Täällä

Tässä topikissa käymme läpi sitä, mitä evolutionistit yleensä ajattelevat, ja korjaamme hieman harhakäsityksiä. Uskon että vaikka aloitamme tämän arkki-topic viestistä saamme silti yhteen valtavan kokonaisuuden, koska samalla uskon että vastaan useiden evoilijoiden keskeisempiin argumentteihin.
"Vaikka tämäkin nyt taas taisi olla trolli, niin vastataan jotain...

"Kenellä arkissa oli mukanaan risteilyn ajan kuppa ja kenellä syfilis? Enpä kenellä kahdeksasta sitten oli verenkierrossaan HI-virus, vai oliko kaikki sukupuolitaudit yhdellä ja samalla ihmisellä?"
Alussa ei toki lienyt tauteja ollenkaan. Miksi olisi? Ilmeisesti hiv tuli kun joku simpanssi söi jotain infektoitunutta jätettä, tiedä sitten millaista se oli, jossa siis silloinen HIV söi jotain. Itse en tiedä solubakteereista ym. sellaisista mitään mutta veikkaan silti että jostain sellaisesta oli kyse. Tuskin HIV alunperin söi/muutti valkosoluja vaan sillä oli jokun muu tehtävä, josta se solumutaation kautta sitten lannistui ja alkoi levittämään haitallista geneettistä dataa.
"Jos nyt kuitenkin kuvitellaan että korkeimmat vuoret oli siihen aikaan vaikka kilometrin korkuisia, se ei muuta asiaa mihinkään. Tuollaisen vesimäärän aiheuttaman paineen alla kasvit ei selviä, makean veden eläimet ei selviä suolavedessä, meressä elävät kalat ei selviä järvivedessä jne."
Okei, sinulla on hyvä argumentti. Mutta jos ruohon ym siemeniä oli talletettuna arkkiin? Istuttihan Nooakin ensimmäisen viiniköynnöksen(joka viittaa siihen ettei vk kasvanutkaan ennen tulvaa, koska ilmasto oli niin paljon erilainen, selitettävissä esimerkiksi sillä että maaplaneetta vaihtoi paikkaa linnunradalla, meni kauemmas ja tuli takaisin, joskin muitakin mahdollisuuksia on). Mitä tulee kaloihin ja muutamiin, joita jo mainitsit, nykyiset kalat ja niiden muodot on jälkeläisiä niistä, jotka oli ensin. Eli siis ne on vaan sopeutunut elinympäristöönsä eikä siinä mitään sen kummallisempaa, Jumala loi ne niin.

"Mitäpä luulet, millaisia maanjäristyksiä vaaditaan ympäri maailmaa, jos muutamassa tuhannessa vuodessa esimerkiksi Mt. Everest on noussut kilometristä kahdeksaan, tai Mt. Blanc kilometristä melkein viiteen..."
On varmasti ollut paljon mullistuksia kuin mannerlaatat ovat liikkuneet.
"Voitko kuvitella millaisen myrskyn tuollainen vedenpaisumus aiheuttaa? Voitko kuvitella millaista PUUlaivanrakennustaitoa tarvitaan tuon kokoisen veneen rakentamiseen, jonka pitäisi pysyä vielä pystyssä tuossa maailman kaikkien aikojen pahimmassa myrskyssä?"
Varmasti aiheuttaa! Tottakai Jumala tiesi että Nooa laivan rakentaa jos hän kerran antaa sille luvan. Miksei tietäisi? Ehkä Jumala antoi yliluonnollista kykyä ymmärtää, kuten ehkäpä itsellenikin. Ja kyllä Jumala pitää huolen siitä että pysyy pinnalla, koska Nooa kuitenkin totteli Jumalaa ja piti hänen käskynsä.

Usein evooilla on juuri se ongelma, että materialistinen tiede "kumoaa" Jumalan olemassaolon. Näin ei ole hyvät ystävät. Eikä evoluutiota edelleenkään voida osoittaa toteen. Näin siis tällä kertaa. Toivottavasti saavutit viisauden lukiessasi viestiäni. Kiitos kaikille. Aamen.
371347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Herran pieksut, mitä aivotonta sanahelinää...

Tiede ei ole kiinnostunut *minkään* lahkon tai kultin jumalista, ei tarvitse niitä, eikä tutki niitä.

Yliluonnolliset oliot, mielikuvitushahmot, kummitukset, tontut, enkelit, haamut, lohikäärmeet, demonit ja keijut ovat tieteen tutkimuksen ulkopuolella.

On kuitenkin olemassa eräs tieteenala, joka käsittelee em. asioihin uskovia ja ao. uskomuksia - psykokeramiikka. Suosittelen tutustumista siihen. :D

Äänestä
  • Sarveiskalvonpuhkaisijalihas on ihmisen silmässä sijaitseva elintärkeä lihas.
    Laboratorio-olosuhteissa otettu kuva koehenkilön silmästä noin 0,01 sekuntia lihaksen toiminnan alkamisen jälkeen. Silmän mustuainen on jo alkanut valua sulaneena möhkäleenä pois.

    Sarveiskalvonpuhkaisijalihaksen tehtävänä on tarpeen tulleen puhkaista silmän sarveiskalvo, jotta ihminen säästyy suurimmilta vahingoilta. Seurauksena tästä on sokeutuminen. Tälläisiä tapauksia ovat esimerkiksi Aurinkoa kohti katsominen ilman asianmukaista suojausta, liikkuvan kuorma-auton etuvalojen katsominen edestäpäin alle viiden metrin etäisyydeltä, lonkeroiden katsominen sekä silmät auki aivastamisen yrittäminen.

    Sarveiskalvonpuhkaisijalihas on eräs tunnetuimmista ja eniten tutkituista lihaksista heti DDR:n naisvoimistelijoiden rintalihasten ja ruotsalaisten supistajalihasten jälkeen. Sen löysi vuonna 1972 Etelä-Pohjanmaalla asuva runoilija ja filosofi Liha-Merja VappuHattu, kaivettuaan vapaa-ajallaan eräältä tuntemattomalta mieheltä niin sanotusti "silmät päästä". Tutkimus aloitettiin vuoden 1972 syksyllä Rääsyn yliopiston Psykokeramiikka -osastolla ja lopetettiin tarpeettomana saman vuoden joulukuussa. Vuodesta 1992 tutkimusta on jatkettu EU-rahoituksella Turun ammattikoulun tupakkapaikalla ensimmäisten vuosikurssilaisten johdolla. Tästä tutkimuksesta saaduilla tiedoilla alkoi yhdysvaltalainen tehdasjätti Coca-Cola tuottaa vuonna 1997 sarveiskalvonpuhkaisijalihas-proteeseja, jotka olivat valmistettu samoista aineista yhtiön muiden tuotteiden kanssa - tupakan tumpeista, käytetyistä tulitikuista ja kurkkuräästä.

    Ruotsissa on nykyään enemmän opaskoiria kuin ihmisiä.

    Turun ammattikoulun tutkimustuloksia on sovellettu myös muuhun käyttöön. Vuonna 2001 Ruotsin hallitus päätti asennuttaa jokaisen kansalaisensa sarveiskalvonpuhkaisijalihakseen ärsykkeen, joka reagoisi ja pistäisi lihaksen toimintaan aina kun henkilö katsoo samaa sukupuolta olevan henkilön pakaroita yli 15 minuuttia putkeen. Operaatio ehdittiin suorittaa noin miljoonalle ruotsalaiselle kunnes valtion täytyi luopua päätöksestään sairaalapaikkojen niukkuuden vuoksi. Saatuaan monopoli-aseman sokeiden opaskoirien myyntiin vuonna 2002 Ruotsin hallitus päätti kuitenkin jatkaa operaatioita. Vuonna 2002 lopulla Ruotsin valtionkassa oli suurempi kuin muiden maailman maiden yhteensä. Laajojen mielenosoitusten jälkeen hallituksen oli kuitenkin jälleen vetäydyttävä hankkeesta. Nykyään 98% maailman opaskoirista asuu Ruotsissa.

    Venäjällä maan johtaja Vladimir Putin päätti pakkoasennuttaa vuonna 2006 sarveiskalvonpuhkaisijalihaksen ärsykkeen jokaiseen journalistiin. Lihas toimisi mikäli journalisti ajattelisi eri tavalla maan virallisen linjan kanssa. Yksikään maan kansalaisista ei kuitenkaan ilmoittanut ammatikseen tämän jälkeen lehtimiestä, joten Venäjän hallitus kielsi ja poisti kaikki maan vapaat lehdet markkinoilta, koska ne mitä ilmeisimmin olivat turhia.

    Vuonna 2009 Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il päätti asennuttaa ärsykkeen jokaiseen kansalaiseensa. Tämä ärsyke aktivoisi lihaksen nälästä. Tämän jälkeen Pohjois-Korea on eristäytynyt maailmalta eikä ole ollut minkäänlaisissa yhteyksissä muihin valtioihin poliittisesti eikä kaupallisesti. Maan ympärille on rakennettu 2km korkea suojamuuri pitämään uteliaiden silmät loitolla. Maan väkiluku on arvioitu olevan noin 600.

    Näitä on helppo keksiä ja ainakin kopioida, vaikka kuinka ja paljon...

    Äänestä

  • olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Kuitenkin useat täällä foorumilla kävijät nostavat asiat yhä uudelleen mieleeni. Miten harmillista..

    Äänestä

että jos ei piittaa mistään normaaleista havainnoista, ei piittaa todellisuudesta jne. niin ihan varmasti voi väittää maailman tappiin saakka, että evoluutio ei ole totta.

Minäkin voisin halutessani ihan hyvin päättää mitä vain haluaisinkaan uskoa. Voisin uskoa, että todellisuudessa maailma sai alkunsa siitä, että ainapa on ollut tällainen henkitusina. He olivat aluksi fyysisiä olentoja tyhjässä olemattomuudessa, mutta he tekivät olevaisuudestaan olemattomuutta ja sillä energialla kehittivät neliömäisen maan. Vaihtoivat oman olevaisuutensa ja muuttuivat olemattomiksi. Neliömäinen maa oli rakenteeltaan hivenen rikkonainen, koska yksi hengistä pelkäsi olemattomuutta niin paljon, että ei antanut itsestään ihan kaikkea.

Näin maa joutui muotonsa puolesta vaikeuksiin ja puolen vuoden syklillä muuttui palloksi. Samasta syystä osasta maata alkoi pulpahdella kuplia, jotka muotoutuivat kaikeksi eliörunsaudeksi, mitä täällä elelee.

Ja näin halutessani uskoa se riittää, kun kiistän kaiken, mikä sotii tätä uskoani vastaan. Sille ei vain ole todisteita, ei vain millään. Jotenka se, mitä minä uskon todeksi, on totta. Ta-daa. Materialistinen 'tiede' ja kreationismiuskonto jne kyllä pyrkivät kumoamaan tämän totuuden, mutta vielä ne silmät aukenevat! Mikä tässä totuudessa niin pelottaa? Uskaltakaa uskoa vaan! Viisautta peliin.

Äänestä
  • kalasta on kehittynyt ihminen. :D Että uskalla uskoa sinäkin vaan satujasi, et yhtään tyhmemmäksi pistä kuin noihin kalasatuihin uskojat!

    Äänestä

  • sellaita että kirjoitti:

    kalasta on kehittynyt ihminen. :D Että uskalla uskoa sinäkin vaan satujasi, et yhtään tyhmemmäksi pistä kuin noihin kalasatuihin uskojat!

    lähtee siitä, että havainnoidaan todellisuutta ja päätellään siitä asioita. Paljon kivempaahan se on kiistää kaikki havaittava ja keksiä oma selitys, miten kaikki olisi jotenkin mukavammin =)

    Äänestä

  • harmillisesti kirjoitti:

    lähtee siitä, että havainnoidaan todellisuutta ja päätellään siitä asioita. Paljon kivempaahan se on kiistää kaikki havaittava ja keksiä oma selitys, miten kaikki olisi jotenkin mukavammin =)

    ihmiseksi. Mielenkiintoista. Tietääkseni sitä ei ole kukaan muu havainnoinut. Sulla on hyvä mielikuvitus! Poltatko hamppua?

    Äänestä

  • ohoo kirjoitti:

    Olisi todellakin mielenkiintoista nähdä kun kala muuttuu ihmiseksi. Se olisi yliluonnollinen tapahtuma ja kenties todistaisi jonkinlaisen jumalan olemassaolon!

    Toistaiseksi semmoista ei ole kukaan havainnoinut, mutta ehkä jos vaikka kreationistit tarpeeksi rukoilee, heidän jumalansa vielä esittäytyy. Onhan hänen väitetty muuttaneen veden viiniksi. Se kyllä on tuohon kalasta ihmiseksi taikatemppuun verrattuna pikku juttu, joten siihen varmaan pystyy joku jumalan pojistakin.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    ihan vakavalla naamalla että kalasta on tullut ihminen, ja vieläpä ilman mitään yliluonnollista. :D

    Äänestä

  • väittää ja vieläpä kirjoitti:

    ihan vakavalla naamalla että kalasta on tullut ihminen, ja vieläpä ilman mitään yliluonnollista. :D

    Kerrotko vielä että kuka väittää ja missä väittää... Vai olisiko kuitenkin niin että olet käsittänyt väärin? Jos taas viittaat alik. Lahtisen "ihminen oli alkujaan kala"-kommenttiin, Yrjö veti vähän mutkia suoraksi.

    Äänestä

  • ohoo kirjoitti:

    ihmiseksi. Mielenkiintoista. Tietääkseni sitä ei ole kukaan muu havainnoinut. Sulla on hyvä mielikuvitus! Poltatko hamppua?

    uudelleen luettuasi viestini. Siis sen, mitä siinä lukee, ei sitä mitä oletat minun tarkoittavan.

    Kysymykseesi: en polta. Poltatko sinä sitten?

    Kyllä evohörhöjen mutkat tiedetään. Suoraksi ne on vedetty kaikki mutkat. :D

    Äänestä

  • kommentoida kirjoitti:

    uudelleen luettuasi viestini. Siis sen, mitä siinä lukee, ei sitä mitä oletat minun tarkoittavan.

    Kysymykseesi: en polta. Poltatko sinä sitten?

    riitä siihen että kalasta tulee ihminen. Mutta hyvä, jos sulla on parempi mielikuvitus.

    Äänestä

  • ei nyt saivarrella kirjoitti:

    Kyllä evohörhöjen mutkat tiedetään. Suoraksi ne on vedetty kaikki mutkat. :D

    Se olikin sitten vain sinun väärinymmärrys ja kreationistien olkiukko.

    No, ei saivarrella enempää vaan siirrytään suosiolla seuraavaan aiheeseen. Mitä mieltä sinä olet, keneen Nooan perheestä oli purjehduksen ajaksi istutettu kuppa ja kuka toi mukanaan hepatiitin?

    Äänestä

  • siksi ei mielikuvitus kirjoitti:

    riitä siihen että kalasta tulee ihminen. Mutta hyvä, jos sulla on parempi mielikuvitus.

    sitten kommentoinut siihen viestiin vaan siihen mitä ajattelit minun tarkoittavan =) Se onkin vaikeaa, jos on vahvat ennakkoluulot, nähdä mitä tekstissä lukee kun siihen liittää omia tarkoituksiaan =) Ei se mitään, kivaa illanjatkoa vaan =)

    Ps. hampun polttaminen ei ole mielikuvituksen lähde =)

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Se olikin sitten vain sinun väärinymmärrys ja kreationistien olkiukko.

    No, ei saivarrella enempää vaan siirrytään suosiolla seuraavaan aiheeseen. Mitä mieltä sinä olet, keneen Nooan perheestä oli purjehduksen ajaksi istutettu kuppa ja kuka toi mukanaan hepatiitin?

    väittää nuo evohörhöt. Kalasta sammakkoeläimeksi, sammakosta matelijaksi ja matelijasta nisäkkääksi. Vai eikö muka väitä??? Näin mulle on väitetty. Kaikki mutkat on oikaistu, totta tosiaan!

    Mitä minua Nooan perhe kiinnosta pätkän vertaa! Poltatko sinä sitten hamppua? Vai mistä nuo jutut??

    Äänestä

  • edelleen et kirjoitti:

    sitten kommentoinut siihen viestiin vaan siihen mitä ajattelit minun tarkoittavan =) Se onkin vaikeaa, jos on vahvat ennakkoluulot, nähdä mitä tekstissä lukee kun siihen liittää omia tarkoituksiaan =) Ei se mitään, kivaa illanjatkoa vaan =)

    Ps. hampun polttaminen ei ole mielikuvituksen lähde =)

    sillä pääsee pitkälle! Kokeilepa joskus!

    Äänestä

  • ohoo kirjoitti:

    ihmiseksi. Mielenkiintoista. Tietääkseni sitä ei ole kukaan muu havainnoinut. Sulla on hyvä mielikuvitus! Poltatko hamppua?

    Jos kerran pitää olla silminnäkijä? Kuka on todistanut luomisen? Entä puhuvan käärmeen paratiisista?
    Milloin saamme todisteet tai silminnäkjä havainnon näistä?
    Miten ihmeessä kreationismia voi perustella sillä että evoluutio käsitteenä on vaan niin uskomaton? Kun tilalle tarjotaan yliluonnollinen selitys. Siis ei perusteita, ei mitään, pelkkää usko kun käsketään osastoa. Miten ihmeessä se on parempi/uskottavampi? En ymmärrä?

    Äänestä

  • tavalla kirjoitti:

    väittää nuo evohörhöt. Kalasta sammakkoeläimeksi, sammakosta matelijaksi ja matelijasta nisäkkääksi. Vai eikö muka väitä??? Näin mulle on väitetty. Kaikki mutkat on oikaistu, totta tosiaan!

    Mitä minua Nooan perhe kiinnosta pätkän vertaa! Poltatko sinä sitten hamppua? Vai mistä nuo jutut??

    Nyt alkoi kuulostaa jo paljon fiksummalta sinunkin höpinä, onnea. Silti näyttää olevan aika paljon sinulla vielä opittavaa. Evoluutiosta voit lukea vaikka lisää näistä linkeistä;
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio
    http://en.wikipedia.org/wiki/Evolution
    http://www.pbs.org/wgbh/evolution/

    Ei, en polta hamppua, en polta tupakkaakaan. Islay saaren tuotteita maistelen joskus, suosittelen.

    Jos oikein tarkkaan katsot, tämä keskustelu lähti liikkeelle Nooasta, siksi nuo kysymykset.

    Äänestä

  • Haska Pousu kirjoitti:

    Jos kerran pitää olla silminnäkijä? Kuka on todistanut luomisen? Entä puhuvan käärmeen paratiisista?
    Milloin saamme todisteet tai silminnäkjä havainnon näistä?
    Miten ihmeessä kreationismia voi perustella sillä että evoluutio käsitteenä on vaan niin uskomaton? Kun tilalle tarjotaan yliluonnollinen selitys. Siis ei perusteita, ei mitään, pelkkää usko kun käsketään osastoa. Miten ihmeessä se on parempi/uskottavampi? En ymmärrä?

    Sanoin että evoluutiohömppä on ihan satua. Saa uskoa jos mielikuvitus riittää! Vaan kun ei riitä, jos käyttää järkeä! Mulla ei ole mitään aavistusta miksi ja miten ihminen on maapallolla, mutta ei se nyt mistään kalasta ainakaan ole kehittynyt, jos tervettä järkeä käyttää. Rehellisintä olisi sanoa että ei hajuakaan, kuin kehittää typeriä satuja.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Nyt alkoi kuulostaa jo paljon fiksummalta sinunkin höpinä, onnea. Silti näyttää olevan aika paljon sinulla vielä opittavaa. Evoluutiosta voit lukea vaikka lisää näistä linkeistä;
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio
    http://en.wikipedia.org/wiki/Evolution
    http://www.pbs.org/wgbh/evolution/

    Ei, en polta hamppua, en polta tupakkaakaan. Islay saaren tuotteita maistelen joskus, suosittelen.

    Jos oikein tarkkaan katsot, tämä keskustelu lähti liikkeelle Nooasta, siksi nuo kysymykset.

    että jos ei fiksulta kuulosta niin syytä evohörhöjä. Ei se minustakaan fiksulta kuulosta! Kuule, ei kiinnosta lukea enää yhtään enempää, ihan riittävästi olen noita satuja jo lukenut! Terve järki riittää! Satuihin saa uskoa jos tahtoo!

    Äänestä

  • nuo evoluutiohöpinät kirjoitti:

    että jos ei fiksulta kuulosta niin syytä evohörhöjä. Ei se minustakaan fiksulta kuulosta! Kuule, ei kiinnosta lukea enää yhtään enempää, ihan riittävästi olen noita satuja jo lukenut! Terve järki riittää! Satuihin saa uskoa jos tahtoo!

    Se on kyllä ihan näppärää, että sinä tiedät tuolla sinun terveellä järjellä asiat paljon paremmin kuin tuhannet ja tuhannet tiedemiehet, jotka on tutkineet aihetta vuositolkulla. Mutta ei muuta kuin kumoamaan evoluutioteoria omalla paremmalla teorialla, voitat varmasti monta Nobelin palkintoa ja tienaat samalla monta euroa.

    "Ei oo ku ei oo koska ei oo ku sanon ettei oo" ei vielä ihan vakuuta, vaikka polkisit vähän jalkaakin.

    Lue enemmän, luulet vähemmän. Tämä on aika simpeli ja kuitenkin mielenkiintoinen kirja;
    http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product&isbn=951-0-30972-9

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    keksimään noita satuja. Pakkohan niiden on jotain keksiä, kun ihmiset pelkää olla tietämättömyydessä. Mä en evoluutiosatuja lue yhtään enempää. Sanoin jo että saa uskoa jos mielikuvitus riittää! Mulla ei riitä ja usko pois, että paljon olen jo niitä satuja lukenut.

    Äänestä

  • pakotettuja kirjoitti:

    Kyseessä onkin tiedemiesten, noiden pienten pirulaisten, yhteinen salaliitto. :D

    Edelleen, ei muuta kuin kertomaan mikä selittää nykyisen biodiversiteetin paremmin kuin evoluutioteoria. Sinun puheiden perusteella se ei ole vaikeatakaan.

    Sinut varmasti muistettaisiin suurena valaisijana, suuri sankari joka vähensi valtavasti ihmisten tietämättömyyttä. Eikö houkuta yhtään?

    Äänestä

  • ohoo kirjoitti:

    ihmiseksi. Mielenkiintoista. Tietääkseni sitä ei ole kukaan muu havainnoinut. Sulla on hyvä mielikuvitus! Poltatko hamppua?

    Aivoton trollipelle mikä trollipelle. Ei kannata tuhlata aikaa...

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Kyseessä onkin tiedemiesten, noiden pienten pirulaisten, yhteinen salaliitto. :D

    Edelleen, ei muuta kuin kertomaan mikä selittää nykyisen biodiversiteetin paremmin kuin evoluutioteoria. Sinun puheiden perusteella se ei ole vaikeatakaan.

    Sinut varmasti muistettaisiin suurena valaisijana, suuri sankari joka vähensi valtavasti ihmisten tietämättömyyttä. Eikö houkuta yhtään?

    On vain satuja ja arvauksia. Ei kiinnosta kehitellä yhtään enempää satuja. Elä ota nokkiisi, saat sinä siihen satuun uskoa ihan vapaasti! Ei haittaa ketään.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Aivoton trollipelle mikä trollipelle. Ei kannata tuhlata aikaa...

    järkevää lausetta osaa kirjoittaa?? Turhaan pelkäät, en minä sinuun tämän enempää aikaa aiokaan tuhlata. Voisit vaikka opiskella jotakin, niin olisi sitten mukavampi osallistua johonkin keskusteluun, kun olisi jotain sanottavaakin.

    Äänestä

  • ei muutkaan tiedä kirjoitti:

    On vain satuja ja arvauksia. Ei kiinnosta kehitellä yhtään enempää satuja. Elä ota nokkiisi, saat sinä siihen satuun uskoa ihan vapaasti! Ei haittaa ketään.

    Myönnät ettet tiedä aiheesta mitään, mutta silti olet täysin vakuuttunut että tiedät asian paremmin kuin kaikki alan asiantuntijat.

    Ei hätää, en minä sinun kirjoituksista suivaannu. Jos joku tulisi arvostelemaan täydellisen tietämättömyyden tuomalla syvällä rintaäänellä miten minun pitäisi tehdä työni (jossa olen asiantuntija), se ehkä ärsyttäisikin... tai ei sittenkään, lähinnä sekin naurattaisi.

    takia ymmärrän että se haisee. Lue sinäkin enemmän, niin ehkä hoksaat joku päivä.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Myönnät ettet tiedä aiheesta mitään, mutta silti olet täysin vakuuttunut että tiedät asian paremmin kuin kaikki alan asiantuntijat.

    Ei hätää, en minä sinun kirjoituksista suivaannu. Jos joku tulisi arvostelemaan täydellisen tietämättömyyden tuomalla syvällä rintaäänellä miten minun pitäisi tehdä työni (jossa olen asiantuntija), se ehkä ärsyttäisikin... tai ei sittenkään, lähinnä sekin naurattaisi.

    Meni taas viestiketjun hierarkia liian syväksi, joten joudun vastaamaan omaan viestiin... ehkä asia tulee kuitenkin selväksi.

    Olisiko sinulla kuitenkin jotain vinkkejä mitä kannattaisi lukea että asia tosiaan aukenisi minullekin? Epäilisin että ihan kuuluisimpien yliopistojen julkaisuja et tarkoita... Mutta kerro ihmeessä!

    Äänestä

  • ei muutkaan tiedä kirjoitti:

    On vain satuja ja arvauksia. Ei kiinnosta kehitellä yhtään enempää satuja. Elä ota nokkiisi, saat sinä siihen satuun uskoa ihan vapaasti! Ei haittaa ketään.

    Poistu vapaasti takavasemmalle. Uskallan väittää, ettei ketään voisi vähempää kiinnostaa.

    Äänestä

Tämäpä selvitti tosiaan monta asiaa, kiitos siitä.

"Alussa ei toki lienyt tauteja ollenkaan. "

Ehdoton ehkä. Eli jumala onkin luonut asioita vielä sen luomisviikon jälkeen. Olisi kovin mielenkiintoista nähdä jae raamatusta, josta tuon voi todentaa.

"Ilmeisesti hiv tuli kun joku simpanssi söi jotain infektoitunutta jätettä, tiedä sitten millaista se oli, jossa siis silloinen HIV söi jotain."

Infektoituneeseen jätteeseen oli jostain syntynyt HI-virus? Se oli siis ilmaantunut jätteeseen evoluution kautta, jumala loi sen arkkipurjehtimisen jälkeen tai se oli ollut arkissa mukana. Minä en keksi muita vaihtoehtoja, ehkä sinä voit vielä tarkentaa.

"vaan sillä oli jokun muu tehtävä, josta se solumutaation kautta sitten lannistui ja alkoi levittämään haitallista geneettistä dataa. "

Tuota kutsutaan reaalimaailmassa evoluutioksi.

"Mutta jos ruohon ym siemeniä oli talletettuna arkkiin?

Jos olet lukenut Nooan kertomuksen vähän tarkemmin, niin muistat varmaan mistä Nooa tiesi vedenpaisumuksen olevan ohi.

Toisaalta, jos kaikkien kasvien siemenet piti kerätä arkkiin mukaan ja näin säästää vedenpaisumukselta, urakka kasvaa aikalailla uusiin mittakaavoihin. Kasvit, sienet, bakteerit, virukset yms yms kaikki piti kerätä arkkiin, pitää ne hengissä ja kuljetella vedenpaisumuksen jälkeen omille paikoilleen. Ja kaiken tuon lisäksi piti alkaa asuttaa maapalloa uudestaan...

"maaplaneetta vaihtoi paikkaa linnunradalla, meni kauemmas ja tuli takaisin"

Tämä oli ehdottomasti minun suosikki... :) Tarkoitat varmaan kuitenkin sitä että maapallo olisi vaihtanut paikkaa aurinkokunnassa. Tuo ei ole mitenkään mahdollista ilman jättimäistä GDI-vetoa...

"nykyiset kalat ja niiden muodot on jälkeläisiä niistä, jotka oli ensin"

Sinä olet siis myös tämmöisen vedenpaisumuksen jälkeisen superevoluution kannalla? Pieni vihje; se ei ole totta.

"On varmasti ollut paljon mullistuksia kuin mannerlaatat ovat liikkuneet. "

Varmasti on. Silti yhtään näistä jättimaanjäristyksistä ja supertsunameista ei ole kirjattu mihinkään muistiin. Kuitenkin sillä aikaa rakenneltiin kaikessa rauhassa niin korkeaa tornia että voitiin ampua jousipyssyillä enkeleitä taivaalta.

"Ehkä Jumala antoi yliluonnollista kykyä ymmärtää, kuten ehkäpä itsellenikin."

Ehkäpä LSD antaisi lisääkin yliluonnollisia näkyjä ja kykyjä.

"Usein evooilla on juuri se ongelma, että materialistinen tiede "kumoaa" Jumalan olemassaolon. "

Tiede ei ota kantaa jumalien olemassaoloon. Mitään ei voi todistaa olemattomaksi, joten sen suhteen voit olla rauhassa. Se olisi uskovien homma todistaa jumalan olemassaolo, tähän mennessä niitä todisteita on kertynyt nolla.

"Eikä evoluutiota edelleenkään voida osoittaa toteen."

Lue enemmän, luulet vähemmän. Evoluutio tunnetaan paljon paremmin kuin painovoima. Miksi et epäile painovoiman olemassaoloa?

"Toivottavasti saavutit viisauden lukiessasi viestiäni."

Itseasiassa en ole vieläkään ihan täysin vakuuttunut oletko trolli vai tosissasi. Hassu nyt ainakin :)

Äänestä
  • Harmi että tämän keskustelun avaaja ilmeisesti lennähti pois. Oli trolli tai ei, tästä aiheesta olisi ollut hauska jatkaa enemmänkin :)

    Äänestä

Vaihtoi paikkaa Linnunradalla?

Totisesti, totisesti, jotakin minä saavutin, kun luin viestisi. Viisautta se ei ollut. (Pikkupöksyt piti mennä vaihtamaan.)

Onneksi en syö pullaa, kun luen Internetiä, muuten olisi tullut ambulanssimiehille kiire.

Viisautta sinulle, sitä todella tarvitaan.

Äänestä
  • jaamoo? Ketä sun pikkupöksyt kiinnostaa? Ei ketään. Viisautta sinulle!

    Äänestä

  • tämä täällä kirjoitti:

    jaamoo? Ketä sun pikkupöksyt kiinnostaa? Ei ketään. Viisautta sinulle!

    niin, että pissat lirahtavat pöksyyn? Luepa tuo avauskirjoitus uudelleen. Linnunradalla harhaileva Maapallo tosiaan! (Puhumattakaan niistä muista stand-up-vitseistä siinä.)

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    niin, että pissat lirahtavat pöksyyn? Luepa tuo avauskirjoitus uudelleen. Linnunradalla harhaileva Maapallo tosiaan! (Puhumattakaan niistä muista stand-up-vitseistä siinä.)

    Minulla ei ole virtsankarkailuongelmaa. Osta vaippoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hellureippaa kirjoitti:

Tässä topikissa käymme läpi sitä, mitä evolutionistit yleensä ajattelevat, ja korjaamme hieman harhakäsityksiä. Uskon että vaikka aloitamme tämän arkki-topic viestistä saamme silti yhteen valtavan kokonaisuuden, koska samalla uskon että vastaan useiden evoilijoiden keskeisempiin argumentteihin.
"Vaikka tämäkin nyt taas taisi olla trolli, niin vastataan jotain...

"Kenellä arkissa oli mukanaan risteilyn ajan kuppa ja kenellä syfilis? Enpä kenellä kahdeksasta sitten oli verenkierrossaan HI-virus, vai oliko kaikki sukupuolitaudit yhdellä ja samalla ihmisellä?"
Alussa ei toki lienyt tauteja ollenkaan. Miksi olisi? Ilmeisesti hiv tuli kun joku simpanssi söi jotain infektoitunutta jätettä, tiedä sitten millaista se oli, jossa siis silloinen HIV söi jotain. Itse en tiedä solubakteereista ym. sellaisista mitään mutta veikkaan silti että jostain sellaisesta oli kyse. Tuskin HIV alunperin söi/muutti valkosoluja vaan sillä oli jokun muu tehtävä, josta se solumutaation kautta sitten lannistui ja alkoi levittämään haitallista geneettistä dataa.
"Jos nyt kuitenkin kuvitellaan että korkeimmat vuoret oli siihen aikaan vaikka kilometrin korkuisia, se ei muuta asiaa mihinkään. Tuollaisen vesimäärän aiheuttaman paineen alla kasvit ei selviä, makean veden eläimet ei selviä suolavedessä, meressä elävät kalat ei selviä järvivedessä jne."
Okei, sinulla on hyvä argumentti. Mutta jos ruohon ym siemeniä oli talletettuna arkkiin? Istuttihan Nooakin ensimmäisen viiniköynnöksen(joka viittaa siihen ettei vk kasvanutkaan ennen tulvaa, koska ilmasto oli niin paljon erilainen, selitettävissä esimerkiksi sillä että maaplaneetta vaihtoi paikkaa linnunradalla, meni kauemmas ja tuli takaisin, joskin muitakin mahdollisuuksia on). Mitä tulee kaloihin ja muutamiin, joita jo mainitsit, nykyiset kalat ja niiden muodot on jälkeläisiä niistä, jotka oli ensin. Eli siis ne on vaan sopeutunut elinympäristöönsä eikä siinä mitään sen kummallisempaa, Jumala loi ne niin.

"Mitäpä luulet, millaisia maanjäristyksiä vaaditaan ympäri maailmaa, jos muutamassa tuhannessa vuodessa esimerkiksi Mt. Everest on noussut kilometristä kahdeksaan, tai Mt. Blanc kilometristä melkein viiteen..."
On varmasti ollut paljon mullistuksia kuin mannerlaatat ovat liikkuneet.
"Voitko kuvitella millaisen myrskyn tuollainen vedenpaisumus aiheuttaa? Voitko kuvitella millaista PUUlaivanrakennustaitoa tarvitaan tuon kokoisen veneen rakentamiseen, jonka pitäisi pysyä vielä pystyssä tuossa maailman kaikkien aikojen pahimmassa myrskyssä?"
Varmasti aiheuttaa! Tottakai Jumala tiesi että Nooa laivan rakentaa jos hän kerran antaa sille luvan. Miksei tietäisi? Ehkä Jumala antoi yliluonnollista kykyä ymmärtää, kuten ehkäpä itsellenikin. Ja kyllä Jumala pitää huolen siitä että pysyy pinnalla, koska Nooa kuitenkin totteli Jumalaa ja piti hänen käskynsä.

Usein evooilla on juuri se ongelma, että materialistinen tiede "kumoaa" Jumalan olemassaolon. Näin ei ole hyvät ystävät. Eikä evoluutiota edelleenkään voida osoittaa toteen. Näin siis tällä kertaa. Toivottavasti saavutit viisauden lukiessasi viestiäni. Kiitos kaikille. Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu