyys on 99,99 %:a! ;)

        Asunto muut velat noin 85 Miljardia euroa.

        Valtionvelka noin 60 - 70 miljardia euroa.

        Onhan tuossa tälle kansakunnalle maksamista.

        Jos korkotaso lähtee nousukierteeseen, jälki on paljon pahempaa kuin viime lamassa.

      • muutakaan
        pankkikriisiä kirjoitti:

        eikä muutakaan, mikä saattaisi aiheuttaa ylitsepääsemättömiä esteitä!

        Mainitsemasi roistot aiheuttavat pahoinvointia, kun elossa olevat näkyy itsenäisyyspäivänä linnassa!

        teikäläiset ne jaksaa naurattaa.

      • lamaa :
        Mr X kirjoitti:

        menevän jakeluun.Lama oli jo valmiina ennen Ahon hallitus aloitti.Koivisto,Kullberg,Holkeri ja Liikanen saivat sen aikaan vapauttamalla rahamarkkinat.Rahaa sai tyhjätaskutkin ilman vakuuksia.
        Tätä ennen oli idänkauppa romahtanut,jonka tuomista vaikutuksista Väyrynen oli jo aiemmin varoitellut 80-luvun puolivälissä.Väyrysen ennustuksia ei haluttu uskoa.Ainaaan demarit eivät halunneet,vaan kuinkas sitten kävikään.

        entisestään omilla väärillä toimillaan jonka johdosta palautuminen lamasta alkoi vasta 1994 eli kaksi vuotta hukattiin ja ihmisten elämät pilattiin turhaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe