virtuaaliystäväni Kalle huomasi, että hopeadollarisarjastani puuttuu osa kahdeksan ja tietenkin, näin konjakin voimin, könysin kolikkoja esiin ja, ainakin muistini mukaan, otin yhden jota olen pantannut...
ensin pieni alustus; ihminen tuntee himoa; tietyissä tapauksissa vastakkaiseen sukupuoleen, joskus valtaan ja joskus rahaan... kulta on uskomatonta; kun pidät kultaa kädessäsi, oli se sitten pelkkä muodoton möykky tai on se rakkaudentunnustuksena sellaisena koristelemattoman renkaana tai on leijonan muotoon pakotettuna sormuksena sormessasi kuvaamassa isänmaallisuuttasi... kulta voi olla rannerenkaan muodossa tai kaulaketjuna niin silti kun omaat sitä, olet kuin Pompeijus Suuri...
hopea sen sijaan on vaatimattomampaa; se on jotain pyhää, joka edustaa juudaksen petturuutta tai se voi olla merkkina uskostasi seinälläsi roikkuvana krusifiksinä. hopea karkoittaa pahaa. se on hyvää edustava jalometalli vaikka sen nimissä onkin kavallettu. se on petturuuden yläpuolella.
ja nyt itse asiaan; olemme kommunistien palstalla joten kaivoin esiin hopeadollarin, joka edustaa pelkkää hyvää ja kansanvaltaa; capitol-hillin kongressitalo on aiheena tässä hopeadollarissani. onko maailmassa vaikutusvaltaisempaa demokratialaitosta kuin amerikan yhdysvaltain parlamentti? onko suurempaa kansanvallan edustuslaitosta, joka tekisi globaalisti enemmän koko maailman hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä? amerikan yhdysvallat on maailman hienoin maa. se on jotain niin suurta, että sanat eivät riitä kuvaamaan... johtuuko konjakista vai sanasokeudesta niin en osaa enää sanoa; toivoisin vain, että te sielunne silmillä osaisitte kuvitella ison hopeadollarin loisteen tunnuspuolen capitolkukkuloineen ja arvopuolen yhdysvaltain kotkineen...
silti on pakko pistää tähän tarina; vuonna 1822 tuntematon taiteilija nimeltään Samuel Morse yritti myydä kongressille taulunsa "the house of Representatives" tuhannen dollarin hintaan. kongressi ei ostanut. mutta taiteilija ei luovuttanut vaikka heittikin pensselit nurkaan. hän antautui tieteen palvelukseen ja vuonna 1844 hän palasi capitol-kukkulalle esittääkseen uuden keksintönsä; lennättimen.
amerikka on mahdollisuuksien maa; siellä epäonnistunut taiteilijakin voi onnistua.
ensin pieni alustus; ihminen tuntee himoa; tietyissä tapauksissa vastakkaiseen sukupuoleen, joskus valtaan ja joskus rahaan... kulta on uskomatonta; kun pidät kultaa kädessäsi, oli se sitten pelkkä muodoton möykky tai on se rakkaudentunnustuksena sellaisena koristelemattoman renkaana tai on leijonan muotoon pakotettuna sormuksena sormessasi kuvaamassa isänmaallisuuttasi... kulta voi olla rannerenkaan muodossa tai kaulaketjuna niin silti kun omaat sitä, olet kuin Pompeijus Suuri...
hopea sen sijaan on vaatimattomampaa; se on jotain pyhää, joka edustaa juudaksen petturuutta tai se voi olla merkkina uskostasi seinälläsi roikkuvana krusifiksinä. hopea karkoittaa pahaa. se on hyvää edustava jalometalli vaikka sen nimissä onkin kavallettu. se on petturuuden yläpuolella.
ja nyt itse asiaan; olemme kommunistien palstalla joten kaivoin esiin hopeadollarin, joka edustaa pelkkää hyvää ja kansanvaltaa; capitol-hillin kongressitalo on aiheena tässä hopeadollarissani. onko maailmassa vaikutusvaltaisempaa demokratialaitosta kuin amerikan yhdysvaltain parlamentti? onko suurempaa kansanvallan edustuslaitosta, joka tekisi globaalisti enemmän koko maailman hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä? amerikan yhdysvallat on maailman hienoin maa. se on jotain niin suurta, että sanat eivät riitä kuvaamaan... johtuuko konjakista vai sanasokeudesta niin en osaa enää sanoa; toivoisin vain, että te sielunne silmillä osaisitte kuvitella ison hopeadollarin loisteen tunnuspuolen capitolkukkuloineen ja arvopuolen yhdysvaltain kotkineen...
silti on pakko pistää tähän tarina; vuonna 1822 tuntematon taiteilija nimeltään Samuel Morse yritti myydä kongressille taulunsa "the house of Representatives" tuhannen dollarin hintaan. kongressi ei ostanut. mutta taiteilija ei luovuttanut vaikka heittikin pensselit nurkaan. hän antautui tieteen palvelukseen ja vuonna 1844 hän palasi capitol-kukkulalle esittääkseen uuden keksintönsä; lennättimen.
amerikka on mahdollisuuksien maa; siellä epäonnistunut taiteilijakin voi onnistua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vaan...
"Amerikkalaisen unelman saavuttamattomuus
Amerikkalaisen unelman ydin on, että vauraus on jokaisen ulottuvilla, joka on valmis paiskimaan sen eteen töitä. Ehrenreichkin toteaa saaneensa kuulla varttuessaan kyllästymiseen asti "Menestyksen salaisuus on kova työnteko" -tyyppisiä fraaseja..
Mykistävin havainto hänelle oli, että työttömyys ei ole ainoa tie köyhyyskierteeseen, vaan köyhyyteen vajoaminen on mahdollista myös paiskimalla kahta työtä kuuden dollarin tuntipalkalla. Kahdestakaan matalapalkkaisesta työstä saatava palkka ei riitä kattamaan asumisesta, terveydenhuollosta ja elämisestä aiheutuvia kuluja vaikka kuinka sinnittelisi papusäilykkeillä ja halvimmilla eineksillä.
Absurdeinta on, ettei palkat nouse, vaikka alalla kuin alalla on työvoimavajetta. Matalapalkka-alat näyttävät onnistuneen kumoamaan kysynnän ja tarjonnan lain."
http://www.sumuvuori.net/nalkapalkalla.html
Haloo haloo, kaikki asiat eivät ratkea siten että otamme oppia Amerikoista, vaikka saattaisi luulla että taiteilijatkin ovat siellä eri asemassa.
Olen itse kuvataiteilija ja monesti tullut tieni päähän siinä miten täällä asioita hoidellaan sekä itsen että muitten ihmisten.
Pitäisi määritellä asiat aina niin että kenen etua se ajaa, kuka siitä hyötyy jne.
Liika Amerikan ihailu tuottaa vain pettymystä, koska siellä mennään Bushin sotapolitiikan keinoilla eteenpäin, unohtaen tavallisen kansan kärsimykset ja toiminta sen puolesta.
Määritellään ensin se MIKSI ja MISTÄ SYYSTÄ amerikka on rikas ja kaunis maa, sovelletaan pieni amerikka suomen oloihin, mitä saamme aikaan:
riisto jatkuu
työläisiä riistetään rikkaiden kustannuksella
rikkaat rikastuvat köyhät köyhtyvät kuten tänä päivänä täällä suomessa jolloin on kokoomuslainen hallitus
sotateollisuus kasvaa, sodan lietsonta yltyy
markkinataloutta ei säädellä alempiosaisten puolesta vaan niitä vastaan
Siinä listaa alkuun, olen syystäkin amerikanvastainen.
Marjut Lehtinen
kuvataiteilija
Vasemmistoliiton listoilta
ensi syksyn kunnallisvaaliehdokas
Archie Bunker menetti kertaalleen hermonsa kun läskipää(muistat kai maanmainion tv-sarjan perhe on pahin?) taas kertaalleen natkutti liuhuvine tukkineen ja hipin omanarvontunnollaan kuinka amerikassakin hänen mielestään on jotain pieniä epäkohtia kuten vietnamin sota, Richard Nixon ja asevarustelu puhumattakaan globaaleista ongelmista kuten vaikkapa otsonissa havaitusta reiästä. läskipää yritti vielä jatkaakin luetteloa mutta Archie keskeytti hänet kiukkuisesti toteamalla, että "tämä on amerikan yhdysvallat eikä amerikan täydelliset vallat".
juuri näin se on; näytyy nähdä kokonaisuus ja kaikki hyvä niiden pienten likatahrojen ja naarmujen alla siellä maailman oikeudenmukaisuuden rintapanssarissa, jota yhdysvalloiksi kutsutaan...
kommunistit ovat populisteja, jotka tarttuvat yhteen tai kahteen pieneen epäkohtaan ja sitten omien häikäilemättömien pyrkimyksiensä vuoksi paisuttelevat niitä, kylvävät myrkkyä ympärilleen ja tuikkaavat viljasiilot ja sillat palamaan... kommunistien retoriikka on pelkkää vihanlietsonnan sanomaa. älä sinä vasemmistoliittolaisena alistu samaan vaan koeta olla tuollaisen yläpuolella.
Sydäntälämmittävää, Texkiller!
Vuodenvaihteessa taas mennään kolmeksi viikoksi, tulepas mukaan, näät elämäsi reissun!
Itse olen tykästynyt pohjois ja eteläosiin, siinä Washingtonin kiepeillä ei muuta mielenkiintoista olekaan kuin Memphis hieman lännempänä. Mutta maa on upea, ei siitä mihinkään pääse. Kertakaikkiaan.