Kysympä vaan?

95% Eu:n jäsenmaista kuuluu myös PUOLUSTUSLIITTO Natoon. puolustus yhteistyön kehittäminen on varmasti molempien etu (Nato/Eu). Joten olisiko jo aika myös meillä tiivistää yhtteistyötä Puolustusliiton kanssa??.
15337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

asioissa. Mikä onkaan sen enempää kuin dominoiva asema liitossa? Täällä jossa sillä ei ole osavaltion osavaltiota? Sillä ei tulisi olla osuutta EU- kakussa.

Eurooppalainen puolustus ei ole eurooppalaisten käsissä. Sen sijaan Jenkit voivat uhkailla "hyvä on lähdetään sitten"

Lähtekää sitten. Eurooppalainen aseteollisuus jyräämän ja kunnolla!! Euroopalaisin joukoin ja asein.

Henkilö tiedot jaossa. Globaali Diktatuuri on jo tulossa. Tosipaikka jo tänään.

Äänestä
  • Hirvittävä kärsimys ja ympäristön jatkuva pilaaminen. Vain venäläiset jalostavat tappamalla tietäjän (hän on sairas ja voi huonosti).
    Pitää kärsiä kun omista puista maksetaan puutullia.On ollut osaajia vieläkin, mutta he muuttavat länteen. Siellä ei ole ketään. On korkea aika. Esim. venäläiset haluavat ostaa kiinteistön lännestä, jonne voi viedä omaisuutta turvaan.
    Tiesitkö että siellä "kaikki viedään" ja yleinen mielipide rikollisesta maasta "ei niille saa antaa ihmisoikeuksia, ne tykkää asua sorron alla" . Tietysti koska mafiaa on paljon, esim. väärennökset on itsestääselvyys siellä, Nato täällä. Punaisen torin vaalitilaisuuksiin pääsee vain kutsukortilla

    Natomaat rakentavat kauhistukseen tehtaita ja tavarataloja "itselleen". Rikollinen kommunismi tulee kitkeä pois. Kauanko putinismia siedetään tai typerä Naton vastustaja tukee rikollista.
    On toi kans!

    Äänestä

  • Pitää kärsiä kirjoitti:

    Hirvittävä kärsimys ja ympäristön jatkuva pilaaminen. Vain venäläiset jalostavat tappamalla tietäjän (hän on sairas ja voi huonosti).
    Pitää kärsiä kun omista puista maksetaan puutullia.On ollut osaajia vieläkin, mutta he muuttavat länteen. Siellä ei ole ketään. On korkea aika. Esim. venäläiset haluavat ostaa kiinteistön lännestä, jonne voi viedä omaisuutta turvaan.
    Tiesitkö että siellä "kaikki viedään" ja yleinen mielipide rikollisesta maasta "ei niille saa antaa ihmisoikeuksia, ne tykkää asua sorron alla" . Tietysti koska mafiaa on paljon, esim. väärennökset on itsestääselvyys siellä, Nato täällä. Punaisen torin vaalitilaisuuksiin pääsee vain kutsukortilla

    Natomaat rakentavat kauhistukseen tehtaita ja tavarataloja "itselleen". Rikollinen kommunismi tulee kitkeä pois. Kauanko putinismia siedetään tai typerä Naton vastustaja tukee rikollista.
    On toi kans!

    satujas, ihme trolli. Opettele ensin kieli, ettei ole jatuvaa sekavaa hölötystä turhat kirjoituksesi.

    Äänestä

Mennään kaikki ilmoittamaan halumme "Suomea saavat kaikki ihmiset puolustaa". Halun sivistysmaiden tuesta saa liittymällä Natoon. Kyllä meitä saa tukea.

Yhdessä muiden sivitysmaiden kanssa olemme Vahvempia. Tärkeää että haluamme saada aina tukea.

Emme koskaan kyseenalaista läntistä tukea vaan riemumielin vaadimme pääsyä Natomaaksi.

Vihollinen haluaa että olisimme heikkomielisiä.

Äänestä
  • >Vihollinen haluaa että olisimme heikkomielisiä. >

    Näin USA haluaa suomalaisten olevankin, sitä varten se on käynnistänyt tyhmistyskampanjankin..

    >Koska globalisaatio etenee makkaransyöntiteoriaa soveltaen - pätkittäin - ei tyhmä kansa huomaa mitä on tekeillä ja mistä globalisaatiossa on kyse, varsinkin kun sitä pidetään kurissa "tissiviihteellä" (tittytainment - Jimmy Carterin entisen sotilaspoliittisen neuvonantajan Zbigniew Brzezinskin keksimä ilmaus.>

    http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=92

    Tittytainment, eli tissiviihde yhdistetään murdoch-journalismiin, eli mediaimperiumi News Corporationin Rupert Murdochin tylyyn tiedotusoppiin. Australialaisen kovaluonteisen konseraviitin maailmanvalloitukseen kuuluu mm. Brittiläisen roskalehdistön paskaisin osa ja USA:ssa valikoituja ja väritettyjä uutisia tuottava Fox-uutiskanava.

    Äänestä

Natolla on siis velvollisuus sivistysmaita kohtaan toimia YK:n ja kansainvälisen yhteisön kanssa. Venäjä on Lännen ja Kiinan välissä oleva suuri tärvelty alue. Nato toimi turvallisuuden parantamiseksi ja suojelee länsimaista demokratiaa.
NL on poissa, mutta se tulee takaisin, jos ei sitä vastusta koko ajan. Halu saada aina tukea muilta länsimailta todistuu Natomaana. Natomaa ei pystytä uutta stalinismia, vaan kiivaasti toimimme rauhanomaisen hajoamisen jatkumisen puolesta. Rakennamme rauhaa. Nato laajenee ja Suomi on kyydissä mukana, niinkuin on hirveän tärkeää olla vapaa yhdessä koko lännen kanssa.

Äänestä

Katson että yhteistyön tiivistäminen on ajankohtaista. Lähden siitä liikkeelle, että kaikki tiedostavat sen tärkeyden tästä eteenpäin. Nato ei ole uhka diktaattorille ja mafiapomon ei tule saada täältä mitään tukea. Juna kulkee kiskoilla kuitenkin koko ajan ja Nato laajenee ja sen pitää laajeta, samalla Venäjä koko ajan heikkenee lännen kuplassa, joka sokaisee, mitään ei oikeasti ole, vain kupla, rekkajonot ja Saksalaiset tehtaat.

Äänestä
  • menee pois kiskoiltaan. Se on sitä tekemässä - nynnyily pois politiikasta!!

    -Ei ole rautaista puolustusta Euroopassa, kun jenkit vastaavat ja muut ovat ydinsateenvarjon alla. Sille voidaan tehdä paljonkin poliittisella rintamalla että asia muuttuvat tämän suhteen. Eurooppalainen aseteollisuus - kyllä ne sotilaat sitten tulee ja ovatkin nyt - ehkä joillekin tekisi asenne kurssi kutaa - Miksi heidät on koulutettu? Afganistaniko varten? Oikea "ritarikunta"

    Äänestä

  • Venäläiset on kirottuja. Suomi on kuitenkin pyhitetty Natoon.

    Meidän on oikeus yhdessä amerikkalaisten kanssa tuomita rikolliset.

    Kommunistit palvelivat NL:ssa saatanaa ja vainosivat meitä uskovia länsimielisiä. Usko länttä - se jatkuu. Putinin teatteri ei hämää maailmaa. Venäläiset ovat maailman suurimpia valehtelijoita. Vihollinen toivoo ettei tueta ihmisoikeuksia ja länttä ja saa pettyä. Suomi on jo Natossa.

    Tottakai me pääsemme muiden kanssa Natoon turvaan, sehän on ihan selvä asia ja oikeus on niin hyvä.

    Kaikki oikeat vapaat maat ovat Natossa ystäviämme.

    Äänestä

  • Saatananpalveluako? kirjoitti:

    Venäläiset on kirottuja. Suomi on kuitenkin pyhitetty Natoon.

    ... onkohan sinulla "kaikki kotona"?

    aikansa elänyttä, junttimaista JA niin JÄRJETÖN ETTEI ITSESUOJELUVAISTO TOMI. KÄYTÄNNÖSSÄ USA ON HOUKUTELEMALLA jne. SAANUT SUURIMMAN OSAN EUROOPAA JA PUOLET KAUKO-ITÄÄ SOTILAALLISESTI ALAISUUTEENSA!! GLOBAALI DIGTATUURI PUNOO SEITEJÄNSÄ - IT-AIKAKAUTENA SE ON HELPPOA - SE EI RIITÄ mm. HENKILÖTIETOJEN VAIHDOT EU:n kanssa on sovittu ja tämä NATO -maa valvoo itse itseään. Upseerit "lahjottu", lahjottu sotilaallisen kivaa eri maiden upseerit jakavat toisilleen kunniamerkkejä...:)

    "Venäläiset on kirottuja. Suomi on kuitenkin pyhitetty Natoon.

    Meidän on oikeus yhdessä amerikkalaisten kanssa tuomita rikolliset.

    Kommunistit palvelivat NL:ssa saatanaa ja vainosivat meitä uskovia länsimielisiä. Usko länttä - se jatkuu. Putinin teatteri ei hämää maailmaa. Venäläiset ovat maailman suurimpia valehtelijoita. Vihollinen toivoo ettei tueta ihmisoikeuksia ja länttä ja saa pettyä. Suomi on jo Natossa.

    Tottakai me pääsemme muiden kanssa Natoon turvaan, sehän on ihan selvä asia ja oikeus on niin hyvä.

    Kaikki oikeat vapaat maat ovat Natossa ystäviämme.
    "

    Äänestä

Helvetin takia pitäs liittyä en mä ainakaan tule hyväksymään koskaan sitä yhtä hyvin voimme liittyä venäjän kanssa ei kumpikaan ole toistaan parempi tai pahempi. Ja miten niin puolustusliitto ? Etujen valvonta järjstö ja lähinnä usa:n etujen(ja jos etu vaatii niin se on hyökkäysliitto) niin kuin irakissa)

Äänestä
  • Ja miten niin puolustusliitto ? Etujen valvonta järjstö ja lähinnä usa:n etujen(ja jos etu vaatii niin se on hyökkäysliitto) niin kuin irakissa)

    Taas pitää korjailla puheita. Ensinnäkin Nato on PUOLUSTUSLIITTO JONKA NYKYISET 26 JA TULEVAT AINAKIN 2 JÄSENTÄ LUOTTAVAT SEN TURVATAKUISIIN! Naton tehtävä on puolustaa jäseniään.

    "Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilön vapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.
    lainaus wikipedia"

    Yhdysvallat on yksi PUOLUSTUSLIITON JÄSEN toki iso sellainen mutta jos liitossa on 25 uudet jäsenet Yhdysvaltojen lisäksi ei se ole yhden maan liitto. Joten itku voidaan lopettaa yhden jäsenen liitosta. Alla muut jäsenet.

    Jäsenvaltiot

    Alankomaat
    Belgia
    Bulgaria (2004)
    Espanja (1982)
    Islanti
    Italia
    Kanada
    Kreikka (1952)
    Latvia (2004)
    Liettua (2004)
    Luxemburg
    Norja
    Portugali
    Puola (1999)
    Ranska
    Romania (2004)
    Saksa (1955)
    Slovakia (2004)
    Slovenia (2004)
    Tanska
    Tšekki (1999)
    Turkki (1952)
    Unkari (1999)
    Viro (2004)
    Britannia
    Yhdysvallat

    Sitten vielä Natolla ei ole Irak operaatiota! Sellaisesta ei ole Naton päätöstä!
    ja vielä Afganistanin RAUHANTURVA OPERAATIO ISAF:

    ISAF (International Security Assistance Force) on NATO:n johtama ja YK:n valtuuttama monikansallinen rauhaturvaoperaatio Afganistanissa. Sen tehtävänä on tukea maan väliaikaista hallintoa luomalla vakautta ja turvallisuutta Afganistaniin

    Äänestä

  • piti taas! kirjoitti:

    Ja miten niin puolustusliitto ? Etujen valvonta järjstö ja lähinnä usa:n etujen(ja jos etu vaatii niin se on hyökkäysliitto) niin kuin irakissa)

    on kuitenkin USA:sta johtuvaa. Kuka hyökkäsi Irakiin, kuka pisti Afganistanin asiat vielä enemmän retuperälle. Tässä maailmassa saa tehdä ihan mitä vain terrorismin vastaisen sodan ja öljyn nimeen.

    Ja myös demokratian nimeen. Eikö ne USA:n paukapäät tajua ettei kaikkea voi laittaa yhteen muottiin.

    Äänestä

  • piti taas! kirjoitti:

    Ja miten niin puolustusliitto ? Etujen valvonta järjstö ja lähinnä usa:n etujen(ja jos etu vaatii niin se on hyökkäysliitto) niin kuin irakissa)

    Taas pitää korjailla puheita. Ensinnäkin Nato on PUOLUSTUSLIITTO JONKA NYKYISET 26 JA TULEVAT AINAKIN 2 JÄSENTÄ LUOTTAVAT SEN TURVATAKUISIIN! Naton tehtävä on puolustaa jäseniään.

    "Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilön vapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.
    lainaus wikipedia"

    Yhdysvallat on yksi PUOLUSTUSLIITON JÄSEN toki iso sellainen mutta jos liitossa on 25 uudet jäsenet Yhdysvaltojen lisäksi ei se ole yhden maan liitto. Joten itku voidaan lopettaa yhden jäsenen liitosta. Alla muut jäsenet.

    Jäsenvaltiot

    Alankomaat
    Belgia
    Bulgaria (2004)
    Espanja (1982)
    Islanti
    Italia
    Kanada
    Kreikka (1952)
    Latvia (2004)
    Liettua (2004)
    Luxemburg
    Norja
    Portugali
    Puola (1999)
    Ranska
    Romania (2004)
    Saksa (1955)
    Slovakia (2004)
    Slovenia (2004)
    Tanska
    Tšekki (1999)
    Turkki (1952)
    Unkari (1999)
    Viro (2004)
    Britannia
    Yhdysvallat

    Sitten vielä Natolla ei ole Irak operaatiota! Sellaisesta ei ole Naton päätöstä!
    ja vielä Afganistanin RAUHANTURVA OPERAATIO ISAF:

    ISAF (International Security Assistance Force) on NATO:n johtama ja YK:n valtuuttama monikansallinen rauhaturvaoperaatio Afganistanissa. Sen tehtävänä on tukea maan väliaikaista hallintoa luomalla vakautta ja turvallisuutta Afganistaniin

    niin mutta kun nato tanssii usa:n pillin mukaan ja pitääkö muiden nato maiden korjata usa:n jälkiä. ja nato ajaa kuitenkin usa:n etuja ja puolustaa jäsenmaita mikäli se on usa:n etu ja eikä yhdysvallat ole demkratia vaan globalisaatio ja aste oikeaan niin ollaan fasismissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

punaviher... kirjoitti:

95% Eu:n jäsenmaista kuuluu myös PUOLUSTUSLIITTO Natoon. puolustus yhteistyön kehittäminen on varmasti molempien etu (Nato/Eu). Joten olisiko jo aika myös meillä tiivistää yhtteistyötä Puolustusliiton kanssa??.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu