ja Kokoomuksen eduskuntavaalit.
Media haluaa Demarien voittavan kunnallisvaalit
O'Selene
3222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Varsinkin taistolaisuuden hurjimpina vuosina laaditiin jo ihan listoja siitä, kenen päät putoilee kun sakki näki itsensä vallankahvassa. Samainen porukka yritti myös "hiljaista vallankumousta" YLEssä, joka olikin (ja on jossain määrin vieläkin, vrt. Muutamat toimittajat) melkoisen vasemmalla. Kyllähän se fakta on, että esimerkiksi Tampereen journalistilinja oli pelkkä työrukkanen vallankumouksellisten toimittajien kouluttamisessa. Huvittavaahan tässä oli se, että suurin osa näistä proletariaatin esijoukoista ja vallankumousromantikoista oli porvareiden penskoja, jotka tuskin olivat koskaan mitään töitä tehneet.
Niin, valitettavasti juuri mikään media ei ole täysin puolueeton.
Oma mielipiteeni, useita vuosia mediaa seuranneena on, että kyllä sitä vasemmistolaisuuttaa on aika paljon sekä Hesarissa, että myös YLEssä. Seurailkaapa ihan huvin vuoksi otsikoita kun Kokoomus kärkkyy galluppien huipulla. Pääsääntöisesti juttu nimittäin käännetään siten, että Kokoomuksen menestys gallupeissa pyritään sivuttamaan pienellä olan kohautuksella, mutta mikäli demarit on nousseet tai johdossa niin sitä on syytä nostaa esille: "Sdp saisi nyt kuntavaaleissa suurimman puolueen paikan" Ja muuten samassa Hesarin artikkelissa myös todettiin, että kokoomus on tällä hetkellä Suomen suurin puolue... Voittaisi eduskuntavaalit, jos ne järjestettäisiin nyt. Ai niin ja jos demarit on gallupeissa tulleet alaspäin niin sitä tietoa ei sitten otsikoista löydy.
On tainnut mennä puurot ja vellit vähän sekaisin. Meidän äiti sanoi, että hän auttaa tarvittaessa apteekkiasioissa.