Koska maailmaa

jenkkien ikeestä?

Kyllä Euroopan olisi aika jo itsenäistyä.

Suunta on oikea USA Englannista ydinaseensa,
jne.

N.N.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Englanti on tukevasti USA:n puolella, kuten mekin. EU on jättiläismäinen talousmahti, mutta meidän on koko lännen aina yhdistettävä voimamme yhteistä vihollistamme vastaan. (Vastustamme rikollisuutta)

Vain terrorismi ja roskavalta, alamaailma joka salamurhaa ja kerää lapsia jne on vihollisemme.

Koko länsi on yhtä ja voimistamme USA:a ja Eurooppaa monin tavoin käyttäen kaikkea amerikkalaista osaamista, kuten tämä sinun koneesikin osoittaa.

Tulevaisuudessa EU voi kyllä olla liittovaltio, jossa on elinkelpoisia osavaltioita, se olisi makeaa ja olisimme vahva kuten nyt Naton avulla ja myös siellä Nato. Sivistysmaiden on yhdistettävä kaikki voima venäläistä julmuutta kohtaan ja vietävä raaka-aineet pois, pitää venäläisenkin saada rekkajonossa vaatteet ja lääkkeet, nyt on rahaa.


Älä kiinnitä toisarvoisiin seikkoihin huomiota, aseet kehittyvät ja vanhentuneita vain poistettiin, ei siinä ole mitään sensaatiota. Nykyään on mitä ihmeellisempiä aseita ja hyviä risteilyohjuksia. Länsi on osaaja, rikolliset vain haihtuvat taivaan tuuliin, vähän kuin Hitlerin aikaan, mutta nyt on koko sivistynyt länsimaailma Natossa. Juutalaiset ovat venäläisen vastaisia, ihan kuten mekin. Yhdistämällä koko länsi saadaan Hitlerin unelma työtätekevästä venäläisestä. Työtävieroksuvat ja alkoholistit. Myös Kauko-itä tuhoaa barbaarit. Kiina on lännen ystävä. Putin on seuraava. Meillä menee lännessä hyvin ja harjoittelemme pahan varalle yhdessä koko lännen kanssa yötä päivää. Kohti osoitettua päämäärää.


Rauhanomainen hajoaminen on paras. Elinkelpoisiin osiin. Nato on hyvä. Loistavaa ja rauhanomaista, EU tulee yhä vahvemmaksi. EU ei ole kuitenkaan yksin vaan saa apua USA:sta ja Kiina-kortti.

Äänestä
  • On totta, etteivät venäläiset tykkää, jos länsi kokonaisuudessaan hävittää väärentävät rikolliset.

    Mitään muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole kuin jatkaa taistelua rikollisia ryöväreitä kohtaan.

    Kameravalvontaa tulee lisätä, läpivalaista ja valistaa. Naton humanitäärinen rooli ja halu aina puolustaa ihmisoikeuksia saa koko maailman tuen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääsee irti kirjoitti:

jenkkien ikeestä?

Kyllä Euroopan olisi aika jo itsenäistyä.

Suunta on oikea USA Englannista ydinaseensa,
jne.

N.N.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu