USA:n riidanhaasto- ja sodanlietsonta-

operaatiot IRANissa

jo täydessä käynnissä. Iranin valtion maaperällä toimii useita sinne soluttautuneita USA:n tiedustelupalvelun ryhmiä, jotka organisoivat Iranin vastaista toimintaa, sieppaavat iranilaisia ja harjoittavat sabotaasia. Tiedon tästä on antanut sama henkilö joka aikoinaan paljasti myös Abu Ghraibin kidutusskandaalin.

Jotta asia pääsisi oikeaan suhteeseen, sanottakoon että mikäli esim. Iranin tiedustelupalvelu jäisi kiinni vastaavista operaatioista USA:n maaperällä, tulkitsisi USA:n hallinto sen legitiimiksi syyksi aloittaa miljoonia siviiliuhreja vaativat pommitukset iranin kaupunkeihin.

Näin siis USA on päättänyt että sota Iranin kanssa on ehdottomasti saatava, vaikkei siihen legitiimiä syytä olekaan. Aivan kuten Irakinkin tapauksessa.

19

530

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • tänään.

        Muunmuassa sen suhteen ettei kyseessä ole pelkästään terroristiryhmien rahoittamisesta, vaan aivan selkeistä sotilaallisista operaatioista joihin ovat osallistuneet USA:n armeijan joukot. Kysymyksessä on ns. "taistelukentän valmistelu" joka jo sinällään on vihollistoimintaa.

      • Tulta munille
        tänään. kirjoitti:

        Saadaan vaan aikasemmin ja nopeammin se varsinainen sota pystyy, eipä mene viikkoja viritellessä vehkeitä.

      • heh..

        on tuominnut terrorismin ja terrorismia harjoittavat ja tukevat valtiot roistovaltioiksi :)

      • tekikin
        heh.. kirjoitti:

        on tuominnut terrorismin ja terrorismia harjoittavat ja tukevat valtiot roistovaltioiksi :)

        hieman kaksinaismoralistista.

    • Tulta munille

      Kyllä. Laittaisivat koko sa.t..an lähi- idän maantasalle, niin ettei jäisi kiveä kiven päälle.
      Loppuisi tuo iänikuinen hierominen tuosta sotimisesta.

    • kansanvaltaa

      - sieltä pitäisi se kiihkoislamilainen sortokoneisto lakkauttaa.

      • (e-m)

        lakkauttaa sortokoneistonsa, kun tietoa tulee tarpeeksi. Irak oli poikkeus, jostakin kumman syystä, vaikka sivistystaso oli alueen korkein. Saddamilla lienee ollut osasyy. Toinen syy sattui asumaan USA:ssa.

      • (e-m)
        (e-m) kirjoitti:

        lakkauttaa sortokoneistonsa, kun tietoa tulee tarpeeksi. Irak oli poikkeus, jostakin kumman syystä, vaikka sivistystaso oli alueen korkein. Saddamilla lienee ollut osasyy. Toinen syy sattui asumaan USA:ssa.

        vaan Saddam. Kiirettä ja hosumista lomallakin, ..kle!

      • hallitsee

        ehdokas joka ei edes saanut enemmistöä äänistä viime vaaleissa, mutta tuli silti valituksi komiteassa jossa ehdokkaan sukulainen oli päättämässä asiasta.

        Saddam tai Bush. Samanlaisia ovat molemmat.

      • :::.
        hallitsee kirjoitti:

        ehdokas joka ei edes saanut enemmistöä äänistä viime vaaleissa, mutta tuli silti valituksi komiteassa jossa ehdokkaan sukulainen oli päättämässä asiasta.

        Saddam tai Bush. Samanlaisia ovat molemmat.

        ei presidentin vaaleja ole voitettu niin suurella marginaalilla kuin reilu kolme vuotta sitten.
        Tiedonantajastako tietosi hankit?

      • J x J
        :::. kirjoitti:

        ei presidentin vaaleja ole voitettu niin suurella marginaalilla kuin reilu kolme vuotta sitten.
        Tiedonantajastako tietosi hankit?

        Kyseinen henkilö viittasi kirjoituksellaan varmaan viimeisintä edeltäneisiin vaaleihin, jonka sätkynukke-Bush "voitti" korruption kautta. Ja taustavoimat saivat itselleen pellen, joka toteuttaa toivomukset. Seuraavat vaalit ovatkin sitten mielenkiintoiset eli miten päästään eroon Obamasta, jos voittaa...?

        Perseessäkö päätäsi pidät?

      • .........
        J x J kirjoitti:

        jonkun rähinän ennen vallanvaihtoa :)

    • Late Etelästä
    • hyvä niin

      Se on aivan yhdentekevää, mikä syy on, pääasia että dikatuurit tuhotaan. Varsinkin jos niillä on öljyä ja kehittelevät ydinasetta.

      • kaveri..

      • täytyy jauhaa
        kaveri.. kirjoitti:

        ollut monien diktaattoreiden, myös ydinaseita kehittelevien...

        http://www.thirdworldtraveler.com/US_ThirdWorld/dictators.html

        Se oli silloin kun oli suurempi paha (NL).

        Pienempää pahaa käytetään ja on aina käytetty suurempaa vastaan ja sitten on hoideltu ne pienetkin.

        Tai siis USA on toiminut näin.

      • että...
        täytyy jauhaa kirjoitti:

        Se oli silloin kun oli suurempi paha (NL).

        Pienempää pahaa käytetään ja on aina käytetty suurempaa vastaan ja sitten on hoideltu ne pienetkin.

        Tai siis USA on toiminut näin.

        sitä suurinta pahaa ei pysty tällä hetkellä mikään nujertamaan, mutta kyllä se sielläkin joskus alkaa valo näkymään tunnelin päässä. Toivotaan, että se tapahtuu ennen kolmatta maailmansotaa; sitähän se suurin paha lietsoo maailmalla.

      • vaan..
        täytyy jauhaa kirjoitti:

        Se oli silloin kun oli suurempi paha (NL).

        Pienempää pahaa käytetään ja on aina käytetty suurempaa vastaan ja sitten on hoideltu ne pienetkin.

        Tai siis USA on toiminut näin.

        on nousut pissa päähän väähän liiankin kanssa.

        "Ydinaseriisunta
        pantu jäihin

        Samaan aikaan uusitaan ja vahvistetaan myös Yhdysvaltain laivastoa ja ilmavoimia.
        Ongelmallisinta on se, että pyrkimykset täydelliseen ydinaseriisuntaan ovat jäissä ja Yhdysvallat pyrkii pikemminkin kehittämään uusia järjestelmiä myös ydinarsenaaliinsa.
        Tällä hetkellä Yhdysvalloilla ja Venäjällä on molemmilla 6 000 strategista ydinkärkeä. Kylmän sodan päättymisen jälkeen niiden määrä on enemmän kuin puolitettu, mutta edelleen kummallakin suurvallalla riittää arsenaalia maapallon tuhoamiseen useampaan kertaan.
        Yhdysvallat on kuitenkin jo ilmoittanut vahvistavansa ydinaseistustaan. Lokakuussa julkaistu 150 miljardin dollarin Complex 2030 -ohjelma merkitsee huolestuneiden tiedemiesten järjestön mukaan kokonaan uudenlaisten ydinasejärjestelmien rakentamista runsaassa 20 vuodessa. Ohjelman mukaan Yhdysvallat palaa kylmän sodan aikaiseen sykliin uusien ydinaseiden kehittelyssä ja tuotannossa. Jo ensi vuonna Yhdysvallat kaksinkertaistaa ydinaseiden tutkimukseen ja valmistukseen tarkoitetun budjettinsa.

        Ensi-iskun oppi
        nousi kuolleista

        Yhdysvalloissa herännyt oppi onnistuneesta ensi-iskusta on dramaattinen käänne huonompaan sitten kylmän sodan, jolloin kostoiskun mahdollisuus varmisti sen, ettei ydinaseita käytetä."

        http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/04/euroopan-ohjuskilpi-vasta-alkua-usan.html

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_American_Century

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe