vajaasti, sillä alati saa kuulla, että luomiskertomus on kahteen kertaan, eikä ymmärretä, että Paratiisikin luotiin ja siitäkin kerrotaan ja sinne Aadam siirrettiin ja siellä eläimet luotiin Aadamin jälkeen, kun taasen maanpäällä eläimet luotiin ennen Aadamia. Paratiisin eläimet sai Aadam nimetä ja siellä luotiin hänelle vaimo, vaikka maanpäällä jo kutsuttiin miestä, mieheksi ja naiseksi.
1. Mooseksen kirja 2
8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
1. Mooseksen kirja 2
8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eihän Mooseksen kirjoja ole tarkoitus todesta ottaa.
todesta otettavaksi. Jumala loi kaiken sanomalla, että tule ja kaikki tuli.
Ajatteleko sinä, että oli ensin pölyhiukkanen....:)
En tiedä kuinka se luotiin. Kovinkaan varteenotettavia teoriota en ole kuullut, en tieteen enkä uskonnon puolelta.
Siihen on kaikkein helpoin uskoa, se on loogista. Joka kevät luonto luodaan uudelleen, eikö sekin jo todista jotain? Kuka muu muuten olisi voinut tehdä ihmisen, ellei Jumala? On ihminen vaan niin monimutkainen kapistus:)
minäkin.
"Joka kevät luonto luodaan uudelleen, eikö sekin jo todista jotain?"
No enemmänhän tämä viittaisi vaikkapa hindulaisuuteen, jossa uskotaan jälleensyntymiseen.
siitä, kun "viisaat" tiedemiehet ovat keksineet, että ihmisellä on ollut häntä, koska hänellä on sellainen luu jäljellä.
Tämän päivän tutkimuksissa sen luun on todettu kiinnittävän istumalihakset, eli se ei ole koskaan ollut hännän jäänne, vaan tärkeä luu, jotta pakarat pysyvät paikallaan.
joksikin ylimääräiseksi jäänteeksi, mutta senkin on nykyaikana todettu olevan ihmiselle tähdellinen sikiöaikana, eli Jumala ei luonut turhaan ja mitään jäänteitä meissä ei ole, vaan tarpeellista tavaraa vain.
Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
(1.Kol.1:14-17)
No ennemmin olisi voinut tehdä semmoisen sikiöajan, että pärjäisimme ilman umpisuolta. 9kk takia kannamme suolen pätkää noin 70 vuotta.
tulehduksen kohde ja sellaisena jopa kuoleman syy tuon n. 70 vuoden aikana.
että tulkoon valkeus ja valkeus tuli.
On se ollut upea näky, kun maapallo on ilmetynyt sumun keskelle ja Jumala on sanellut mitä on tahtonut maan päällä olevan.
Sanalla kaikki luotiin ja siksi kannattaa uskoa Sanaan.
Mielenkiintoista on, että Raamatun alussa luomiskertomuksia on kaksi. Luin koko ketjun ja laitan ajatuksia, joita minulle tuli mieleen.
Raamattu ei ole biologian kirja, mutta yhtään vaarallisempi asia ei ole se, että ihmisellä olisi ollut häntä kuin se, että käärmeellä on ollut jalat.
Mielenkiintoista on, että toinen luomiskertomus kertoo Jumalan luoneen ihmisen ennen mitään muuta.
Ensimmäinen kertoo, että hän loi ihmisen omaksi kuvakseen kaiken muun luomisen jälkeen.
Mitä lie tarkoittaakaan.
1. moos 2
"1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.
2 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
4 Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,
5 ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,
6 vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 2:1&rnd=1215148833831
1 moos. 1
11 Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Ja tapahtui niin:
12 maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
13 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä.
14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
19 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.
20 Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla".
21 Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
22 Ja Jumala siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä".
23 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä.
24 Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:
25 Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 1:1&rnd=1215148835289
luotu ihminen siirrettiin Paratiisiin ja siellä tämä ihminen oli ennen eläimiä, sillä hän sai nimetä Paratiisin eläimet, jota hän taas ei saanut tehdä maan eläimille, sillä maan eläimet luotiin ennen ihmistä.
Toisen Mooseksen seitsemännessä ja kahdeksannessa jakeessa kerrotaan se, miten ihminen luotiin maanpäällä ja hänestä tehtiin Jumalan kaltainen ja häntä kutsuttiin mieheksi ja naiseksi ja sitten tämä ihminen siirrettiin paratiisiin, jossa se toinen puoli mieheksi ja naiseksi kutsuttua ihmistä otettiin ensimmäisen ihmisen kylkiluusta ja sitten tämä ihminen oli kokonainen, eli nimen "mies ja nainen" ansaitseva.
7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt."
"Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan".
Kiinnitä huomio "tuottakoon maa"
Mahtaisikohan se Paratiisi olla Afrikassa?
jonka katveessa Paratiisi on, olleet Afrikassa. Joidenkin mukaan ovat.
Jumala loi jatkuvan kehityksen ja sisäisen evoluution, eli mikään laji ei muutu toiseksi lajiksi, mutta kehittyy koko ajan lajin sisällä.
Voimme ajatella noinkin lajiensa mukaan olevan noin.
Ihminen on aina alkaja ja Jumalan salaisuuksien ekperttiä hänestä ei tule. Kun tutkimme luomiskertomusta, niin meille tulee monia teorioita.
Minulle itselleni ei evoluutio teoriaakaan ole mahdoton pohtia, kun vain pidän mielessäni, että sekin on vain teoriaa. Noh, en usko sattumaan luomisasioissa.
Pääsipä joskus tutkimaan noita neljää virtaa. Voisihan sieltä jokin ihmeellinen paikka löytyä, vaikka tuskin paratiisia enää. :)
puhu evoluutiosta, eli kehityksestä, mutta käyttää sitä jussiivia:).
Kiva, kun muistutit tuosta jussiivistä. Minusta jussiivi on niin ihana. :)