VALTAA LISÄÄ

Valta on jakautuun yhteiskunassa epätasaisesti, ja sitä pyritään tasaamaan.
Nykyään on ajatellaan,että miehillä on enemmän valtaa kuin naisilla, siihen ajatteluun perustuukin feministien oikeutus naisten valtaa lisätä, jos todettaisiin, että naisilla valtaa enemmän kuin miehillä, ei psykologista perustetta feministeillä olisi.

On totta, että suoraa valtaa, ja yritysten johtopaikoilla on enemmän miehiä, mutta tosiasia on, että mitä enemmän miehellä valtaa on, tai mitä suurempi johtaja hän on, sitä todennäköisimmin hän on naimissa, joten läheisin ja eniten mielipiteisiin vaikuttava henkilö on nainen.
Eri ammattien keskuudessa sukupuolet jakautuvat myös eri tavoin,tehtaissa, ohjelmoijina, ja rakennuksilla, siis ammateissa joissa ei olla päivittäin tekemisissä jatkuvasti uusien ihmisten kanssa on enemmistönä miehet.
Päivittäistavarakaupoissa,virastoissa,kirjastoissa ja sairaaloissa on suurena enemmistönä naiset, näissä ammateissa ollaan jatkuvasti ja päivittäin tekemisissä uusien ihmisten kanssa, ja psyykkinen, epäsuora vallankäyttö voima on suuri.
Jos älyää sen tosiasian, että valtaa on fyysistä ja psyykkistä, ja tarkastelee sen käyttämistapoja, voi helposti todeta, että todellisuudessa yhteiskunnan toimintaan tällähetkellä vaikuttaa enemmän naiset ja naisilla on enemmän valtaa.

Olen sitä mieltä, että jos naiset lisää valtaa haluaa, niin onhan sitä niille annettava, sillä luonto toimii siten, että jos joku kerää jotain mikä ei sille kuuluu, on se sille vahingollista.
Pieni paasto tai puute taas vain puhdistaa
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tarkkailija kirjoitti:

Valta on jakautuun yhteiskunassa epätasaisesti, ja sitä pyritään tasaamaan.
Nykyään on ajatellaan,että miehillä on enemmän valtaa kuin naisilla, siihen ajatteluun perustuukin feministien oikeutus naisten valtaa lisätä, jos todettaisiin, että naisilla valtaa enemmän kuin miehillä, ei psykologista perustetta feministeillä olisi.

On totta, että suoraa valtaa, ja yritysten johtopaikoilla on enemmän miehiä, mutta tosiasia on, että mitä enemmän miehellä valtaa on, tai mitä suurempi johtaja hän on, sitä todennäköisimmin hän on naimissa, joten läheisin ja eniten mielipiteisiin vaikuttava henkilö on nainen.
Eri ammattien keskuudessa sukupuolet jakautuvat myös eri tavoin,tehtaissa, ohjelmoijina, ja rakennuksilla, siis ammateissa joissa ei olla päivittäin tekemisissä jatkuvasti uusien ihmisten kanssa on enemmistönä miehet.
Päivittäistavarakaupoissa,virastoissa,kirjastoissa ja sairaaloissa on suurena enemmistönä naiset, näissä ammateissa ollaan jatkuvasti ja päivittäin tekemisissä uusien ihmisten kanssa, ja psyykkinen, epäsuora vallankäyttö voima on suuri.
Jos älyää sen tosiasian, että valtaa on fyysistä ja psyykkistä, ja tarkastelee sen käyttämistapoja, voi helposti todeta, että todellisuudessa yhteiskunnan toimintaan tällähetkellä vaikuttaa enemmän naiset ja naisilla on enemmän valtaa.

Olen sitä mieltä, että jos naiset lisää valtaa haluaa, niin onhan sitä niille annettava, sillä luonto toimii siten, että jos joku kerää jotain mikä ei sille kuuluu, on se sille vahingollista.
Pieni paasto tai puute taas vain puhdistaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu