Mitä jos ei vaan ikinä opi?

panikoiva

Minulla on ollut nyt ajokortti kolmisen kuukautta ja auto vähän päälle kaksi. Ajelen suunnilleen joka päivä lyhyitä matkoja (siis n. 10 kilometriä). Millään pidemmällä reissulla en ole ollut kun tunnen olevani edelleen todella epävarma auton ratissa. Nyt kun kortti on ollut jo noin "kauan" niin alkaa tulla paniikki, että entäs jos minä en vaan koskaan opi ajamaan autoa. Tänään viimeksi sammutin auton kaksi kertaa mäkilähdössä, vaikka sen piti olla yksi vahvuuksiani. Maantieajossa pelkään koko ajan kuollakseni, että teen ohjausvirheen ja ajaudun metsään tai mikä vielä pahempi niin vastapuolen kaistalle. Pienempiä ja mutkaisempia teitä ajan todella paljon nopeusrajoitusten alle, koska kovempaa ei vain uskalla. Kaupunkiajo sujuu muuten suhteellisen hyvin, mutta kaistanvaihdot pelottavat joka kerta eikä parkkeerauskaan ole mikään bravuurini.

Mitä tässä nyt voi tehdä? Myydä auto pois ja luovuttaa? Olen tähän asti koittanut kaikesta huolimatta pakottaa itseni liikenteeseen, vaikka ennen lähtöä saatan olla itkun partaalla. Asiaa ei tosiaan helpota se kun tulee tehtyä noita mokia kuten nyt auton sammuttelu.

Minulla ei ole valitettavasti lähiseuduilla edes ketään tuttua, jonka kanssa voisi yhdessä harjoitella vaan joudun ihan itse pähkäilemään miten toimia missäkin tilanteessa. Kaikkea kun ei tosiaan tullut autokoulussa vastaan. Koitan paljon katsella miten muut ajavat ja välillä etsiä tietoa netistä eri palstoilta. Monessa liikennekeskustelussa tuntuu vaan olevan vähän se mentaliteetti vallalla, että jos ei osaa ajaa niin sitten pitää antaa kortti pois tai ainakin pysyä pois liikenteestä.

Kohtalotovereita? Neuvoja?

19

2522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heips heips!

      Tämä voi kuullostaa kummalliselta mutta kannattaa kokeilla! Etsi itsellesi tyhjä parkkipaikka ja kokeile eri penkin asentoja! sillä epävarmuus voi johtua täysin väärästäistumasennosta!!!! kokeile vaikka olevasi korkeammalla! tai eri käsien asennot! ja aina rauhalliset liikkeet! kyllä se siitä!

      • anopin miniä

        Munkin anoppi ajaa penkki lattiassa kiinni vaikka on 160 senttinen! Itse saman mittainen ja nostan aina ajaessani penkin niin ylös kuin mahdollista. Hirveä tunne jos ei näe mihin auton nokka kolahtaa!

      • TFGYUHJIPL
        anopin miniä kirjoitti:

        Munkin anoppi ajaa penkki lattiassa kiinni vaikka on 160 senttinen! Itse saman mittainen ja nostan aina ajaessani penkin niin ylös kuin mahdollista. Hirveä tunne jos ei näe mihin auton nokka kolahtaa!

        Että miten esim vuoden 88 micrassa saa säädettyä penkni korkeutta

      • kortti Oulussa
        TFGYUHJIPL kirjoitti:

        Että miten esim vuoden 88 micrassa saa säädettyä penkni korkeutta

        esim. laittamalla ohuen istuityynyn penkin ja takapuolen väliin.

      • ftgyhujikmnbhgvfrtg
        kortti Oulussa kirjoitti:

        esim. laittamalla ohuen istuityynyn penkin ja takapuolen väliin.

        Ostaa sitten helvetinmoien pakettiauto, taatusti on tarpeeksi ylhäällä

    • Kiki  

      Ajokorttiluokan alentaminen/poistaminen on nykyjään mahdollista, senkun menet poliisilaitokselle, otat kortin mukaan ja kerrot että haluat luopua ajo-oikeudesta, poliisi ottaa kortin talteen, näppäilee tietokonetta vähän, ja tadaa. ei ajokorttia, eikä huolia enää.

    • Suhari suihkonen

      sillä siitä pääsee.

    • kohtalotoveri

      Hei!

      Ei muuta kuin tsemppiä. Ajele rauhallisesti pikkuhiljaa siirry "isommille teille", jos mahdollista ajele iltaisin tai jopa öisin muttei väsyneenä, silloin on vähemmän liikennettä.

      muista rauhallisuus ennen kaikke.

      En viitti omaa stooria kirjoittaa, ettei muut ala vittuilee, mutta tsemppii. Jos asut Pohjois-suomessa niin voin ehkä auttaa... ( en viitti nyt enempää kertoa missä päin itse asun

      • panikoiva

        Ymmärrän hyvin jos ei tällä palstalla halua avautua. Vaikutan itsekin Pohjois-Suomessa. Voit pistää meiliä [email protected].

    • trafficman

      Kannattaa myös harkita automaattivaihteisen auton hommaamista. Epävarmuus vaihteiden ja kytkimen käytön kanssa näkyy koko ajosuorituksessa.

      • hankkia

        automaatti ja vakionopeudensäädin, niin ei tarvi muuta kuin istua ja ohjata, tietysti tarvittaessa jarrutella.

    • pakottaa itsensä?

      Mistä kehittyy se pakonomainen tarve ajaa autoa, jos se kerran ei suju, ei ole mieluista vaan suorastaan sekä itselle että muille vaarallista?

      Kun luonnon ja ekologian kannalta kaikkien pitäisi lopettaa bensiinin ja dieselöljyn poltto, miksi sinun on paniikinomainen pakko päästä niitä polttamaan?

      Että oikein "pakottaa itseni liikenteeseen, vaikka ennen lähtöä saatan olla itkun partaalla"????
      Voiko typeryys tästä enää lisääntyä?

      • panikoiva

        Kiitos erittäin hyvästä ja aiheellisesta kysymyksestä. Olen täysin samaa mieltä ekologisista näkökannoista. Nyt on vaan niin, että on hyvin todennäköistä, että minulle tulee tulevaisuudessa eteen tilanteita, joissa ajaminen pitäisi hallita. Minua on kehotettu ajamaan peloista huolimatta, jotta ajovarmuus lisääntyisi, siksi olen koittanut itseäni pakottaa. En haluaisi olla yksi niistä niin monista turhaan ajokortin hankkineista, jotka eivät uskalla korttiaan käyttää, koska ajorutiinia ei ole.

      • Vinkkejä
        panikoiva kirjoitti:

        tosiaan se tyhjä parkkipaikka ja kokeile eri ajoasentoja(yksi kriteeri auton hankkimisessa on se, että saa aikaan itselleen mieluisan ajoasennon). Ota samalla isoja pahvilaatikoita mukaan ja harjoittele parkkeerausta käyttämällä laatikoita autoina.Voit samalla harjoitella yleistä auton käsittelyä.(parkkipaikalla saa siis olla kokoa)

        Kaistanvaihtoon sellainen vinkki, että muista katsoa olan yli ettei kuolleessa kulmassa satu olemaan autoa tai moottoripyörää. Laita myös vilkku tarpeeksi aikaisin päälle niin muut tietävät aikeesi.

        Rutiini ja varmuus tulee vain tekemällä eli aja tarpeeksi erilaisissa liikenneympäristöissä.

      • vaan
        Vinkkejä kirjoitti:

        Oletko muuten harkinnut, jos ottaisit autokoulustasi muutamia lisätunteja? Olen ymmärtänyt, että näin voi tehdä, vaikka oletkin jo kortin saanut. Voisit samalla kysyä vielä vinkkejä opelta ja saada lisää itsevarmuutta.
        Älä stressaa, vaikka liikenteessä sattuisi pieniä virheitä. Mitä sillä on väliä, vaikka auto välillä valoissa sammuisi? Kaikki tekevät virheitä ja kukaan kuski ei ole täydellinen. Jos sinulla on ollut kortti pari kuukautta, niin ei sinun tarvitse osata kaikkea täydellisesti. Älä välitä muutamista kirjoittajista, jotka luulevat olevansa teiden mikahäkkisiä...
        Suosittelen myös samaa kuin muut täällä jo aikaisemmin, että lähde iltaisella ajelulle. Kesäillat ovat valoisia ja muita kulkijoita on varmasti vähän. Ajelet rauhassa ja sellaisella nopeudella, että tuntuu hyvältä (ei kuitenkaan liian hiljaa). Pikku hiljaa uskallat varmasti enemmän ja muutaman vuoden kuluttua jo naureskelet sille, että olit aluksi niin arka. Tsemppiä!

    • Aarre

      Onpahan liikenteestä poissa yksi törttö kuski. Se on myönteistä kehitystä.

      • tilastollisesti

        Ajotaidon oppiminen optimitasolle normaaleilla ajomäärillä kestää tutkimusten mukaan 3-5 vuotta. Tämän jälkeen ajotaito alkaa pikkuhiljaa laskea iän myötä.
        Ei kannata vetää johtopäätöksiä muutaman kuukauden ajon perusteella. Useat kuljettajat ovat omasta mielestään keskitasoa parempia kuljettajia jo yhden ajovuoden jälkeen.
        Terve varovaisuus ja kriittisyys on vain hyve.

      • kestää kymmenen vuotta ja
        tilastollisesti kirjoitti:

        Ajotaidon oppiminen optimitasolle normaaleilla ajomäärillä kestää tutkimusten mukaan 3-5 vuotta. Tämän jälkeen ajotaito alkaa pikkuhiljaa laskea iän myötä.
        Ei kannata vetää johtopäätöksiä muutaman kuukauden ajon perusteella. Useat kuljettajat ovat omasta mielestään keskitasoa parempia kuljettajia jo yhden ajovuoden jälkeen.
        Terve varovaisuus ja kriittisyys on vain hyve.

        Jää paikalleen, kunnes ajajan täytettyä 45 alkavat fyysiset seikat vaikuttaa huonontavasti. Näkö, kuulo jne, mutta hurjastelu puuttuu ja kokemusta lienee ehkä enemmän, kuin vasta valmistuneilla untuvikoilla.

    • apua ongelmaasi saa.

      Jos tilanteesi tosiaan on se, että olet autoinesi yksin eikä ketään opettajaa ole. Mene ja harjoittele arkipäivänä sulkemisajan jälkeen esim. klo. 22.00 lähimmän supermarketin parkkipaikalla käsittelyä yksin. Tee kaikki niin, kuin opetettiin ja harjoitus tekee, jos ei nyt mestaria, niin ajajan kuitenkin. Siitä sitten vaikeusastetta nostaen. Opettele ja ole iloinen yksiksesi oppimastasi. Älä ota mallia miten muut ajavat aja itse varovasti ja liikennesääntöjä noudattaen veikkaan, että kyllä se siitä lähtee. Opettele se autosi käsittely, kytkin , jarru ja kaasu ensin, kukaan ei naura, kun itseksesi harjoittelet. Kun osaat käsitellä autoa riittävän hyvin voit keskittyä enemmän siihen ajamiseen, millä sitä paikkaa vaihdetaan... niin ja sitten turvallisesti vaikka sukulaisiin.... Riskin hallinta on sinulla kyllä kohdallan. Ei me kokeneemmat teikäläisiä noviiseja metsästetä meillä on kokemusta ja jarrupoljin. Ei kukaan nyt tahallaan päälle aja.
      Ponnistele...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe