Eihän monenkaan vanhoillislestadiolaisen elämä mitään sen kristillisempää ole kuin kenen hyvänsä suomalaisen. SRK:n sääntöjä he noudattavat sen verran että päälle näkyy niin ettei kukaan tiukkis pääse tuomitsemaan eikä "rakkaudella puhuttelemaan". Rauhanyhdistyksellä puuhastelu ja mammonan kerääminen eivät ole erityisiä kristityn hengen hedelmiä.
Hengen hedelmä sääntöjen noudattaminen
Realismia hei
3193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hengen hedelmäksi riittää suuri lapsimäärä.
Miten on mahdollista että tällainen lisääntymisasia on muutettu HEnGELLISEKSI? Luin täältä että itse asiassa luomiskertomuksen lisääntymiskehotus koskee sekä eläimiä että ihmisiä!
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy
Hengen hedelmiä ovat esim. rauha, rakkaus ja ilo, yms.
Eihän työsuhteessakaan erilaisten työsuoritusten suorittamista luetella missään ansioluetteloissa, vaan niitä vaan kuuluu tehdä.
Samoin tietyt elämän säännöt ovat sellaisia, että olemme niitä vain velvolliset noudattamaan, eikä ne mitään uskon hedelmiä ole.
Ei esimerkiksi ole mikään uskon hedelmä se, että ajaa autolla nopeusrajoituksen mukaisesti. Niinhän juuri kuuluukin tehdä.
Sama on monien eettistenkin asioiden suhteen.