Luin äskettäin tuon nimisen Ahti Karjalaisen v. -81 kirjoittaman kirjan uudelleen kirjahyllystäni. En muistanutkaan, miten korkeatasoinen kirjoittaja Ahti oli. Kirja oli täynnä "sinisiä ajatuksia" Se loppui näin:
"Perimmältään me olemme kaikki talonpoikia.Juuri siksi meillä on mahdollisuudet kehittää niin itseämme kuin omaa maatamme siten, että pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Meidän on vain rohkeasti luotettava omaperäisyyteemme ja uskallettava olla rehellisesti sitä mitä me olemme. Meillä on ympärillämme tänään hyvät taloudelliset kehykset ja asuttavanamme tilava, pohjoinen maa. Meidät kaikki on rakennettu vihreistä metsistä ja graniitista, kultaisista pelloista ja sinisistä järvistä. Mutta silti me kaikki olemme erilaisia. Suomalaisten ihmisten asteikko alkaa aidosta ja luonnollisesta mökinihmisestä ja mukaan mahtuu taiteilijoita, virkamiehiä kuin korkeammankin oppiarvon suorittaneita.
Olemme saaneet arvokkaana perintönä itsenäisen, pohjimmiltaan talonpoikaisen ajattelutavan. Me emme enää itsenäisyyden alkukokemusten jälkeen rakenna paljon utopioita, haavekuvia. Todellisuudentajumme on kasvanut. Luotamme toisiin ja meidän on syytä luottaa itseemme.
Toistan vanhan totuuden: meidän kansamme voima on laadussa, ei määrässä.
Voimme olla ylpeitä sanoessamme suomalaisen kansanlaulun sanoin: Kotimaani ompi Suomi."
Kotimaani ompi Suomi
9
398
Vastaukset
- Antifa
Mutta teidän Vanhasenne ajaa pelkästään rikkaiden etuja sekä kovaa kokoomus politiikkaa, työläisiä, vanhuksia ja sairaita hän halveksuu. Matti Vanhanen on natsi ja sellaiset pitää hävittää maanpäältä.
- Nytkin saa nauttia
kauniista Suomalaisesta kesästä puhtaassa Suomessa.
Eläköön itsenäinen Suomi. - Sonnimies
kaikessa, niin kouluissa, kuin poliitikkonakin. Harmi vain, että viina pilasi miehen. Ei olisi Koiviston "se siitä" miehestä tullut pressaa, jos Ahti oli voimissaan.
http://www.saunalahti.fi/g333/suomi.jpg- Lehmänainen
Minusta sellainen priimus on veri tankerous vehje.
- KapiKorhonen
Ahtihan tarkoitti sen vaalikirjakseen ollessaan jokseenkin varma, että hänestä pian tulee presidentti, kun tiesi Kekkosen todellisen tilanteen. Mutta ei ymmärtänyt omaa tilannettaan. Kepulaiset peijakkaat panivat ehdolle väärän miehen, vaikka Väyrynen ja Neuvostoliitto niin kovin toista halusivat.
Ja suomalaiset peijakkaat valitsivat presidentiksi vielä vääremmän miehen! Kaikkien aikojen selvimmin numeroin, muuten, sillä Kekkosen valintaa v. 1978 ei voida lukea mukaan; se oli samanlainen kuin nyt Mugaben valinta Zimbabvessa - lyö muuten Kekkosenkin, sillä on ollut pressana jo 28 vuotta. Kekkosen edellinen valinta, v. 1974 poikkeuslailla oli tietysti vielä tuotakin rumempi juttu - jaa, mutta samanlaistahan tapahtui aina hänen suuressa tukijassaan Neuvostoliitossa.
Huvitti minua jo silloin Ahdin tuossa kirjassaan sanoman ja hänen omassa elämässään esittämän välinen ristiriita, vaikka en tiennytkään sitä niin jyrkäksi ennen kuin luin hänen tyttärensä Kukka-Maarian kirjoittaman kirjan "Isä".- syvä viisaus
Ahti Karjalainen oli suuri mies joka jäi häikäilemättömän pelurin varjoon. 1956 likaisesta kampanjasta selvinnyt UK uskoutui Ahdille:
- Jos minusta ei olisi tullut presidenttiä, niin sitten juoppohullu.
Juoppo tulikin siis Ahdista kun Kekkonen sysäsi hänet sivuun liian vaarallisena haastajana yksinvaltaansa ihastuneelle presidentille. Karjalaisesta ei tullut edes presidenttiehdokasta Kekkosen todellisen tilan lopulta - väistämättä - paljastuttua. Keskustapuolueen kenttä osoitti silloinkin isänmaallisuutensa eikä halunnut ehdokkaakseen enää Neuvostoliiton painostulselle altista Ahtia vaan rehdin talonpojan, J Virolaisen.
Oiva osoitus kepulaisten syvissä riveissä asuvasta viisaudesta. - oivahärkönen
Oikein tuolla alempana kirjoitin, että joka kirjoituksessasi muistat Kekkosta.
- se ollut?
Eikös Karjalainen ollut Neuvostoliiton tahdoton myötäjuoksija ja toivoton ratti- ja rapajuoppo, joka oli Sveitsissä katkaisuhoidossa hieman ennen ensimmäisiä vapaita pres.vaaleja sitten 1956?
Aivan kuten Urho Kaleva Kekkosellakin, Ahti Karjalaisella alkoholinkäyttö oli ongelma.
Alkoholismi meni Karjalaisella lopulta niin pahaksi, että Karjalainen erotettiin Suomen Pankin pääjohtajan paikalta.
Kekkosellakin pullon kallistelu oli pahalla tolalla jo jatkosodan aikaan. Se varmaan oli yhtenä syynä siihen dementiaan, joka Kekkosella 70-luvun alussa alkoi pahasti haitata virkatoimia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1186834Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam464523Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk723682Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272684Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni282411Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221896Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1981388Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191214Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on361011- 88878