Tuntuu kaukaiselta ja utopistiselta, mutta voisihan USA:stakin joskus tulla länsimainen sivistysvaltio.
Siihen on kuitenkin monta estettä vielä.
Ensinnäkin maahan pitäisi saada aito demokratia, jossa on toimiva monipuoluejärjestelmä. Tämä edellyttäisi enemmistövaalitavasta luopumista ja suhtelliseen siirtymistä, jottei yksi puolue kerrallaan voi hallita vähemmistöäänillä, kuten nyt on asian laita. Siis alle 50%:lla äänistä saa nyt yksi puolue enemmistön eli yksinvallan.
Toisaalta pitäisi presidentin valtaa kaventaa nykyisestä diktaattorin asemasta roimasti. Nythän presidentti on esim. sumeilematta toiminut perustuslain vastaisesti, kuten myös kongressin päätöksistä välittämättä. Jo vuosia sitten kongressi päätti, ettei kiduttaminen olisi sallittua, mutta Bush on käyttänyt diktaattorin valtaansa ja jatkanut Cia:n valtuuksia kiduttaa ihmisiä. Kidutuksen seurauksena on saatu vääriä tunnustuksia, joten eipä ole ihme, jos syyttömiä on tuomittukin.
Demokratian parantamiseksi tulisi median vapautta lisätä. Nythän valtamedia on hallinnon talutusnuorassa joko poliittisten kytkösten tai hallitusta tukevien median pääomistajien kautta.
Yhtenä tärkeimmistä tekijöistä USA:n tulisi, voidakseen olla länsimainen sivistysvaltio, noudattaa länsimaista oikeuskäytäntöä, jossa ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Näinhän sanoo järkikin. Ellei ihmistä vastaan ole näyttöä syyllisyydestä rikoksiin tai sellaisten valmisteluun, miten häntä voidaan pitää syyllisenä tai epäiltynä? Sehän on täyttä totalitarismia ja johtaa lopulta siihen, että ihmiset antavat ilmi vihamiehiään tai muita, joita vastaan heillä on kaunaa ja salaisen poliisin koneisto ottaa noita väärien ilmiantojen uhreja kiinni ja kiduttaa heitä "epäiltyinä", aivan kuten oli vallalla Neuvostoliitossa.
Mikä hirvittävintä, tätä tapahtuu nyt USA:n ja sen avustajien toimesta ympäri maailmaa, kuten esim. tämä Ruotsin tapaus osoittaa.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id95351.html
Pitkä taival on siis USA:lla, jotta se voisi nousta kohti länsimaista sivistysvaltiota ja sen oikeita arvoja. Tapahtuuko niin koskaan, se jää nähtäväksi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Korruptio, rikollisuus, mädännäisyys ja kaikenlainen velttous vaivaa sitä yhteiskuntaa. Oman edun tavoittelu räikeimmillään. Onneksi naapurinamme on Venäjä jota Yhdysvallatkin kovasti kadehtii ja koittaa sitä eristää. Toki kun demokraatti nousee presidentiksi tapahtuu astten verran puheissa paluuta sisvistykseen, mutta teot ovatkin sidoksissa paikallisen eliittimafian klikkeihin.
Joo, USA on jotakin 50 vuotta länsi-euroopan sivistystasosta jäljessä, joten kyllä heillä kirittävää riittää. Mielestäni USA ja Venäjä ovat yllättävän samankaltaisia valtioita.
Diktatuuri, korruptio, rikollisuus, tuloerot, sotilaalliset selkkaukset...
Venäjän demokratian ensiaskeleet ovat niin alussa, että siellä tarvitaan vahvaa johtoa, jottei maa ajaudu sekasortoon tai sen luonnonvaroja ryöstetä ulkomaille, kuten meinasi käydä Jeltsinin aikana.
Mutta muuten olen kyllä samaa mieltä kanssasi Venäjästä(kin).
Jo esihistorialisesta ajoista alkaen on opittu, että valtarakenteet tulevat ja menevät, nousevat ja luhistuvat. Niin Rooman valtakunta kuin Faraoodien, niin Hitlerin kuin muidenkin.
Eli USA:n laskukausi on saattanut alkaa jo, sitä päätellen kuinka omituisia ja tähänastisen kultuurikehityksen kannalta sairasta USA yhteiskunnallinen rakenne on kehittynyt.
Ruotsin ongelma, maksakoot kun ovat tyrineetkin.
Ja pah. USA/CIA vaatii omien epäilyjensä perusteella mistä vaan ihmistä luovutettavaksi, ilman näyttöä syyllisyydestä. Ruotsiko sitä kidutti ja kenen toimesta?
kiduttaja tässä ja monessa muussa tapauksessa, syyllinen siis vastuuseen.
Jos joku vaatii, niin tyhmä ja siis syyllinen taipuu.
http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=147&a=800916 Linkitin sen jo aiemmin, mutta ei näyttänyt kiinnostavan.
...menetelmillä.
USA on siis Kiinaakin 50 vuotta jäljessä ihmisten kohtelussa.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id95286.html