No, nyt on pakko jonkun asiosita perilläolevan vastattava Liimatan levittämään tiedotukseen.
Vai onko Liimatan postilaakkioihin pelkkää populismia, eli kansan kosintaa. Hänhän toivoo pääsevänsä myös uuteen valtuustoon.
Eli: kaupunki ostaa omaa maa-aluettaan Simpsiövuori Oy:ltä 60 % ja loput 40 % jää edelleen Virkiän omistukseen.
ASIOISTA PERILLÄOLEVA! Nyt äkkiä, joko KUMOATTE
Liimatan TIEDOTTEEN, tai tyydytte ja myönnätte po henkilön olevan oikeassa "Liikeneroutta-tiedottessaan".
Vai onko Liimatan postilaakkioihin pelkkää populismia, eli kansan kosintaa. Hänhän toivoo pääsevänsä myös uuteen valtuustoon.
Eli: kaupunki ostaa omaa maa-aluettaan Simpsiövuori Oy:ltä 60 % ja loput 40 % jää edelleen Virkiän omistukseen.
ASIOISTA PERILLÄOLEVA! Nyt äkkiä, joko KUMOATTE
Liimatan TIEDOTTEEN, tai tyydytte ja myönnätte po henkilön olevan oikeassa "Liikeneroutta-tiedottessaan".
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllä Liimatta puhuu totta. Asiasta pitää tehdä tutkintapyyntö.
Simpsiönvuori Oy on kaupungille velkaa jotakin 400 000 euroa (korjatkaa te joilla on paperit). Ikinä se ei sitä pysty maksamaan. Rahaliikenteen suunta on kaupungilta Virkiälle ja Simpsiönvuori Oylle. Herroja hävettää jo sen verran, että eivät kehtaa antaa tällä kertaa rehellistä avustusta.
Laskettelurinteen kävijämääriksi on vuosittain ilmoitettu noin 80 000 henkeä. Jos sillä kertoo hissilippujen hinnan, olisi toiminnan pitänyt olla kannattavaa. Todellinen kävijämäärä on ollut luokkaa 20 000.
Rehellisyys ja taloudellisuus (joka muissa asioissa ylittää kaikki muut arvot!) vaatisi laskettelurinteen toiminnan lopettamista. Sitä ei voida tehdä, koska päättäjien ydinjoukko pelkää kasvojensa menettämistä. Ei ole pitkä siitä, kun laskettelukeskus piti nostettaman Himoksen ja Tahkovuoren koko- ja laatuluokkaan.
Kuinka Jouppiskaa pyöritetään? Pitää kehittää joku parempi sapluuna Simpsiön pyörittämiseen, että ei tule niin taloudellisesti takkiin. Voisiko sitä kenties vuokrata? Kun rahat menee omasta pussista (eikä kaupungin) niin kummasti sitä varmaan ajattelee taloudellisemmin...
kaikenmaailman kuppareilta, jotka vieläpä kuppaa mutkankautta veronmaksajia, jos muuten ei onnistu!
Muutenkin hiihtorinnehaaveet voi rauhassa haudata lumien vähenemisen takia.
hiihtohissitouhut ja rakennetaan taloja koko rinne täyteen, olis varmaan kysyttyjä tontteja.
Huvittavaa, että nimenomaan Lapualla naureskellaan Kauhavan muistuttavan Pohjois-Koreaa. Pohjois-Koreahan on tämä Lapua, jossa kävijämäärät valehdellaan komeuren tähären moninkertaisiksi ja jossa johtoporras haluaa esittäytyä sotaspektaakkeleiden luojahahmoina. Kansalta vaaditaan kritiikittömiä suosionosoituksia ja yhteistä intoa pitää kulisseja kunnossa, maksoi mitä maksoi.
tulikin kaikki olennainen, mitään lisäämättä, mitään poistamatta.
toisiin taskuihin. Mutta kuppaamista kumminkin.
