Käsittämätöntä, miten joku, joka sanoo olevansa Jeesukseen uskova, on herjaaja pahimmasta päästä. Olen jo jonkin aikaa seurannut tämän palstan touhua ja on aivan hirveää katsella kuinka tuo Suni ja jotkut hänen kaverinsa kiusaavat ja herjaavat ja panettelevat muita uskovia mielin määrin. Miten he voivat sanoa olevansa Jeesuksen omia? Heidän tekonsa ovat räikeässä ristiriidassa heidän uskonsa kanssa. Jumala ei voi kauaa katsella tuollaista ja antaa sen jatkua. Kauhea on heidän osansa.
Voiko uskovainen olla herjaaja?
16
974
Vastaukset
- Pietu3
Samaa olen itsekkin miettinyt,että miksi herjaavat ja antavat kadotustuomioita. Heidän sanomastaan ei löydy lähimmäisenrakkautta eikä armoa.
Mutta onneksi Jeesukselta löytyy molempia yltäkyllin :) - eliakin kaytti ironiaa
1 kun 18,10-30
ironia on joskun ainoa ei-verinen tapa aukaista ihmisten silmia..- Kohdistuu itseenne
Voi sitä parkua.
- muuan uskova
Oikea uskova ei voi olla herjaaja. Kaikki herjaajat ovat sielunvihollisen leivissä. Sen sanoo niin sana kuin terve järki. Usko on yksinkertainen asia, mutta vihollinen koettaa eksyttää tekemällä provosoivia avauksia ja johdattamalla keskustelut riitaan. Lukekaa ja tehkää itse johtopäätökset siitä, ketkä ovat milläkin asialla.
- Hssu
Vastauksessasi mitään provosoivaa?
- ArmiK
kuin Jeesuksen, Jeesuksen omien herjaajia.
Ne jotka ovat USKONEET Poikaa ja Hänelle kuuliaiset
olleet he eivät herjaa vaan tuovat Totuutta joka
lihalliselle ihmiselle on kauhistus jota hän näin nimittää herjaamiseksi.
Jos et tahdo Totuutta täällä ajassa kohdata kerran sen tulet kohtaamaan mutta se on silloin myöhistä
silloin vasta näet ketkä olivatkaan TODELLA NIITÄ HERJAAJIA.
Että tällainen on Totuus jota luonnollinen ihminen EI VOI MILLÄÄN VASTAAN OTTAA.
Vain jos ihminen Jumalan puoleen kääntyisi silloin
ihminen tulisi näkemään mikä Jumalasta on. - rakastakaa
veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.
Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.
Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.
1 Piet.2:17-25 - Hssu
Jotka sanovat mm. näin: te olette Saatanan apulaissyyttäjän Teuvo Sunin juoksupoikia ja tyttöjä. Vai eikö tuo ole sitten herjaa? Minä kysyn vaan.
- Se on.
Totuus
- Hssu
Se on. kirjoitti:
Totuus
Jos te ns. uskovat sanotte jotain vaikka kuinka rumasti se on totuus?
- ArmiK
Hssu kirjoitti:
Jos te ns. uskovat sanotte jotain vaikka kuinka rumasti se on totuus?
totuus joka oli valhetta. Mutta näin se valheen omilla menee se ei millään muutoin voi mennä.
- Hssu
ArmiK kirjoitti:
totuus joka oli valhetta. Mutta näin se valheen omilla menee se ei millään muutoin voi mennä.
Jos näiden "uskovien" kaikki herjat tuotaisiin yhteen aloitukseen niin aika ruma aloitus siitä tulisi. Sitä vaan että ei se heidänkään kielenkäyttö aina niin kaunista ole.
- Totta se on.
Hssu kirjoitti:
Jos te ns. uskovat sanotte jotain vaikka kuinka rumasti se on totuus?
"Jos te ns. uskovat sanotte jotain vaikka kuinka rumasti se on totuus?"
Juuri niin sunilaiset tekevät ja hekumoivat herjassaan!
- Herjaaja voi pahoin
Heille on siitä monesti huomautettu, mutta turhaan.
Jeesus antoi meille esikuvan, miten meidän pitää herjaajiin suhtautua.
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
25 Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö. - kuoleman kautta
voi uskovissakin olla jos ei hengen hedelmät ole kehittyneet tai kasvaneet.
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus (usko ), sävyisyys, itsensähillitseminen.
Monet armolahjat voivat toimia uskovissa vaikka eivät ole pyhittyneet. Siksipä voi olla monen laista sekavuutta ja herjaustakin.
Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.- seuraavaa täällä
on ja PALJON, "Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset,"
joiden kohdalla on näin, "joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908