Lähden ajatusleikistä. 1960-luvun alussa ei ymmärretty, että elettiin yhteisöllisyyden keskellä. Pelättiin joukkoliikkeiden hävittävän yksilöllisyyden, viittaan erääseen aikalaiskuvaajaan ( oliko se Kurjensaari? ). Näen nuorisoliikehdinnän juuri olleen yksilökeskeisyyttä vastaan.
Yhtenäisyyskulttuuria kenties pidetään yhteisöllisyyden ilmentymänä. Ajattelen, että se oli välivaihe yhteisöllisyyden ajasta 80-lukuun. Mikä sai ihmisen uskomaan omaan yksilöllisyyteen? Vastaukseni on, että yksittäisiä persoonia kunnioitettiin. Toiset suljettiin mielisairaalaan.
Huomaammeko yhteisöllisyyttä tässä ajassa? Eräs virolainen maahanmuuttaja näki sellaisena suomalaisen yhteiskunnan turvaverkon. Hän piti muistaakseni suomalaisia ensisijaisesti yhteisön jäseninä.
Yhtenäisyyskulttuuria kenties pidetään yhteisöllisyyden ilmentymänä. Ajattelen, että se oli välivaihe yhteisöllisyyden ajasta 80-lukuun. Mikä sai ihmisen uskomaan omaan yksilöllisyyteen? Vastaukseni on, että yksittäisiä persoonia kunnioitettiin. Toiset suljettiin mielisairaalaan.
Huomaammeko yhteisöllisyyttä tässä ajassa? Eräs virolainen maahanmuuttaja näki sellaisena suomalaisen yhteiskunnan turvaverkon. Hän piti muistaakseni suomalaisia ensisijaisesti yhteisön jäseninä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
analysointia 1949, yksilöllisyydestä ja yhteikunnasta.
http://www.helsinki.fi/~eisaksso/einsteinsos.html
Universaalissa yhteiskunnassa on parempi olla yksilöllinen, kuin indivialistisessa yhteiskunnassa.