Onko teidän mielestänne 100% varmuus pelkästään oman uskonsa oikeellisuudesta toisten tuomitsemista?
Tuomitseminen?
Antivermin
25607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
on yksinkertaisesti sitä että ei anneta mahdolliselle väärässä olijalle mahdollisuutta tehdä parannusta.
Esim. Jeesus teki päinvastoin.
Tuomitsemista sitä vastoin ei ole mm. se että kertoo mitä toinen tekee väärin. Monesti se voi olla suurempaa rakkautta, kun see "no evil, hear no evil, speak no evil"-hyssyttely.
"Opposition is a true friendship"
W. Blake.
Kiitos! Fiksu näkökulma.
Silti painini ei pääty... Eikö tieto (tai usko) siitä, että on oikeassa ja toinen väärässä sitten ole jonkinlaista jalustalle nousemista?
Tuolta vältytään ainoastaan tietoisella itsepetoksella. Ei kukaan puhu sitä vastaan mikä on mielestään oiken. Kaikilla on totuutensa.
Anti-teesi vs. teesi.
...Pää alkaa mennä solmuun... Tarkoittanee sitä että taas valtava määrä uusia ajatuksia on syntymässä! Kiitos ruudista!
Onkohan 'uskossa' oleminen tai henkisyys siis myös/vain uskoa siihen että itse on oikeassa..?
"Pää alkaa mennä solmuun... Tarkoittanee sitä että taas valtava määrä uusia ajatuksia on syntymässä! Kiitos ruudista!"
Eipä kestä.
Kirja tosin kehoittaa antamaan tiedon maitoa, tiedon ravintoympyrästä, sillä liha voisi olla vaikeaa sulattaa. :)
"Onkohan 'uskossa' oleminen tai henkisyys siis myös/vain uskoa siihen että itse on oikeassa..?"
Kuten edellä sanoin, kun tulee henkilökohtainen totuus kyseeseen, harvoin sitä kukaan uskoo olevansa väärässä.
"Kuten edellä sanoin, kun tulee henkilökohtainen totuus kyseeseen, harvoin sitä kukaan uskoo olevansa väärässä."
Tuo on juuri se ydinjuttu, joka tekee uskonnoista ihmiselle haitallisen. Normaalilla ihmisellä on toki tietyt käsitykset ja mielipiteet monista asioista mutta niihin kuuluu myös tietoisuus siitä että voi olla väärässäkin. Uskontoon hurahtanut ei voi olla väärässä ja se tekee hänestä vaarallisen itselleen ja muille, varsinkin silloin kun kaksi eri lailla oikeassa olevaa kohtaa.
Tuo on kammottavan totta.
WTC.
"Tuo on juuri se ydinjuttu, joka tekee uskonnoista ihmiselle haitallisen. "
Onko nyt kyseessä uskonto, vaiko asenne, joka toimii myöskin tuon huomiosi liikkeellepanijana?
"Normaalilla ihmisellä on toki tietyt käsitykset ja mielipiteet monista asioista mutta niihin kuuluu myös tietoisuus siitä että voi olla väärässäkin. Uskontoon hurahtanut ei voi olla väärässä ja se tekee hänestä vaarallisen itselleen ja muille, varsinkin silloin kun kaksi eri lailla oikeassa olevaa kohtaa."
On olemassa epävarman ihmisen lisäksi, myöskin epävarmoja uskovia.
Näin ollen sinä teet yksipuolisen yleistyksen, ja todistat itselläsi omaa kantaasi.
Näet ateisti, siinä missä teisti on ottanut kantaa Jumalan olemassaoloon.
Nyt sinä näet asian siten että vain me teistit olemme niitä jotka katsovat olevansa oikeassa, mutta unohdat että sinullakin on oma kantasi.
Tämä on humanismin kompastuskivi, jos toinen sanoo että natsit teki väärin, ja toinen että he tekivät oikein, silloin lopputulos on tasapeli.
Mutta Jumala joka on näiden polariteetien yläpuolella, onkin se ainoa todellinen indikaattori.
...kaipa siis tuo 'Hurahtaminen' luulemaan ettei voi olla väärässä on se tärkein tuossa järki tallella -viestissä. Uskonnot sinänsä eivät ole vaarallisia niin kauan kuin tuo mainittu 'tietoisuus siitä että voi olla väärässä' jotenkin pysyy mielessä.
Tosin... Mitä uskoa se sitten on? Mielenkiintoinen kysymys. Liittynee jotenkin muualla esille tulleeseen nöyryys-termiin?
Olikos se muuten Kierkegaard kun väitti että suurinta uskoa on usko kaikkein mahdottomimpaan? (Niin kuin uskon suuruutta jotenkin pitäisi mittailla...)
"Uskonnot sinänsä eivät ole vaarallisia niin kauan kuin tuo mainittu 'tietoisuus siitä että voi olla väärässä' jotenkin pysyy mielessä."
Tämän väittäminen on väärin. Ei kukaan voi vaatia pitämään toista näkemystään vääränä, jos hän itse on omastaan epävarma.
Sillä hän itse toimii täysin samalla mekanismilla. Oli hän miten epävarma tahansa antiteesinsä kanssa.
Mutta sitävastoin, jos haluaa toimia oikein, tulisi toimia siten, että hyväksyy hänet, hänen uskonsa joka ei hyväksy muita näkemyksiä.
Tai sitten vain tunnustaa että itse on samanlainen.
Aivan! Toivottavasti olen nyt itse päässyt asian pohjalle...
On todellakin perusteetonta väittää jonkun olevan väärässä, jos ei itse tiedä oikeaa vastausta!
Kummaa on se ettei ollut tällaista (ainakaan tässä yhteydessä) tullut ajatelleeksi...
Eikä siis voi väittää, ettei kukaan tiedä oikeata vastausta! Omituista! Täytyy vain siis tyytyä siihen että itse on epävarma vastauksesta ja että muut voivat olla oikeassa.
Pirun hankalaa. Ei ihme että mietitytti!
Siis niin kauan kuin on epävarma, eivät muutkaan voi olla väärässä. Varmuudesta taas seuraa se että toisin ajattelevat ovat väärässä. Ongelmaksi jää varmuuden saaminen. Lieneepi uskon peruskysymyksiä.
Sitä varmaan olinkin siis hakemassa. _Kuinka_ kukaan voi tietää oman uskonsa olevan totta. Tämä taas lienee jonkinlainen paradoksi jolle etsijän etsimä vastaus nauraa niin että metsät raikuu.
Kysymys on uskosta.
voi jehna. pää paisuu vaan.
asiallisesta keskustelusta. Kuten huomaat, mieli on syytä pitää avoinna, ja punnita se informaatio, ja pitää se mikä on hyvää.
Monesti on vain unohdettava käsityksiin, ja asenteisiin kangistunut Minuus, jotta sen voisi löytää.
"Sitä varmaan olinkin siis hakemassa. _Kuinka_ kukaan voi tietää oman uskonsa olevan totta. Tämä taas lienee jonkinlainen paradoksi jolle etsijän etsimä vastaus nauraa niin että metsät raikuu."
Paradoksit, eli Koanithan ovat tapa käsittää ylimaailmallisesti asioita. Niitä on myöskin Raamatussa. Ikävä kyllä jotkut käsittää ne ristiriidoiksi. Josta tulikin mieleen että ristin idea on se että ns. pystypuuta ei poisteta, jolloin tulisi miinus-merkki, joka vähentään tiedon toisistaan, vaan sen pitää olla plussa/risti joka laskee niiden keskinäisen suhteen yhteen.
(Puuh, mitä minä oikein kirjoitan, yritä saada selko, tämä on juurikin sitä kun sanat eivät riitä ;)
Luultavimmin, hän joka on kokenut Jumalan henk.koht. voi jopa sanoa tietävänsä että Jumala on.
Sitävastoin hän joka ei ole kokenut, ei voi sanoa että toinen olisi väärässä.
Vähän sama kuin sanoisit tamperelaiselle, että tamperetta ei ole olemassa kun hän sanoo tulevansa tampereelta.
Kun hän kysyy että miksi ei olisi, vastaat: 'no kun minä en ole koskaan siellä käynyt.'
:)
on, jos sen julistaa ääneen lisäämättä, että kokee uskontonsa itselleen parhaiten sopivaksi ja omasta mielestään ainoaksi oikeaksi.
Ilmaus "minun uskontoni on ainoa oikea uskonto koko maailmassa" on yleistys, jonka toisen uskonnon harjoittaja - näin vääräksi ilmoitetun uskonnon harjoittaja - voi helposti kokea hyökkäykseksi, tuomitsemiseksi ja henk.kohtaiseksi loukkaukseksi.
Tätä tavallaan olinkin hakemassa... Tosin tuo EclipsEn vastaus hieman sekoitti pakkaa!
Aloin pohtia sitä että kristityt sanovat ettei saisi tuomita ihmisiä, mutta silti tavallaan niin tekevät. Tämä tuli mieleen lukiessani muutaman saarnailijan kirjoituksia täällä.
Hommaa siis sekoitti tuo, että tuomitseminen voi olla sitä, ettei anna tuomitulle mitään mahdollisuuksia muuttua. Ihan oivallinen näkökohta kyllä. Mutta silti tuossa evankeliumin levittämisessä on joku nyt minusta vialla.
Toivottavasti keskustelu jatkuu..
Itse taas olen sitä mieltä ettei kenellakään ole oikeutta sanoa että "vain minun uskontoni on oikea".. Jokaínen joka uskoo sydämmestään omaan asiaansa on oikeassa ja uskon että hän saavuttaa sen mihin uskoo. Joka uskoo sielunvaellukseen hänen sielunsa vaeltaa ja joka uskoo taivaaseen pääsee sinne mikäli täyttää ne ehdot joihin uskoo. Näin minä asian näen...
Käännyttäminen on väärin, jokaisen tulisi itse löytää oma tiensä ja tapansa uskoa. Ei kristityillä ole oikeutta mennä afrikkaan tyyliin "kääntykää niin opetamme lapsenne lukemaan ja tuomme sairaanhoitopalveluja".
Pol
Kieroutunutta on joidenkin ajatus tai siis USKO siihen, että muut ovat väärässä ja menevät tulijärveen. Tulee jotenkin pelottava olo kun ajattelee, että jotkut voivat olla näin... omahyväisiä?
Voisi tietenkin ajatella, että nämä henkilöt tekevät myös hyvää, pääkäsky on kuitenkin rakastaa lähimmäistään.
Tuli muuten mieleen eräs teoria:
Kun uskonto järjestäytyy uskontokunnaksi, se tarvitsee yhä enemmän kirjoitettua tietoa käyttäytymiskoodeista ryhmän sisällä. Mitä enemmän tietoa ja 'sääntöjä' kerätään kirjoihin, sitä jäykemmäksi uskonto muuttuu. (Tämä riippuu ehkä kirjoitusten luonteesta myös). Tämä jäykkyys estää uskontoa elämästä elämän tahtiin ja saattaa jopa jumittaa sen suoraan jonnekin keskiajalle.. Eli uskonto on sitä vähemmän kiinni ajassa, mitä tiukemmin sitä on tulkittava uskontokunnan sääntöjen mukaan.
En tiedä onko tuossa perää, mietinpähän vain. Toisaalta tuohan vaikuttaa aika itsestäänselvältä..
Jep. Kyselenpä tästä teoriastani ihan omassa aiheryhmässä. Itseäni kiinnostaa nimittäin valtavasti.
Logiikka pätkii. Aivot tietty kykenee melkein mihin vain, kun niitä systemaattisesti harjoittaa, mutta että ne toimisivat myös kuoleman jälkeen. Vaisnava tai Avahan oli kanssasi samaa mieltä.
Ne jotka uskoo että elämä päättyy kuolemaan kuolis pois, ne jotka uskoo sielunvaellukseen syntyy kohta uudelleen, ne jotka uskoo pääsevänsä taivaaseen sanottuaan 3 x rimpsun pääsee sinne, ne jotka uskoo uudelleensyntyvänsä avaruusolioksi, syntyy avaruusolioksi...
Logiikka pätkii.
Eiköhän se muittenkin uskonto saattaisi olla 100 prosenttisesti oikea, mie en vaan tiedä sitä niin varmaksi, kun en niin hyvin tunne niitä.
Ei kyl mun luonteella omaakaan uskontoa noin varmasti voi oikeaksi väittää. Paitsi sit jos aatellaan et usko mikä usko kullakin hetkellä on ko. henkilölle aina se sataprosenttisesti oikee.
Tuntuu omituiselta, että se uskonto (evLut siis), johon lapsia (elikäs siis minutkin aikoinaan) kasvatetaan onkin sellainen joka uskoo olevansa ainut oikea. ONNEKSI tämänkin asian suhteen tuntuisi olevan hajaannusta evLuttien sisällä.
Ja siis en ole asiaa tarkemmin pohtinut, mutta eikös kuitenkin koulujen uskonnonopetus ole teologien eikä pappien hoidossa nykyään? Eli siis tavallaanhan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus lähenevät toisiaan koko ajan. Luojan kiitos. (pun intended :)...)
Onneksi valtionkirkko-aate on hieman heikentymässä siis.
..taas kun uusia ajatuksia on putkahdellut korvienvälistöön. Uskonnothan perustuvat siis tietenkin sille, että ne ovat oikeita teitä kohti jumalaa.
Pitäisi olla teologi, tai ainakin asiaa jonkun verran tutkinut, että pystyisi vastaamaan seuraavaan: Onko olemassa uskontoja, joiden perusteisiin kuuluu, että kyseinen uskonto on vain yksi polku kohti jumalaa?
Minun käsittääkseni nykyinen valtionkirkkomme on aika vahvasti sitä mieltä että se on ainut tie sinne.
Olen vahvasti sitä mieltä että kaikki uskonnot puhuvat samasta asiasta. Tai ainakin pyrkivät puhumaan.
Kiistelevätkö uskonnot 'valon' olemuksesta, vai tiestä 'valoon'? (Vaiko molemmista... itse asiassa tämä kuulostaa todennäköiseltä.)
Tuntuu siltä että olen pelkästään pudonnut syvemmälle, kun koetin selvittää jotain. Huh huh.
Miksi olisi?
100 % varmuus oman USKON oikeellisuudesta on 0 % prosenttia tietoa sen oikeudellisuudesta.
Usko on vain uskoa.
Onko muuten tällä tai jollain muulla palstalla puhuttu uskon ja tiedon eroista? Itse en ole asiantuntija, ja sekin kiinnostaisi kovasti.
Ainahan kuitenkin voidaan kai lähteä esim. nihilistisestä olettamuksesta, että kaikki on tavallaan uskoa.?
Siis esim... ööh. no vaikka jos omppu putoaakin 40 miljardia kertaa maahan, on tavallaan yhtä todennäköistä että ensi kerralla se pirulainen jääkin leijumaan ilmaan. Tai tekee jonkun piruetin lennossa ja puraisee nenään.
Siis kärjistäen ja koettaen havainnollistaa uskon ja tiedon suhdetta. :)
Jos uskovainen kunnioittaa toisen uskoa, vaikka olisikin sitä mieltä, että se on väärä - esimerkkinä harras kristitty ja yhtä harras buddhalainen - , ei voi olla kyse tuomitsemisesta. Jos sen sijaan kristitty pelottelee buddhalaista, muslimia tai hindua ikuisella kadotuksella, koska tämä ei usko Jeesuksen jumalallisuuteen, hän nimenomaan tuomitsee toisuskoisen. Sama pätee toisin päin.
Tämä olikin ajatus jota lähdin jahtaamaan. Sittemmin ajatukseni ovat hieman sekoittuneet... Nimittäin, jos olisin näitä 'tuomitsijoita', väittäisin varmaan, että MINÄ en ole se tuomari vaan iso J.
Tähän olenkin sitten jumahtanut, ei tunnu pääsevän eteenpäin. Mutta se on kyllä hyvin tuttu tunne kun keskustelee uskossaan vahvan henkilön kanssa. :)
Uskon valttikortti on henkilökohtaisuus. Sen voi aina lyödä pöytään jos joku alkaa väittämään jotain näkemystä vääräksi. Mutta samalla se lukitsee tilanteen. Kirkon pitkät penkit ovat ihmisten kanssakäymistä varten, jumala kohtaa ihmisen aina yksin.
Ajatuksesta ajatukseen ei ole suoraa tietä. Sen takia on puhuttava ja kuunneltava (myös itseään).
Vaikea kysymys edelleen.