Zorro

Zorro oli meidän lempiohjelma. siis ihan paras. siinä oli juuri sellaista ihanaa, jännittävää ja surullista mitä kaipasi 5 kertaa viikossa.

on niin surullista kun sitä ei enää tule. jos siitä tulisi kaikki jaksot dvd:lle niin ostaisin sen heti kysymättä hintaa.

ohjelmaa tulee todella ikävä!

viimeinen jakso oli mielestämme melko selvä...

viimeinen jakso hyppi ajasta toiseen, vuosia eteenpäin kuitenkaan päähenkilöiden vanhenematta. milestämme Alejandro de la vega ja Diego de la vega muistuttivat hieman toisiaan ulkonäöllisesti. (Huom! meidän mielestämme). kuitenkin oli pienoinen petymys ettei Diegon poika Alejandro ollut yhtään isänsä näköinen. (huom! meidän milestämme). huvittavaa katsella kun Diego opetti Alejandroa taistelemaa ym. Zorron juttuja ja kun he kävelivät pitkin sitä Zorron piilopaika luolaa samalla tavalla. Nuori Alejandro muistutti mielestäni Diegoa. tai siinä kohtaan kun hel olivat kalastamassa ja kun Esmeralda ja Diego olivat puun takana salaa kuhertelemassa. siinä poika oli isänsä näköinen.

Mariangel oli mielestämme koko ojelman ajan ärsyttävä, mutta silti hänen loppunsa kuolemansa katsoen inhottavaan Olmosiin oli surullinen ja silloin kävi Mariangelia sääliksi.

Olmos oli koko ohjelman ärsyttävin tyyppi! hän ei kuollut millään ja se nauru ja ne aikeet mitä hän yritti tehdä Mariangelille ja kaikille muillekkin... Kirottu kyttyräselkä! :]

tuli siinä ihan itku kun katosi viimeistä jaksoa ja fernando oli kuolemaisillaan ja pyyteli anteeksi ihmisiltä joita rakasti ja joita oli kohdellu huonosti. ja Maria Pian itku kun hän itki Fernandon vieressä.

Vauvat olivat yksi ihanimmista asioista ohjelmassa. Maria Pia oli ihanan näköinen oma lapsi sylissään.

en tiedä mitä te muut ajattelette näistä meidän ajatuksistamme mutta olisi se kiva kuulla! :]
0181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

O&K kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu