8kk vauvalla on nyt muutaman päivän ajan ollut ihan mieletön jano, litkii vettä ihan kokoajan ja tietysti pissaa tulee sen mukaisesti.
Yöt ovat myös olleet levottomia parisen viikkoa, heräilee useasti yössä hiestä märkänä ja rauhoittuu vasta kun saa juodakseen.
Tänään huolestuin ihan kunnolla, kun leikimme lattialla ja vähän väliä lapsi tarrasi leikin lomassa pullosta kiinni ja joi vaan juomistaan. Yhden kokonaisen puolikkaan tuttipullollisen vettä. Kun otin pullon pois niin kauhea kitinä tuli.
Tällaista on siis ollut muutaman päivän. Ruuan kanssa juo enemmän kuin ennen, samoin ruokien välissä ja yöllä.
Ensimmäisenä tuli mieleen diabetes, kun en muitakaan syitä keksinyt (ei ole ollut hellettä tms.)
Onko kenelläkään kokemuksia, mitä pitäisi tehdä?
vauvalla diabetes?
3
1767
Vastaukset
- .....
Meillä oli ihan samantyylistä kun lapsi oli reilun vuoden ikäinen, ja olin huolissani onko hänellä diabetes.
Soitin neuvolaan mistä kirjoitti lähetteen pissakokeeseen.
Sitten samantien vein lapsen sinne pissakokeeseen (eli siis mitattiin onko virtsassa sokeria).
Ei ollut, lapsella oli vaan tällainen uusi tapa/juttu minkä hän oli keksinyt ja mikä meni myös aika nopeasti ohi (eli juonti siis väheni). Meillä yöt oli kaikkein vaikeimpia kun koko ajan halusi vettä ja sitä kului useampi pullollinen yössä.
Mutta toki voi olla myös diabeteksesta kyse, siinähän on oireet ihan samanlaisia.
Ja se on sen verran vakava tauti tuon ikäisellä että sinuna soittaisin heti huomen aamulla esim sinne neuvolaan saadaksesi sen lähetteen. - mapee
Lapsen ja varsinkin pienen lapsen kohdalla en jäisi pohtimaan kun oireita tulee. Juominen ja sitä kautta virtsanerityksen lisääntyminen on yksi merkki diabeteksesta, mutta väsymys kuuluu oireisiin myös. Moni on todellakin ärtyisämpi myös.
Verensokerin mittaaminen on niin helppo juttu, että ennemmin sen tekee turhaan kuin liian myöhään.
Lapsellahan kyse on siitä, että elimistön oma insuliinin tuotanto on laskenut tai loppunut kokonaan. Se ei siis korjaannu itsellään joten odottaminen ei auta mitään tai tulos kokeessa muutu eri päivien välillä.
Soita siis neuvolaan ja käy mittauttamassa sokeri niin pääset huolesta joka toivottavasti on turha. Toisaalta diabetes ei ole paha tauti hoidettuna nykyisillä insuliineilla.- vihannes
ei muuta kuin soittamaan. Toivotaan, että meilläkin tuo olisi vaan uusi jännä tapa jonka on oppinut mutta en jää odottamaan meneekö ohi vai ei.
Yleensä yöllä ei tarvitse vaihdella vaippoja, mutta viime yönä oli pakko - vaippa painoi varmaan 7 kiloa.
Lähden nyt ottamaan selvää, parempi katsoa kuin katua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944