Tuomio

tuli!

Homopapiksi nimitellyt tuomittiin sakkoihin    

Internetissä Seurakuntalainen -nimistä sivustoa pitänyt evankelista Harri Veijonen Lappeenrannasta on saanut 30 päiväsakon tuomion kunnianloukkauksesta Tampereen käräjäoikeudessa. Veijosen tuloilla se merkitsee 180 euroa.

Seurakuntalainen -sivustolla itsensä profeetaksi julistanut Veijonen julkaisee ns. Päivittäisiä Uutisia. Erästä pastoria kutsuttiin sivustolla homopapiksi, mikä käräjäoikeuden mukaan tapahtui loukkaamistarkoituksessa.

Käräjäoikeuden mukaan sivustosta saattaa saada käsityksen, että se on evankelisluterilaisen kirkon sivusto. Veijonen joutuu maksamaan 1 000 euroa vahingonkorvausta sekä 2700 euroa loukatun oikeudenkäyntikuluja.

Sivustollaan Veijonen ilmoittaa valittavansa ylempiin oikeusasteisiin, eikä hän ole poistanut tuomiossa mainittuja linkkejä.

Veijonen esimerkiksi profetoi piispa Juha Pihkalalle, että hänen uransa on päättymässä ensi vuonna, jolloin tapahtuu myös uskovien ylöstempaus. Lisäksi hän ilmoittaa, että ” Tampereen Käräjäoikeuden henkilöille ja poliittisesti valituille kirkollisille lautamiehille” on odotettavissa nopea kuolema.

( http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=1123&Itemid=38 )

45

1731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ihmisoikeusrikos

      Sananvapauden loukkaus on ihmisoikeusrikos.

      • näinhän se on

        Niinhän se on. Siksi kukaan ei kieltänyt eikä sensuroinut ennalta tuota henkilöä, vaan hän sai käyttää sananvapauttaan aivan vapaasti. :)

      • he he hee
        näinhän se on kirjoitti:

        Niinhän se on. Siksi kukaan ei kieltänyt eikä sensuroinut ennalta tuota henkilöä, vaan hän sai käyttää sananvapauttaan aivan vapaasti. :)

        Sananvapaus tarkoittaa että saat sanoa asiasi, mutta joudut sitten vankeuteen tai saat sakkoja... eli saa sanoa, mutta ei kannata sanoa koska voi joutua vankilaan...

      • Huhhahhei

        EI tarkoita vapautta puhua mitä tahansa paskaa kenestä tahansa. Onneksi.

      • se on vitsi
        Huhhahhei kirjoitti:

        EI tarkoita vapautta puhua mitä tahansa paskaa kenestä tahansa. Onneksi.

        Jospas sinä ateisti-idiootti tukkisit sen turpasi koska tiedetään että teidän "jäjestelmässänne" sananvapaudeksi kutsutaan sensuuria, mielipidevainoa, kidutusta jne.

      • Huhhahhei
        se on vitsi kirjoitti:

        Jospas sinä ateisti-idiootti tukkisit sen turpasi koska tiedetään että teidän "jäjestelmässänne" sananvapaudeksi kutsutaan sensuuria, mielipidevainoa, kidutusta jne.

        Perikristillistä puhetta. Amen.

      • siis on
        he he hee kirjoitti:

        Sananvapaus tarkoittaa että saat sanoa asiasi, mutta joudut sitten vankeuteen tai saat sakkoja... eli saa sanoa, mutta ei kannata sanoa koska voi joutua vankilaan...

        Eli sinunkin mielestäsi Suomessa on sananvapaus. Ihmisoikeusrikosta ei siis sinun mielestäsi ole tässä tapauksessa tapahtunut. Hyvä.

      • Siperia opetti
        siis on kirjoitti:

        Eli sinunkin mielestäsi Suomessa on sananvapaus. Ihmisoikeusrikosta ei siis sinun mielestäsi ole tässä tapauksessa tapahtunut. Hyvä.

        Saihan Neuvostoliitossakin haukkua vallanpitäjiä, mutta sen jälkeen joutui vankileirille tai mielisairaalaan. Natsi-Saksassa oli myös vastaava sananvapaus... Johtajan kunniaa ei tietenkään saanut loukata mielipiteillään hänestä ja hänen tekemisistään...

      • Sana on vapaa
        Huhhahhei kirjoitti:

        EI tarkoita vapautta puhua mitä tahansa paskaa kenestä tahansa. Onneksi.

        Voitte syyllistyä netissä mihin tahansa kunnianloukkaukseen ja teille ei tule siitä edes oikeudenkäyntiä... Kiva kun vallitsee tällainen oikeudenmukaisuus ja hyväntahtoisuus...

      • pieni oikaisu
        Siperia opetti kirjoitti:

        Saihan Neuvostoliitossakin haukkua vallanpitäjiä, mutta sen jälkeen joutui vankileirille tai mielisairaalaan. Natsi-Saksassa oli myös vastaava sananvapaus... Johtajan kunniaa ei tietenkään saanut loukata mielipiteillään hänestä ja hänen tekemisistään...

        Saksassa itseasiassa toimi mm kommunisti puolue tuohon aikaan täysin laillisesti...

      • new order

        täytyy kuunnella tätä meidän ulkoministeriä..Stubbia, ajat muuttuu..

        "Seksuaalivähemmistöjen puolustaminen on ihmisoikeustaistelua." -Ilta-Sanomissa 11.5.2005

        Toimin parlamentissa seksuaalitasa-arvoverkoston eli GLBT (Gay, Lesbian, Bi and Transsexual) Intergropin varapuheenjohtajana. Verkoston toiminnan ytimenä on painostaa eurooppalaisia päättäjiä jatkamaan toimia tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen tiellä.

        Verkosto toimii painostusryhmänä varmistaakseen homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transseksuaalien oikeuksien toteutumisen EU:n instituutioiden päätöksissä. Lisäksi olemme joutuneet puuttumaan joidenkin paikallisten viranomaisten käsittämättömiin kommentteihin ja toimiin uusissa jäsenvaltioissa. Työsarkaa riittää: ihmisten syrjintä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella on vieläkin yleistä EU:ssa.

        EU-lainsäädännön rikkomukset ovat herättäneet keskustelua. Eikä toiminta ole jäänyt pelkän puheen tasolle. Tästä. hyvänä esimerkkinä on koko parlamentin yhteinen homofobian vastainen resoluutio, joka hyväksyttiin aloitteestani tammikuussa 2006."

        http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=work&id=31

    • Ylkä tulee

      Hyvä että Veijonen sai näpeilleen, se jopa yhdistää kristityt ja jumalattomat. Mutta mitä se ketään hyödyttää? Se paremminkin antaa tuulta Veijosen puheisiin, koska hänhän saa olla jälleen marttyyri.

      Itsellänikin on joskus kovat puheet pelastussanoma sinuillani, mutta tietoisesti varon puhumasta kenestäkään suoraan. Bushin ja Putinin olen armotta haukkunut ja olen huomannut, että kaksi kertaa sivustoni on ollut jonkun instanssin tutkittavana ja suljettuna.

      Veijonen on hyvin kaukana profeetasta, se on selvää. Jumalan profeetta EI KOSKAAN KOROTA ITSEÄÄN - EI KOSKAAN!

      Se mikä Veijosessa kannattaa kunnioittaa, on hänen suora julkinen tunnustuksensa Jesukseen Kristukseen ja osoittaa Hänelle alamaisuutta. Sekin tosin joskus on kyseenalaista, yhtälöllä, ettet voi olla niin nöyrä kuin Jeesus todella oli ja samalla korottaa itsesi Universumin parhaimmaksi profeetaksi. Yhtälö on hirveä.

      Paavali silti sanoi, jopa niistä, jotka häntä ja hänen opetustaan pilkkasivat aikoinaan, että ei se haittaa, kunhan evankeliumi etenee. Se on Jumalan työtä, eikä sitä kannata estää.

      Veijonen on ristiriitainen persoona, ei siitä mihinkään pääse. Jumala yksin tietää Veijosen kohtalon. Emme me voi muuta kuin arvailla.

      -jarmo-

      • Huhhahhei

        Ethän sinä ole yhtään kummempi Veijosta horinoinesi. Olet jopa häntä ylimielisempi jatkuvassa, pöyhkeässä oikeassaolijan saarnassasi.

        Hauskoja te vain jaksatte olla, yhtä profeettaa nuijitaan niin saman tien on toinen haaskalla ja kiljumassa omaa erinomaisuuttaan :D

        Kehtaat vielä moisen omakehun päälle meuhkata Veijosen itsensäkorottamisesta? Häpeäisit edes vähän :)

        Se on kuule sellainen juttu, ettet sinä polonen yksinkertaisesti vain voi perustella olevasi oikeassa ateistisuudessasi ja siksi koet minut ylimileiseksi oikeassaolijaksi.

        Tottakai olen oikeassa. Enhän minä tänne valehtelemaan tullut, kuten jumalattomat pakanat.

        Vastasin sinulle Pyhä Henki kysymykseen ja siihen jäi sinun suuret puheet, etkä ole toimittanut lisää Raamatussa tietämiäsi epäkohtia oikaistavaksi ja perusteltavaksi. Niinpä voit laskea itsesi jääviksi minua arvostelemaan, ennen kuin kykenet puolustamaan näkökantojasi. Pahoin pelkään, että jopa maallinen koulutuksesikaan ei riitä vastukseksi, vaikka minun evankeliumin puolustautuminen onkin "korkeammas käres".

        :D

        -jarmo-

      • tutkivat.

        Vai ovat instanssit tutkineet sivujasi? Sinulla on siellä uutisia ja juttuja, jotka liippaavat läheltä illuminaattia, uutta maailmanjärjestystä, ilmastonmuutosta ja muita sellaisia aiheita, joita Echelonin avulla haetaan netistä tarkastettaviksi. Parhaimmat salaisuuksien paljastajat pannaan tulevan maailmanhallinnon mustalle listalle.

      • Ylkä tulee
        tutkivat. kirjoitti:

        En tiedä mitä sanoa, muuta kuin että pitäisikö nyt pelätä jotain?

        Ihminen joka ajattelee itsensä kautta, joutuu väistämättä kulkemaan maailman mallin mukaan. Se on pakollista, koska itsensä kautta ajattelu johtaa tähän maailmaan ja sen rattaisiin. Miksi ajaisin Ladalla kun vieressä on Rolls Royce. Ihmiset vaan näkevät Ladan Rolls Roycen loistossa, koska voivat siihen nyt jo koskea. Ei monikaan ihminen edes Uskossaan näe aitoa Rolls Roycea ollenkaan, koska sitä ei voi koskettaa.

        Jos luotat Jumalaan ja annat Pyhän Hengen johdattaa sinua. Eteesi tulee kysymys: mikä ihmeen maailma ja miksi minä sitä seuraisin?

        Jos et luota Jumalaan ja taistelet näiden kahden vallan välillä, voin kertoa yhden ainoan Raamatun paikan. Sinulla ei voi olla kahta Herraa, jota palvelet. Jos palvelet yhtä, vihaat toista.

        Minä palvelen Taivaan Herraa, joka lunasti kuoleman ja tuonelan avaimet. Hän on Jeesus Kristus.

        -jarmo-

      • Huhhahhei
        Ylkä tulee kirjoitti:

        Se on kuule sellainen juttu, ettet sinä polonen yksinkertaisesti vain voi perustella olevasi oikeassa ateistisuudessasi ja siksi koet minut ylimileiseksi oikeassaolijaksi.

        Tottakai olen oikeassa. Enhän minä tänne valehtelemaan tullut, kuten jumalattomat pakanat.

        Vastasin sinulle Pyhä Henki kysymykseen ja siihen jäi sinun suuret puheet, etkä ole toimittanut lisää Raamatussa tietämiäsi epäkohtia oikaistavaksi ja perusteltavaksi. Niinpä voit laskea itsesi jääviksi minua arvostelemaan, ennen kuin kykenet puolustamaan näkökantojasi. Pahoin pelkään, että jopa maallinen koulutuksesikaan ei riitä vastukseksi, vaikka minun evankeliumin puolustautuminen onkin "korkeammas käres".

        :D

        -jarmo-

        oikeastaan kaltaiseni kriittiset äänet itse tuolla alentuvalla ylimielisyydelläsi tarpeettomiksi. Paskanjauhantasi uppoaa valmiiksi raamatulla päähänhakattuihin, mutta muutenhan tuollainen höpinä ei herätä kuin vaivaantunutta myötähäpeää.

        Teidän hihhuleidenhan piti noudattaa lähetyskäskyä, eikä tehdä siitä tällaista surkuhupaisaa vitsiä. Eikä tuollainen huonosti peitelty vittuilukaan oikein istu profeetan suuhun, hyihyi.

        Tuohon voin vastata:

        Tiedätkö Kummelin sketsin, missä kaksi kaveria seuraa Heikki Silvennoisen esitelmää jostain todella turhasta ja sitten nämä kaksi kritisoi esitelmän pitäjän ihan hiirenhiljaa, ettei esitelmöijä kuulisi. Mutta kritiikki onkin sitten aika karmeeta lyttäämistä. Siitä huolimatta esitelmöitsijä nostaa katseensa takapenkkiriviin, ja sanoo: "oikein hyvin sanottu" ja nyökkää. Kääntyy takaisin esitelmänsä pariin. Tämän jälkeen kritiikki jatkuu vieläkin hiljaisemmalla äänellä. Mutta esitelmän pitäjä ymmärtää tämänkin karkean pilkan ja nostaa katseensa jälleen takapenkille, nyökäten hyväksyvästi pilkkaajilleen.

        Tässä sulle vastausta... :D

        -jarmo-

      • uhota.
        Ylkä tulee kirjoitti:

        En tiedä mitä sanoa, muuta kuin että pitäisikö nyt pelätä jotain?

        Ihminen joka ajattelee itsensä kautta, joutuu väistämättä kulkemaan maailman mallin mukaan. Se on pakollista, koska itsensä kautta ajattelu johtaa tähän maailmaan ja sen rattaisiin. Miksi ajaisin Ladalla kun vieressä on Rolls Royce. Ihmiset vaan näkevät Ladan Rolls Roycen loistossa, koska voivat siihen nyt jo koskea. Ei monikaan ihminen edes Uskossaan näe aitoa Rolls Roycea ollenkaan, koska sitä ei voi koskettaa.

        Jos luotat Jumalaan ja annat Pyhän Hengen johdattaa sinua. Eteesi tulee kysymys: mikä ihmeen maailma ja miksi minä sitä seuraisin?

        Jos et luota Jumalaan ja taistelet näiden kahden vallan välillä, voin kertoa yhden ainoan Raamatun paikan. Sinulla ei voi olla kahta Herraa, jota palvelet. Jos palvelet yhtä, vihaat toista.

        Minä palvelen Taivaan Herraa, joka lunasti kuoleman ja tuonelan avaimet. Hän on Jeesus Kristus.

        -jarmo-

        Ei pidä pelätä. Kerroinpahan vain, miksi sivujasi tarkkaillaan ja häiritään. Sitä on muuten moni poika maailmanhistoriassa kerskaillut rauhan ja yltäkylläisyyden aikana, että minä se kestän mitä vain ja Jeesusta en ikinä hylkää, vaikka minkälainen vaino tulisi. Sitten kun vaino on tullut, nämä isoäänisimmät kerskailijat ovat yleensä olleet ensimmäisenä kääntämässä takkia ja kieltämässä Kristusta.

      • Ylkä tulee
        uhota. kirjoitti:

        ...koska uskosi on noin mitätön. Toivon, että sinulla olisi edes toivo, koska sentään mainitsit nimen Jeesus. Sillä ilman toivoa, ei sitten ole enää toivoa.

        1. Ensinnäkin, voin nähdä, että sinulle Usko on itsestään selvyys, että jokainen sen hylkää joskus. Näin sen annoit ymmärtää.

        2. Lisäksi sinulle Usko ja luottamus kaikkivaltiaan Jumalan voimaan on uhoamista ja kerskaamista.

        Minulle ja monelle muulle Uskomme on pelastus.

        Eräällä asialla kerskaan ja se on Jeesus Kristus, koska Hänessä voin kerskata niin paljon kuin haluan, mutta en omissa nimissäni, koska se on alhainen ja säälittävä.

        -jarmo-

      • Huhahhhei
        Ylkä tulee kirjoitti:

        Tuohon voin vastata:

        Tiedätkö Kummelin sketsin, missä kaksi kaveria seuraa Heikki Silvennoisen esitelmää jostain todella turhasta ja sitten nämä kaksi kritisoi esitelmän pitäjän ihan hiirenhiljaa, ettei esitelmöijä kuulisi. Mutta kritiikki onkin sitten aika karmeeta lyttäämistä. Siitä huolimatta esitelmöitsijä nostaa katseensa takapenkkiriviin, ja sanoo: "oikein hyvin sanottu" ja nyökkää. Kääntyy takaisin esitelmänsä pariin. Tämän jälkeen kritiikki jatkuu vieläkin hiljaisemmalla äänellä. Mutta esitelmän pitäjä ymmärtää tämänkin karkean pilkan ja nostaa katseensa jälleen takapenkille, nyökäten hyväksyvästi pilkkaajilleen.

        Tässä sulle vastausta... :D

        -jarmo-

        Tarkoittiko tuo nyt sitä, että et pidä kirjoitteluani minään. Sittenhän et enää vastaakaan yhteenkään tekstiini, vai kuinka?

        The tail wags the dog :D

      • Huhahhhei
        Ylkä tulee kirjoitti:

        ...koska uskosi on noin mitätön. Toivon, että sinulla olisi edes toivo, koska sentään mainitsit nimen Jeesus. Sillä ilman toivoa, ei sitten ole enää toivoa.

        1. Ensinnäkin, voin nähdä, että sinulle Usko on itsestään selvyys, että jokainen sen hylkää joskus. Näin sen annoit ymmärtää.

        2. Lisäksi sinulle Usko ja luottamus kaikkivaltiaan Jumalan voimaan on uhoamista ja kerskaamista.

        Minulle ja monelle muulle Uskomme on pelastus.

        Eräällä asialla kerskaan ja se on Jeesus Kristus, koska Hänessä voin kerskata niin paljon kuin haluan, mutta en omissa nimissäni, koska se on alhainen ja säälittävä.

        -jarmo-

        tekopyhää sontaa. Häpeäisit vähän.

      • Ylkä tulee
        Huhahhhei kirjoitti:

        Tarkoittiko tuo nyt sitä, että et pidä kirjoitteluani minään. Sittenhän et enää vastaakaan yhteenkään tekstiini, vai kuinka?

        The tail wags the dog :D

        Anteeksi jos loukkasin. Ei se ollut tarkoitus.

        Vastaan mielelläni jokaiseen kysymykseen, joka tehdään asialinjalla, kuten monesti teetkin :)

        -jarmo-

      • sinua sisinmässäsi
        Huhahhhei kirjoitti:

        tekopyhää sontaa. Häpeäisit vähän.

        koska et ole löytänyt Jeesusta Herraksesi.
        Katso Jumala tietää ennalta iankaikkiseen elämään tulevat. Loogista vai. Hätä tulee sitten myöhemmin, ei nyt, paitsi jos sinulle sallitaan ns. etsikko-aika. Sitäkö sinä toivot sisinmässäsi. Etsi totuutta niin sen kyllä löydät. maranata.

      • tämän
        Huhahhhei kirjoitti:

        Tarkoittiko tuo nyt sitä, että et pidä kirjoitteluani minään. Sittenhän et enää vastaakaan yhteenkään tekstiini, vai kuinka?

        The tail wags the dog :D

        sielun puolesta, että hän saisi Jeesuksen asumaan sydänmeensä.

      • Huhahhhei
        sinua sisinmässäsi kirjoitti:

        koska et ole löytänyt Jeesusta Herraksesi.
        Katso Jumala tietää ennalta iankaikkiseen elämään tulevat. Loogista vai. Hätä tulee sitten myöhemmin, ei nyt, paitsi jos sinulle sallitaan ns. etsikko-aika. Sitäkö sinä toivot sisinmässäsi. Etsi totuutta niin sen kyllä löydät. maranata.

        Samanlaista höpöhöpösontaa tänne tunkemallako meinaat ketään käännyttää? Ei tuollainen soopa myy ilman lievää aivovauriota.

      • Huhhahhei
        tämän kirjoitti:

        sielun puolesta, että hän saisi Jeesuksen asumaan sydänmeensä.

        Teinä rukoilisin mieluummin vaikkapa nälänhädän poistamisen puolesta. Tai vaikkapa niin sanottujen etnisten puhdistusten (mm. Darfur) puolesta. Onnistuuko? Kuunteleeko jumalanne? Tekeekö mitään?

        Tokihan voitte jatkaa niin kuin tähänkin asti, luettelemalla kuinka monta kaatujamummoa jumalanne on flunssistaan telttakokouksissa parantanut. Ihan miten vain.

      • juuri kun

        tuo lokiikkasi, on niin suuri.
        Jumala on rakkaus

        "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
        sillä Jumala on rakkaus." 1. Joh. 4:8

        Kristinuskon perussanoma on eittämättä rakkauden sanomaa. "Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija." Jos elämästämme puuttuu inhimillinen sydämen lämpö, on elämämme pelkkää kuorta. Suuren amerikkalaisen evankelistan Dwight L. Moodyn julistuksen salaisuus oli siinä, että kuulija koki, että hänestä "välitetään". Kun Moody nuorena kenkäkauppiaana pysäytti kerran erään miehen alkaen keskustella hänen kanssaan uskonasioista, tokaisi mies: "Se ei kuulu sinulle". Moody vastasi: "Kyllä se kuuluu minulle!" "No sitten sinä olet varmaan Dwight L. Moody", totesi mies. Rakkaus "välittää" lähimmäisestään. Rakkauden vastakohta ei olekaan viha vaan piittaamattomuus.

        MUTTA MITÄ ON JUMALAN RAKKAUS?

      • vapaa vai
        Huhahhhei kirjoitti:

        Samanlaista höpöhöpösontaa tänne tunkemallako meinaat ketään käännyttää? Ei tuollainen soopa myy ilman lievää aivovauriota.

        "ikusiksi ajoiksi" tuomittu seuraamaan tätä palstaa,
        sillä tekosyyllä että se on hauskaa ja huvittavaa.
        Sillä jos sitä pysähtyy oikein miettimään, niin mitä hauskaa tässä palstassa on, ihmis poloiset etsivät Jeesusta Jumalan poikaa vapahtajakseen, jotta saisivat oikean vapauden tästä. maranata.

      • teet noin?
        juuri kun kirjoitti:

        tuo lokiikkasi, on niin suuri.
        Jumala on rakkaus

        "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
        sillä Jumala on rakkaus." 1. Joh. 4:8

        Kristinuskon perussanoma on eittämättä rakkauden sanomaa. "Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija." Jos elämästämme puuttuu inhimillinen sydämen lämpö, on elämämme pelkkää kuorta. Suuren amerikkalaisen evankelistan Dwight L. Moodyn julistuksen salaisuus oli siinä, että kuulija koki, että hänestä "välitetään". Kun Moody nuorena kenkäkauppiaana pysäytti kerran erään miehen alkaen keskustella hänen kanssaan uskonasioista, tokaisi mies: "Se ei kuulu sinulle". Moody vastasi: "Kyllä se kuuluu minulle!" "No sitten sinä olet varmaan Dwight L. Moody", totesi mies. Rakkaus "välittää" lähimmäisestään. Rakkauden vastakohta ei olekaan viha vaan piittaamattomuus.

        MUTTA MITÄ ON JUMALAN RAKKAUS?

        Miksi sitten vihaat kehitysmaiden nälkäisiä lapsia niin paljon, että et rukoile heille ruokaa?

      • oikea lo-
        teet noin? kirjoitti:

        Miksi sitten vihaat kehitysmaiden nälkäisiä lapsia niin paljon, että et rukoile heille ruokaa?

        kiikan riemuvoitto. Ainakaan Jeesus ei kiellä
        käyttämästä aivojaan, vaan pikemminkin kehoittaa siihen. Siksi tiede on länsimaista väitän, siis kristinuskon ansiosta. Mutta kuinka kauan? Sillä fundam.evo.usko valtaa alaa.

      • Huhahhhei
        oikea lo- kirjoitti:

        kiikan riemuvoitto. Ainakaan Jeesus ei kiellä
        käyttämästä aivojaan, vaan pikemminkin kehoittaa siihen. Siksi tiede on länsimaista väitän, siis kristinuskon ansiosta. Mutta kuinka kauan? Sillä fundam.evo.usko valtaa alaa.

        edelleen "logiikka". Etkä yrittänytkään vastata kysymykseen, mikä toisaalta ei ole mikään ihme, vaan täysin odotettua. Et voi vastata siihen ja olla näyttämättä idiootilta.

      • Huhhahhei
        vapaa vai kirjoitti:

        "ikusiksi ajoiksi" tuomittu seuraamaan tätä palstaa,
        sillä tekosyyllä että se on hauskaa ja huvittavaa.
        Sillä jos sitä pysähtyy oikein miettimään, niin mitä hauskaa tässä palstassa on, ihmis poloiset etsivät Jeesusta Jumalan poikaa vapahtajakseen, jotta saisivat oikean vapauden tästä. maranata.

        palstaltako te noita mielikuvitusolentojanne löydätte?

    • äkkikuolema.

      Vai lupaili nopeaa kuolemaa? No, onneksi kirkoissa rukoillaan joka sunnuntai, että Herra suojelisi meitä pahalta äkkikuolemalta.

    • marttyyrikö

      Kukas tuon Veijosen on tappanut, kun hän on kuulemma marttyyri (marttyyri = kuollut uskonsa puolesta)? En tiennytkään, että hän on kuollut.

    • xenator

      On tietellisesti tutkittu, että hyvin monet narsistisesta persoonallisuushäiriöstä eli psykopatiasta kärsivät(tai nauttivat?)henkilöt ovat usein uskonnollisen lahkon johtajia tai muuten alalla, jolla pystyy manipuloimaan ihmisiä (myös mm. poliitiikka ja markkinabisnes.
      Heille tärkein motiivi kaikkein toimintaan on
      VALTA, esim. syyllistämisen ja manipuloinnin kautta tai haalimalla rahaa. Paha voi todella pukeutua valkeuden vaatteisiin.

      • Ylkä tulee

        Siksi kannattaakin nimen omaan tutkia mistä hengestä kukin puhuu. Tämä kysymys on ollut esillä jo ties kuinka monta kertaa. Siitä huolimatta vain harva ymmärtää, vaan enimmäkseen syyttelee.

        Tiedätkö sanan fundamentalismi? Ääriaines, eikös vaan. Tiedotusvälineissä fundamentalismi samaistetaan usein ”ääriuskonnollisuuteen” kiihkoiluun oman opin suhteen, sekä mahdollisesti väkivallan käyttöön turvautuva kiihkomielisyys. Alunperin, sana fundamentalimi, tarkoitti kuitenki ääriväkivallatonta kristillisyyttä, joka käänsi toisen posken lyöjälle.

        Mitesnkäs ristiretket? Pieleen meni, koska hyvä kääntyi pahaksi. Näin on aina käynyt, koska pahuus soluttautuu ja tekee pahat tekonsa hyvän maineen tuhoksi.

        Tästä johtuu moni fanaattinen luulottelu, että kristillisyys on usein vain pelkkien sairaaloisten psykopaattien hyväksikäyttöä, eikä alunperinkään ole ollut oikaa hyväntahtoisuutta.

        Kun sinä tapaat oikean Uskovan, jossa asuu Pyhä Henki, Jeesus Kristus, sinä tapaat oikean ihmisen, joka todella osaa olla sen arvoinen, joka kuuluisi jokaisen kristityn olla. Sitä vastoin, kun sinä laitat koriin yhdenkin mädän hedelmän, kaikki siinä olevat mätänevät.

        Kun minä sanon jotain, tulee joku ja mädättää sanomani, vaikka kuinka hyvää sillä alunperin haluaisin. Kun minä keksin hyvän ideologian, jonka tarkoituksena on pyyteetön hyvän tekeminen, tulee joku ahne joka käyttää tilannetta hyväkseen. Omaksi hyväkseen syrjien kaiken hyvän, jota halusin. Lopulta minäkin näytän pahalta, vaikka halusin vain hyvää.

        Maailma vaan on tällainen. Ei saisi olla ainoatakaan pahantekijää. Joten Jeesus kun tulee, hän pahuuden kitkee tästä maailmasta lopulllisesti ja sitten me voimme olla rauhassa fundamentalisteja.

        -jarmo-

      • ösldgösldgj

        wannabe-jeesusta. Nyyh.

      • Ylkä tulee
        ösldgösldgj kirjoitti:

        wannabe-jeesusta. Nyyh.

        ösldgösldgj nimessä kaikki kirjaimet koostuvat näppäimistön kirjaimiston keskiriviltä. Oletko ihan itse keksinyt sen, koska sen kronologiassa on hajalogiikka, joka ei ole välttämättä ihan sattumaa. Vai onko?

        Muuten ihan hauska nikki. Kuulostaa joltain, ihan niinkuin oksennukselta, tai muulta sellaiselta. Ehkä suusta päässeeltä sammakolta tai sellaiselta.

        nauraa :D
        -jarmo-

      • saimme annoksen

        toisen posken pyytetöntä kääntämistä ja kristillistä lähimmäisenrakkautta Jeesuksen ohjeiden mukaisesti!

      • Ylkä tulee
        saimme annoksen kirjoitti:

        toisen posken pyytetöntä kääntämistä ja kristillistä lähimmäisenrakkautta Jeesuksen ohjeiden mukaisesti!

        ...pitää hauskaa toisen kustannuksella? Sinä saat vapaasti pilkata minua, mutta minä en saa pistää edes vastaan. Eikös vaan?

        Kyllä minä voi sinulle kääntää toisen poskeni, jos haluat. Ole hyvä vaan... minä hiljenen ja saat vapaasti riehua minun kustannuksellani.

        Mutta ensin ota tämä huomioon:
        Se vain on sellainen juttu, että me saimme nimenomaan esimerkin siitä, ettemme pelaa samoilla säännöillä. Sinulla ei ole sääntöjä ja minä en saa sinun milestäsi rikkoa niitä minun sääntöjä.

        Tiesitkö, että Helsingin rautatieasemalla poliisi otti kiinni ryöstäjän ja pahoinpitelijän. Tämä oli ulkomaalaissyntyinen ns. maahanmuuttaja. Poliisi joutui käyttämään kiinniotossa aika kovia otteita, koska kiinniotettava vastusti kiinniottoa. Tämän jälkeen maahanmuuttaja syytti poliisia kuulusteluissa väkivaltaiseksi. Poliisia syytettiin myöhemmin voimankäytön ylilyönnistä ja poliisi sai julkisuudessa huomattavasti suurempaa kritiikkiä ja huomiota kuin pahonpitelijä ja ryöstäjä, joka potki ja hakkasi uhriaan silmittömästi ja lopulta vei uhrin omaisuuden.

        Tässä on verrannaisuus, josta oletan sinun löytävän itsesi.

        -jarmo-

      • Arbeit macht frei

        Puhtaan valkoisen rodun puolesta, amen.

    • ja rommia pullo

      Minua vaivaa se, että monet kristityiksi itseään kutsuvat ihmiset mustamaalaavat Jeesuksen nimen.

      Minusta tuntuu pahalta se, että monet eivät halua seurata Jeesusta sen takia, että ovat saaneet täysin väärän kuvan Jeesuksesta näiden "kristittyjen" välittämänä.

      Minua pelottaa se, että monet loukkaantuvat Jeesukseen Hänen seuraajiensa ja Hänen "seuraajiensa" takia, aivan niin kuin keskiajan ristiretkien takia.

      Minua harmittaa se, että monilta jää tutustumatta sen tähden Jeesuksen ja apostolien opetukseen Raamatussa, ja jäävät meidän "kristittyjen" välittämään kuvaan Hänestä.

      Olen iloinen siitä, että Jeesus on mahtava persoona ja että tunnen monia ihmisiä, jotka ovat ihan oikeasti uudestisyntyneitä ja Jumalan henki asuu heissä.

      Toivon, että jos ja kun joku on monien täälläkin vallitsevien kummallisten kirjoitusten takia vain vankistanut kuvaansa siitä, että uskovat ovat ihan hörhöjä, että hän voisi unohtaa sen kaiken ja tutusta Jumalan sanaan ja verrata sitä näiden ihmisten käyttäytymiseen ja ymmärtää kuinka moni asia ei ole linjassa Jumalan mielenlaadun kanssa. Ei kaikissa Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvissa ole Jumalan henkeä ja mielenlaatua. Joten älkää loukkaantuko Kristukseen, vaikka loukkaantuisitte Hänen seuraajiinsa.

      Ja monet Hänen ns. todelliset seuraajansakin, joissa siis Jumalan henki asuu, ovat lihallisia ja tekevät vääryyttä, niin kuin Raamattu opettaa, mutta älkää heidänkään (minunkaan) tähden loukkaantuko Kristukseen, vaan löytäkää totuus Hänen sanassaan ja Hänessä :)

      Ps. Tämä kirjoitus ei viittaa mihinkään yksittäiseen henkilöön, vaan moniin näillä sivuilla oleviin keskusteluihin ja puheenvuoroihin, niin kuin tämäkin aihe on herättänyt tunteita puoleen ja vastaan.

      • Vanhemmistoveljet

        Veijonen on joutunut tämän pahan sukupolven vainoamaksi. Häntä on uhkailtu, pidetty vangittuna, ja häneltä on riistetty hänen omaisuutensa.

        Kaikki vain siksi että ihmiset eivät kestä kuulla totuuden ääntä.

        Matt.5:11

        Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.

      • Huhhahhei
        Vanhemmistoveljet kirjoitti:

        Sinulla on piileviä koomikonkykyjä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Hakulinen on kuollut - YÖ yhtyeen hittien tekijä

      https://www.is.fi/viihde/art-2000008994171.html Vielä ei ole kerrottu kuoleman syytä. Jussi Hakulinen loi YÖ yhtyeen kuuluisimmat hit
      Maailman menoa
      206
      4322
    2. Loiri on kuollut.

      Poistui kuvioista.
      Maailman menoa
      168
      3009
    3. Kirja: Martina Aitolehti näki narkomaani-siskonsa piikitetyn käsivarren: "Sillä hetkellä tajusin..."

      Hyvinvointiyrittäjä ja triatlonisti Martina Aitolehti avautuu rehellisesti mm. pikkusiskonsa-Steffin huumehöyryisestä elämästä uudessa elämäkertakirja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      2483
    4. Törkeä ryöstö Hyrynsalmella

      Törkeä ryöstö Hyrynsalmella – miehet tunkeutuivat aamuyöllä taloon, otsikoivat lehdet. Kenen sakkija ovat tunkeutujat olleet ja missä??
      Hyrynsalmi
      47
      1597
    5. Yön Jussi Hakulinen on Kuollut

      Näin kertoo lehdet, esim satakunnankansa. R.I.P. Jussi. Olit hyvä laulaja ja sanoittaja.
      Pori
      133
      1459
    6. Martinan vastenmielinen menneisyys

      Martinan kirjasta julkaistujen otteiden perusteella hän on vastenmielinen sarjapettäjä ja epävakaa persoona. Kukaan normaali ihminen ei huuda kuutta t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1390
    7. Joko kadonnut?

      Onko löytynyt jo?
      Hyrynsalmi
      9
      1108
    8. Miksi Martina puhuu kirjassaan

      …muunneltua totuutta. Hän ei ole ollut apuvalmentajana hevostallilla nuoruudessaan. Hän on ollut ihan tavallinen tallityttö muiden tallityttöjen jouko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      1079
    9. Kiinasta taas uusi virus maailman iloksi

      Kiinassa on tunnistettu uusi Langya henipavirus (LayV), johon on sairastunut jo kymmeniä ihmisiä. Tutkijoiden mukaan virus on todennäköisesti tarttun
      Maailman menoa
      38
      1022
    10. Käynköhän mä vielä siellä

      lähiaikoina.. 🤔 Jaa-a, siinäpä mietittävää meille molemmille.
      Tunteet
      65
      872
    Aihe