"rakennetaan taloja koko rinne täyteen"
Maat omistaa Simsiönvuori oy josta kaupunki omistaa 60 % ja Virkiä 40 %. Kaupunki osti Simpsiönvuori oy:ltä Virkiän 40 %, jolloin maaalueet tulivat kaupungin omistukseen. Virkiä omistaa enää 40 % rakennuksista, hisseistä ym. Eli kaupunki ei ostanut omaa maata vaan osti Virkiän pois maaiden omistuksesta. Rahoilla Simpsiönvuori kehittää lumetusym. järjestelmiä. Liimatta tietysti valittaa asiasta kuten teki jäähallin kanssa ja lisää siten kustannuksia. Ja me maksamme kun Liimatta valittaa...Tämä on asiassa totuus !!
"Virkiä omistaa enää 40 % rakennuksista, hisseistä ym. Eli kaupunki ei ostanut omaa maata vaan osti Virkiän pois maiden omistuksesta. Rahoilla Simpsiönvuori kehittää lumetusym. järjestelmiä."
Kaupungin pitää ostaa Virkiä kokonaan pois yhtiöstä. Kyllä kaupungin pitää saada kassaansa kaikki tämän erittäin tuottavan laskettelurinteen tulot. Mitä niitä nyt urheiluseuralle jakamaan.
lapsenmielisiä kun jaksatte leikkiä tuota simpsiö-leikkiä, josta ei ole koskaan tullut mitään, eikä koskaan tulekaan.
jos myyjänä on kerran Virkiä, niin eikö rahatkin mene silloin Virkiälle eikä Simpsiönvuorelle. Nillähän nimenomaan on tarkoitus paikata seuran huonoa taloutta.
Millä rahoilla sitten kehitetään lumetusta, eihän vaan mennä taas kaupungin kukkarolle?
Kuinkas nyt sitten Simsiön toimintaa pyöritetään, kun kaupunki yksin omistaa Simpsiönvuoren osakkeet??? Simspiövuori Oy on jatkossa vain yksi kaupungin oy muiden joukossa. Budjettikuri lienee jatkossa toista luokkaa, mikäli kaupunki todella ryhtyy rinnehiihtoyrittäjäksi.
pyärittäkää seuraa niinku sen rahkeis on varaa äläkää aina oloko kaupungin rahojen perään.ei muuta ku virkiän johtotroikka pankinjohtajien juttusille ja henkilökohtaasesti ottamaan lainan jos haluaa jotaki suurta toimintaa se vasta tosi seuramies olis.
"Maat omistaa Simsiönvuori oy josta kaupunki omistaa 60 % ja Virkiä 40 %. Kaupunki osti Simpsiönvuori oy:ltä Virkiän 40 %, jolloin maaalueet tulivat kaupungin omistukseen. Virkiä omistaa enää 40 % rakennuksista, hisseistä ym. Eli kaupunki ei ostanut omaa maata vaan osti Virkiän pois maiden omistuksesta."
Sitten kun kauppa on tehty, ei Simpsiönvuori Oy niitä maita omista eikä Virkiäkään niitä Simpsiönvuori Oy:n osakkaana omista. Se on totta.
Ostohinnasta käytettäisiin kuitenkin 60 % sellaisen maan ostamiseen, jonka kaupunki jo nyt omistaa Simpsiönvuori Oy:n enemmistöosakkaana.
Kaupunki siis ostaa Virkiän ulos maiden omistuksesta, mutta ostaa samalla toiseen kertaan jo omistamansa maat. Se merkitsee käytännössä 154 000 euron lahjoitusta tai avustusta Simpsiönvuori Oy:lle.
Jos Liimatta tai joku muu saa oikaisuvaatimuksella tai valituksella tämän avustushankkeen avoimeen käsittelyyn valtuustossa, niin siitä heille kiitos ja kunnia.
panostusta hiihtokeskukseen. Perempi olisi tukea rehdisti oikeilla nimillä eikä aiheuttamalla hämmennystä
Säästyy kaikilta hermot ja rahat, kun ei tartte murehtia säitä eikä lumetuksia, jokatalvisista tappioista puhumattakaan. Siivotkaa rinne, mainokset pois ja tehkää Taivaanpankosta juhlienpitopaikka. Siinä sitä olisi parasta imagonkirkastusta Lapualle. Rinteen ylläpito on säälittävää ja epätoivoista taistelua olosuhteita vastaan. Lehti on jo kääntynyt.
ja elämänsisältöä sitten ruokitaan ja pönkitetään, jos ei ole enää hienoa Simpsiö Outdoor Resorttiakaan?
http://www.ski.fi/ski_resort?keskus=1738786
myötävaikutuksella (= talvien lyheneminen ja lämpeneminen) Outdoor Resortin voi haudata hyvällä omallatunnolla ja koko maailma ymmärtää sen välttämättömäksi. Kasvoja ei siis menetetä, Simpsiön rinne voidaan ennallistaa ja Taivaanpankolla oikeutetusti houkutella väkeä Simpsiölle, ei väliä vuodenajoista eikä säistä. AINA olis KOMIAA!
nuo Simpsiötä vuosikaudet "kehittäneet" herrat ja rouvat eivät ikinä alennu. Simpsiöstä on jo tullut heille elämääkin suurempi pakkomielle. Sitä ei edes ilmastonmuutos järkytä.
Viimetalven epätoivoista lumetusta seuratessani en tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin kuitenkin vielä antaa armon käydä oikeudesta ja tyydyin pelkästään äimistelemään maailman hulluutta.
Ajatteleppa asia niin, että hinta on siitä 40 %...eli ei kaupunki omaa osuutta nosta. Simpsiön arvoksi on arvioitu huomattavasti korkeampi hinta !!
Voihan sen ajatella niinkin kuin sanot, mutta mikä on Simpsiön maiden arvo? Laskettelurinteen maita ei ole markkinoilla hinnoiteltu. Paavo, Pekka ja Kaitsu ovat tässä sekä ostajia että myyjiä ja voivat esittää arvoksi ihan mitä heitä huvittaa.
Mikä olisi hinta, jos myytäisiin eniten tarjoavalle. Kuka haluaisi ostaa? Ja mihin tarkoitukseen?
Siitä on tehty arvio jossa Virkiän osuus on arvioitu n. 1 milj. ecua....muuten se Pekka ei ole enää uskaltanut osallistua näihin pätöksiin...aina pois ja varajäsentäkään ei ole näkynyt...joten vaalit tulossa
Onpa metsänpohja hinnoissa!
Sellainenkin omituinen ajatus on pälkähtänyt päähäni, että koko urheiluseura on olemassa verorahojen lailliseltanäyttävään siirtelyyn sopivan hyväveliverkoston kesken?
Kertokaa mielipiteitänne.
Onko turhaa vainoharhaa?
kesä vietto paikka vesiliukurinteet ylhäältä alas. siihen sopis monta erillaista ajanvietettä. koska lumi rupiaa olemaan kortilla joka vuosi.
Onhan tämä turhaa vääntelyä mutta siihen on menty, koska avustuksien suora antaminen lienee vielä hankalampaa poliittisesti joidenkin populistien takia.
Ostamalla jotakin vähäarvoista kovalla hinnalla, saadaan avustustarvetta vastaava tekohengitys aikaiseksi.
Jäähallin kohdalla kävi vielä niinkin, että valtion avut jäivät ajoissa hakematta harrastelijatoimijoiden osaamattomuuden vuoksi - tässäkin jos toimijana olisi ollut kaupunki, ei töppäystä olisi tullut. Töppäys tässä tarkoitti ainakin sadan tonnin euron menetystä Suomen valtion kassaan.
Reilusti vaan kaupunki toimijaksi, niin vältytään arveluttavalta sählingiltä ja turhilta kokouspalkkioilta. Antakoot valtuutetut avustukset oikeilla nimillä.
Olen huomioinut samaa. Virkiä on jatke muuhun hyväveli touhuun mitä politikot tekevät. Totta puhut.
Simpsiö-taistelee kansanliike voittaa lopulta. Simpsiö kuuluu lapualaisille, ei koijareille.
Ilmastonmuutos lopettaa laskettelun eikä Simpsiöstä tule kesämatkailukeskustakaan. Seuraavaksi kaupungin kehittäjät keksivät kaavoittaa Simpsiön rinteille omakotialueen.
Sitäkö me haluamme? Kuuluuko Simpsiö silloin kaikille lapualaisille?