Katolilaisuus

Tässä topikissa käsittelemme katolilaisuutta ja sen uskoa. On huomattavaa, että katolilaisuus ei oikeastaan ole sellainen, jonka sen kuuluisi olla, tai verrattavissa kristilliseen kirkkoon ylipäätään. Usein ihmiset kritisoivat raamattua ja uskovia nimenomaan ristiretkillä, ja kaikella muulla, mitä katolinen kirkko on maan päällä saanut aikaan.
Katolinen kirkko ei suinkaan ole kristillinen kirkko, vaan sekoitus muutamien uskontojen tapoja ja tottumuksia, jotka oli käytössä jo muinaisen Baabelin ajoilta saakka(siellä oli äiti-lapsi kultti, joka levisi ympäri maailmaa, ja äiti marian palvonta yleisesti hyväksyttävää katolisen kirkon piirissä). Lisäksi papit elävät selibaatissa, vihmovat vettä ym ym kuin Baabelissakin. lisäinfoa löytyy etsivälle. Täten siis kiellän kaikki osallistujia olemaan enää yhdistämättä kristillisyyttä ja katolilaisuutta keskenään. Katolilaisuus on kristillisen opin mukaan juurikin ilmestyskirjan portto, ja se on selvästi havaittavissa, sillä katolilainen kirkko on vastuussa monista maailmanhistoriamme tapahtumista, kuten Natsi-Saksan ja kommunismin synnystä(tästä voi lukea lisää Chick Bublicationsilta). Saattaa kuullostaa yllättävältä näin alkuun, mutta esim Fidel Castro oli selvä katolilaisuuden asettama hallitsija, joka teki siellä katolilaisuuden haluamia muutoksia(ja käsittääkseni Raulkin jatkaa samaa linjaa). Inkvisitio on myös vuodesta 1200 lähtien teloittanut noin 68 miljoonaa kristittyä. Sekö olisi oikein? Katolisella kirkolla on hirvittävät summat rahaa joita se kanavoi eri puolille maailmaa, jotta ne katolilaisuus saisi itseään enemmän läpi. Tämä on huolestuttavaa ja valitettavaa mutta niin se on. Siksi sanotaan siitä ilmestyskirjassa näin:
"Ilm 17:1 Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa, tuli luokseni ja sanoi: "Tule, minä näytän sinulle, millainen tuomio annetaan sille suurelle portolle, joka asuu suurten vesien äärellä,
2 sille, jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."
Eipä ole siis ihme, että Jumala noin vihastuu. Aamen. Kiitos kaikille. Moikka.
6242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"On huomattavaa, että katolilaisuus ei oikeastaan ole sellainen, jonka sen kuuluisi olla, tai verrattavissa kristilliseen kirkkoon ylipäätään"
Ne palvovat kristusta.

"Katolinen kirkko ei suinkaan ole kristillinen kirkko, vaan sekoitus muutamien uskontojen tapoja ja tottumuksia, jotka oli käytössä jo muinaisen Baabelin ajoilta saakka"
Niinkuin myös ev.lut kirkko.

"Inkvisitio on myös vuodesta 1200 lähtien teloittanut noin 68 miljoonaa kristittyä. Sekö olisi oikein?"
Se oli liian vähän, olisi pitänyt teloittaa lisää. Ja sulla taitaa olla nuo vuosiluvut vähän hukassa

"Katolisella kirkolla on hirvittävät summat rahaa joita se kanavoi eri puolille maailmaa, jotta ne katolilaisuus saisi itseään enemmän läpi."
Niinkuin myös ev.lut kirkko.

Noin muuten kirjoituksesi oli tavallista vainoharhaisen kristityn vuodatusta, "minä olen ainoa oikea kristitty" jne. jne.

Äänestä
  • "Ne palvovat kristusta. "
    Myös neitsyt mariaa, oikeastaan enemmän häntä, kuten sanoin, joka liittyy vanhaan äiti-lapsi kulttiin jonka Nimrod kehitti..
    "Niinkuin myös ev.lut kirkko. "
    Voi olla, en lähde perustelemaan sitä, en itsekään ole mielestäni ainakaan evlut. Eikä pidäkään. Voin uskoa Jumalaan ilmankin. Kysymys on alkuperäisen kristillisyyden periaatteista ja Jumalan sanasta.
    "Niinkuin myös ev.lut kirkko. "
    Ei välttämättä. Evlut käyttää rahaa paljon muuhunkin kuten auttamistyöhön.
    En ole ainoa kristitty, on olemassa muitakin. Lakatkaa yhdistämästä katolilaisuutta kristillisyyteen ja ajatelkaa sitä niinkuin Jumalan sana sanoo. Aamen.

    Äänestä

  • täällävaans kirjoitti:

    "Ne palvovat kristusta. "

    ovat hekin, he vaan lukevat raamattua eri tavalla. Ei kai sinulla ole yksinoikeutta raamatuntulkintaan. Vai onko jumala kuollut, ja testamentannut sinulle oikeuden määrätä mikä tulkinta on oikea.

    Äänestä

"Katolinen kirkko ei suinkaan ole kristillinen kirkko"

Oletko avannut saman tredin 'katolilaisuus' -foorumille? Voisin veikata että ovat eri mieltä.

Jos nyt ajattelet että kaikki uskovaiset maailmassa ajattelevat niin kui sinä niin mitäköhän siitä seuraa? "Minä olen oikeassa enkä viitti perustella!"

On ilahduttavaa että ymmärrät ottaa fasismin kristinuskon kontolle, niin kuin kuuluukin. Voit minun puolestani uskotella itsellesi ettei luterilaisella kirkolla ole asian kanssa mitään tekemistä mutta voisit vaikka vilkaista erään Martin Lutherin kirjoituksia.

http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/antisem/lutheraj.html

"Luther ja antijudaismi
Martti Luther (1483-1546) on hyvin ristiriitainen historiallinen henkilö. Luther käynnisti uskonpuhdistusliikkeen, joka johti protestanttisen uskonnon syntymiseen. Hän ei kyennyt kuitenkaan vapauttamaan kristillistä kirkkoa antijudaismista eli juutalaisvastaisuudesta reformaation yhteydessä. Luther uskoi reformaation alkuvaiheessa juutalaisten kääntyvän kristinuskoon. Se ei kuitenkaan toteutunut. Pettyneenä Luther kirjoitti vuonna 1543 antisemitistisen pamfletin "Von Juden und Ihre Lügen" (Juutalaisista ja heidän valheistaan). Kirjassaan hän tuli esittäneeksi tiivistetyssä muodossa lähes kaikki aikakauden negatiiviset stereotypiat juutalaisista. Hänelle juutalaiset olivat ja pysyivät "perkeleen lapsina", jotka olisivat kristittyjen katkerimpia vihollisia. Juutalaiset olivat hänelle "myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia".
Lutherille juutalaiset olivat työtävieroksuvia ja riistäviä. Hänen mukaansa juutalaiset "saalistavat rahamme ja tavaramme" ja he ovat "vanginneet meidät ja omaisuutemme kirotulla koronkiskomisellaan ja nylkemisellään". Luther väitti juutalaisten pilkkaavan kristittyjä, koska "me teemme työtä ja omasta osuudestamme ja omaisuudestamme annamme heidän elää laiskoina ja junkkareina". Lutherille juutalaisista oli tullut kristittyjen hallitsijoita..."

Älä tuhlaa elämääsi vääristelemällä historiaa uskontosi hyväksi. Kysy mielumin vanhemmiltasi miksi uskottelivat sinulle taikauskoa kun olit liian nuori sitä kyseenalaistamaan.

Äänestä
  • Luin edellisen vastauksesi ja ilmeni ettet lue itseäsi evlut-kirkkoon. OK.

    Mutta voisitko kertoa että jos koko katolinen kirkko ja Marthin Luther olivat väärässä niin miten voit ottaa koko kristinuskon tosissasi? Lutherin kaltaiset miehet joiden uskottavuudesta ja korruptoituneisuudesta sinulla ei ole mitään takeita ovat tulkinneet, kääntäneet, ja uudistaneet raamattua milloin mihinkin suuntaan.

    Onko muuten jumalasi luova ja edellenkin ihmiselämään vaikuttava olento? Vai laittoiko vaan koko homman aluilleen ja katsoi vierestä lukuunottamatta yhtä poikkeusta kun lähti kerran ihmishahmossa näyttämään vähän esimerkkiä ihmisille miten ollaan ja käyttäydytään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

täällä on kirjoitti:

Tässä topikissa käsittelemme katolilaisuutta ja sen uskoa. On huomattavaa, että katolilaisuus ei oikeastaan ole sellainen, jonka sen kuuluisi olla, tai verrattavissa kristilliseen kirkkoon ylipäätään. Usein ihmiset kritisoivat raamattua ja uskovia nimenomaan ristiretkillä, ja kaikella muulla, mitä katolinen kirkko on maan päällä saanut aikaan.
Katolinen kirkko ei suinkaan ole kristillinen kirkko, vaan sekoitus muutamien uskontojen tapoja ja tottumuksia, jotka oli käytössä jo muinaisen Baabelin ajoilta saakka(siellä oli äiti-lapsi kultti, joka levisi ympäri maailmaa, ja äiti marian palvonta yleisesti hyväksyttävää katolisen kirkon piirissä). Lisäksi papit elävät selibaatissa, vihmovat vettä ym ym kuin Baabelissakin. lisäinfoa löytyy etsivälle. Täten siis kiellän kaikki osallistujia olemaan enää yhdistämättä kristillisyyttä ja katolilaisuutta keskenään. Katolilaisuus on kristillisen opin mukaan juurikin ilmestyskirjan portto, ja se on selvästi havaittavissa, sillä katolilainen kirkko on vastuussa monista maailmanhistoriamme tapahtumista, kuten Natsi-Saksan ja kommunismin synnystä(tästä voi lukea lisää Chick Bublicationsilta). Saattaa kuullostaa yllättävältä näin alkuun, mutta esim Fidel Castro oli selvä katolilaisuuden asettama hallitsija, joka teki siellä katolilaisuuden haluamia muutoksia(ja käsittääkseni Raulkin jatkaa samaa linjaa). Inkvisitio on myös vuodesta 1200 lähtien teloittanut noin 68 miljoonaa kristittyä. Sekö olisi oikein? Katolisella kirkolla on hirvittävät summat rahaa joita se kanavoi eri puolille maailmaa, jotta ne katolilaisuus saisi itseään enemmän läpi. Tämä on huolestuttavaa ja valitettavaa mutta niin se on. Siksi sanotaan siitä ilmestyskirjassa näin:
"Ilm 17:1 Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa, tuli luokseni ja sanoi: "Tule, minä näytän sinulle, millainen tuomio annetaan sille suurelle portolle, joka asuu suurten vesien äärellä,
2 sille, jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."
Eipä ole siis ihme, että Jumala noin vihastuu. Aamen. Kiitos kaikille. Moikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu