Taikasienillä masennus pois

TIEDEUUTINEN

"Taikasieniä" aletaan syöttää masentuneille

Niin kutsuttuja "taikasieniä" saatetaan pian alkaa käyttää masennusta, ahdistusta tai huumeriippuvuutta potevien ihmisten hoitoon, yhdysvaltalaiset tutkijat raportoivat tiistaina Reutersin mukaan.

samat tutkijat kertoivat löytäneensä tavan testata kyseisiä psykoaktiivisia huumeita vapaaehtoisilla turvallisesti, kunhan tiettyjä ohjesääntöjä noudatetaan.

Vuonna 2006 Roland Griffiths Johns Hopkinsin yliopistosta antoi sienien sisältämää psilosybiiniä 36 vapaaehtoiselle ja kysyi sitten miltä tuntui. Useimmat vastasivat kokemuksen olleen "mystinen" tai "hengellinen" ja pääasiassa positiivinen.

Tuloksista odotetaan apua vaikeasti masentuneille, ahdistuneille tai riippuvaisille ihmisille.

Psilosybiini on laitonta, mutta monet maat katsovat sormien läpi sen käyttöä esimerkiksi alkuperäiskansojen seremonioissa.

Tutkijat huomauttavat valvonnan olevan avainasia. hallusinogeenejä ei nimittäin saa antaa ihmisille, joilla on psykoosiriski tai muita vakavia mielenterveysongelmia.

Testatuista 22:lla oli "täydellinen" mystinen kokemus. Yli vuoden kuluttua 58 prosenttia testatuista kertoi kokemuksen olleen yksi heidän elämänsä merkityksellisimmistä.

Aamulehti

Jaa-a. Kaikkea sitä Amerikassa onkaan. Ei taida tuollaiset Suomessa kasvaa, vaikka paljonhan täällä on sieniä, joten kuka tietää.

5

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomessakin.

      Paikoissa, joissa pelto on niittynä ja lehmät käyskentelevät ulkona, joka kevät kasvaa vanhoista lehmänpaskakasoista pieniä, hentoja valkolakkisia silokki-sieniä. On niitä Suomessakin jo pitkään käytetty huumaamistarkoituksessa. Keväisin pitkätukat aina lähtevät sieniretkelle.

      • golfkentiltä ja pihanurmiko...

        Ei niistä lantamadonlakeista paljoa kostu, tai ainakin niitä pitää olla tosi paljon. Käsittääkseni ne tehokkaammat suippu(o)madonlakit löytyvät ravinteikkailta ruohikoilta. Ja niiden aikahan on ainakin lähinnä syksyisin, en ole varma onko niitä ollenkaan keväällä, mutta tuskin ainakaan yleisesti.


      • juhky
        golfkentiltä ja pihanurmiko... kirjoitti:

        Ei niistä lantamadonlakeista paljoa kostu, tai ainakin niitä pitää olla tosi paljon. Käsittääkseni ne tehokkaammat suippu(o)madonlakit löytyvät ravinteikkailta ruohikoilta. Ja niiden aikahan on ainakin lähinnä syksyisin, en ole varma onko niitä ollenkaan keväällä, mutta tuskin ainakaan yleisesti.

        juuri näin on...ei ne mistään paskakasoista kasva vaan nurmikolla ja syksyisin


    • orjuudesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe