Mitä tämä on?

Kuulostaa siltä että teillä on tosi rankkaa! Joku apuhan tuohon täytyy löytyä, jo teidän vanhempien terveyden takia! Kuinka pitkään pojan käytös on ollut tuollaista? Muuttuiko äkkiä, vai onko riehuminen lisääntynyt pikkuhiljaa?

Voisiko kyseessä olla jokin fyysiseen sairauteen liittyvä asia? Kivut esimerkiksi? Tai jokin muu fyysinen sairaus? Entä psyykkinen puoli, onko teillä ollut elämässä jotain suuria muutoksia, tai onko poika kokenut äskettäin jotain järkytyksiä tms.?

Kannattaisi varmaan ihan ensin varata aika lasten psykiatrilta tai lasten neurologilta! Hänelle kannattaa kirjata jo valmiiksi ylös pojan käytökseen liittyviä asioita, tai tulosta vaikka tuo edellinen tekstisi, jos et jaksa ruveta kirjoittamaan uudestaan. Onko teillä mahdollisuus kuvata videolle pojan toimintaa? Jos on, se kannattaa tehdä ja ottaa mukaan vastaanotolle.

Meillä 3v pojan käytös on melkolailla samansuuntaista, ei tosin ihan noin rajua. Kävimme lastenpsykiatrilla, ja nyt poika on menossa (hänen lähetteellään) lasten neurologian osastolle. Psykiatri epäili jonkinlaista autismia, ehkä aspergeria.

Paljon jaksamista teille!

Todella TODELLA häiriintynyt lapsi (jos tämä juttu on totta)!
Ei kukaan ammattitaitoinen lääkäri, hoitaja tms. sano, että tuollainen käytös on normaalia uhmaikäisen käytöstä. Oletko selittänyt lapsen käytöksen lääkärille tms. samoin kuin kirjoitit täällä? Jos et, niin tulosta kirjoitus ja vie se mukanasi lääkäriin. Käyttäytyykö lapsi lääkärissä normaalisti? Voit myös videoida lapsen käyttäytymistä ja viedä videon lääkärille.

Mitä pitempään odotat tämän järkyttävän ongelman kanssa, sitä vaikeampi lapsi on parantaa. Lapsen kasvaessa ongelmat pahenevat, koska mieli sairastuu vain enemmän ja samalla lapsi kasvaa fyysisesti voimakkaammaksi.

Jos lapsen aivoista ei löydetä kasvainta tai muuta poikkeavaa käytöstä aiheuttavaa vikaa, lapsi tarvitsee terapiaa ja todennäköisesti lääkitystä.

Älä laiminlyö lapsen hoitoon pääsyä: hoito on aloitettava nyt heti. Jos huono lääkäri ei usko, että lapsi on todella sairas, niin mene toiselle lääkärille.

lääkärin vastaanotolla, verikokeissa ym. käyttäydytään mallikelpoisesti.Lääkäri sanoo "ikätasoisesti touhuava poika" Laborantti sanoo, ettei ole ikinä nähnyt näin hievahtamatta paikallaan olevaa 3-vuotiasta lasta joka hymyilee ja juttelee tädin korvakoruista, kun otetaan verinäyte.

Kun kysytään hajottamisista sun muista, niin lapsi kertoo tekevänsä remonttia, ei tarkoita pahaa.

Useasti ollaan mietitty johtuuko fyysisistä kivuista, itseasiassa olin varma siitä, mutta aina puhuessani siitä, on joku tyrmännyt sen sanomalla ettei lapsi reagoi kipuun niin.

Pahin aika on tuntuu alkaneen melko yhtäkkiä, mutta tarkemmin ajatellen kai pikkuhiljaa. Olemme aina olleet melko kovilla, mutta nimenomaan selitetty tilanteita iällä ja ymmärretty enemmän kuin muilla lapsilla fyysisen sairauden vuoksi. Ensimmäinen vuosi meni melkein kokonaan sairaalassa, toisesta osa ja kolmannesta myös. Nyt kontrolleja ja harvemmin sairaalajaksoja. Lukuisia tutkimuksia, kiinnipitoja, tutkimuksia, leikkaus, kivuliaita juttuja, monta hoitajaa pitämässä kiinni, äiti jonka kuuluisi olla turvana itkemässä vieressä, kun ei muuta voi.

Mietin jo silloin paljonko lapsi muistaa, ja traumatisoituuko kuinka paljon. Kokemukset verrattavissa väkivaltaan mielestäni, vaikka tehdäänkin terveyden vuoksi...

Varasin ajan yksityiselle lasten psykiatrille., jos lähetekirjoituskynnys olisi siellä matalampi. Kiitos kaikista neuvoista.

samankaltaisilla oireilla meille tuli adhd-diagnoosi ja myöhemmin vielä agressio-oireinen masennus, masennusta hoidettiin psykiatrisella osastolla puolisen vuotta. 2 ensimmäistä kuukautta osastolla poika skarppasi ja näytteli "tervettä", kunnes saatiin aikaiseksi purkaantuminen jossa poika kertoi omalle hoitajalleen kaikki ahdistukset... hoito jatkui vielä kotona lääkehoitona ja 2 vuotta psykoterapiaa. nykyään on kunnossa ja koulukin maistuu..(hoitojaksosta kulunut jo 7 vuotta) poika lukiossa.

Usein mietitään, mistä saisi virallisen diagnoosin. Jos kuitenkin miettii, mistä saisi nopeasti tukea, neuvoja ja lähetteen, niin perheneuvola voisi olla hyvä?
Itse kävin lapsen kanssa psykologilla. Laitettiin lähete neuropsykologille jne. Lopulta neurologille. Meille sanottiin, että neurologi määrää vain lääkityksen ja kaikki adhd lapset eivät tarvitse lääkitystä. Meillä siis vain psykologin testien perusteella adhd-lapsi. Saimme hyviä neuvoja aikoinamme ja nyt tulemme paremmin toimeen lapsemme kanssa, joka ei lainkaan kuuntele/usko ohjeita ja pölisee jatkuvasti ja kaikille.
Nykyään perhe elämä on hyvää. Olemme hyväksyneet sen, että meidän arki on haastavampaa kuin normaali ihmisten perhe arki. Ja mehän pärjätään.
Hae toki apua ensi alkuun pienemmistä instansseista ja siitä eteenpäin. Jos lapsi hyötyy lääkkeistä, nekin saat varmasti aikanaan.

Voin uskoa tietäväni tuskanne. Lasta rakastaa niin täysin ja tahtoisi auttaa, mutta niissä tilanteissa ei ole mitään kontaktia lapseen?

Omalla pojallani alkoi noin 4v ikäisenä ko käyttäytymistä, tosin uskoakseni lievempänä, sillä ei koskaan satuttanut tahallaan, vaan lähinnä se oli juuri sitä käskyjen uhmaamista ja kiinnipitotilanteissa puremisen ja lyömisen yrittämistä, karjumista ja huutoa jos ei kaikki sujunut jne.. Yritin Tampereella hakea apua pitkään, mutta sitä en saanut. Itseäni lähettiin syylistämään. Tällä hetkellä paikkakuntaa vaihdettu ja apua saimme välittömästi!

Poikani on myös ollut aina ikäistään kehityksessä huomattavasti edellä niin motorisesti kuin kielellisesti. Matematiikassa pari vuotta vanhemman "tasolla" myös jne.. mutta tämä sosiaalinen puoli tulee perässä. Tällä hetkellä aloitettu terapiat. viikoittain käydään ja saadaan varautua ainakin parin vuoden mittaiseen rulianssiin kaiken muun ohella. Suuressa luokassa opiskelu ei onnistu, vaikka kaikki eka luokan opittavat taidot näennäisesti jo on ollut esikoulu ikäisenä, mutta ei kestä virheitään ja niitä sattuessa saa "raivareita".

Toivottavasti te saatte apua nopeampaa ja paremmin kuin me onnistuimme saamaan. Ja voihan olla että on vain normaalia kovempi uhmis, mutta.. ..yleensä äiti/isä tuntee lapsensa ja näkee jos tällä on hätä.. ainakin itse näin omastani!

jaksamisia teille. Yrittäkää kehua poikaanne kaikesta pienestä minkä tekee oikein/hyvin.. mahdollisimman pienistä asioista! älkää kehuko niin paljon siitä miten paljon edellä on. Epäilen että oma poikani sai tästä syystä kun aina kaikki olivat ihmettelemässä hänen taitojaan, niin suuret odotukset itsestään, ettei tänä päivänä osaa hyväksyä omia virheitään millään tavoin. Ja rankkaa on.. joka päivä. .iltaisin tulee itsellä itku kun haluaisi jaksaa niin paljon paremmin, mutta voimathan siinä taitaa loppua ensin vanhemmalla..ja sitten vasta lapsella =/

Tekstisi alku on kuin poikani elämäntarinasta,sinne ovat kuuluneet tarinat,pelot,kiroilut,lian vahva seksuaalisuus ja kaikki lähes mikä on ei normaalia käytöstä.Meillä huonekalujen heittely on ollut sohvien tuhoamista leipäveitsellä,pienten kotieläinten tappamista kerran kepillä(kaiken kyllä tappaa minkä kiinni saa),jalkapallon potkimista ikkunoihin,suutuksissaan heittelee vasaraa(mielellään autoa kohti tai ihmistä),isoja kiviä ja ei auta kuin väistää ja toivoa ettei osu tai kuulu kovin iso helinä.Polkupyörällä tai muuten vaan vääntämällä tuhotaan pihalamput,revitään kukkapuskat,kaikki mitä teet,hajoitetaan,kumotaan,ihan kaikki on mahdollista.Oma huone sisältää reikiä tavaroiden heittelystä,ovet kolhuja,kaikki itseään satuttava on otettava pois.Poikani on nyt lähes 9 vuotias ja tähän mennessä ovat olleet paikattavana joko lentävien kivien tai lyötyjen keppien ansiosta niin tarha-kuin koulukaveritkin.Ja he ovat ansainneet tämän ärsyttämällä häntä.leikkiminen on samaa luokka kuin teillä,niitä ei leikitä kuin max.kerran viikossa kymmenen minuuttia,loppuaika menee perheenjäsenten totaaliseen ärsyttämiseen,se on hänen elämäntehtävänsä.Eikä hän ole leikitty koskaankaan.Hän on myös älykäs poika ja varsinkin matematiikassa ja muutenkin luokkansa parhaita,käy normaalia koulua.5,6,7-vuotiaana meille sanottiin että kyseessä normaali vilkas lapsi.8-vuotiaana saimme hänelle lopulta lastenneurologian erikoislääkäriltä diagnoosin,hyperkineettinen käytöshäiriö,eli adhd..concerta 27mg aloitettiin heti ja nostettiin 36mg.n,nyt elämänmeno on rauhoittunut,vaikkakin raivokohtausten yhteydessä lääkkeen vaikutuksen loputtua saa väistellä edelleen ja varoa nyrkkiä tai odottaa kengästä päähänsä,kiinni pitäminen on kyllä vähentynyt huomattavasti.On kulunut puoli vuotta kun jätit viestisi enkä tiedä oletko jo saanut apua,ellet ole,suosittelen lämpimästi lasten neurologia,sillä pojallasi on varmasti pahaa uhmaa mutta luen myös poikani kaltaista käytöshäiriötä.Tälläisilla lapsilla uhmakin on tuplasti kovempi,minulla lapsia on 3,muut isompia ja tämä ollut pahin kaikista.Usko asiaasi ja itseesi,on ainoa keino jonka avulla voit uhmaikäiselle lapselle apua saada.VOIMIA TEILLE!!!