Luokkapetturit

Moni työväenluokkaan kuulunut valkosoturi häpesi koko loppu elämänsä, sitä että oli raukkamaisuuttaan ottanut osaa kansalaissotaan lahtarien puolella. Kaikilla ei rohkeus riittänyt laistaa pakko-ottoja tai saati sitten pyrkiä punaiseen etelään taistelemaan luokkaveljiensä rinnalla.
13539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kun punakaartit ja järjestyskaartit yhdistettiin kapina-armeijaksi jäi moni järkevä työläinen pois riveistä. Yksi ja toinen liittyi aikanaan hallituksen joukkoihin. Näin hekin taistelivat työläisille paremman tulevaisuuden. Bolsevismi tarjosi vain kurjuutta. Sehän olisi punaisten voittaessa ollut edessÄ. Nyt lähdettiin työläisten enmmistön tuella demokratian tielle.Pian sodan jälkeen aloitettiin vapaiden vaalien järjestäminen.Ne ovat sosialismissa tuntemattomia.

Äänestä
  • Punakaartissa oli aseissa vain n.30,000 miestä kun aseita olisi riittänyt kepeästi ainakin 100,000 taistelijalle. Tuomiolle joutui n.70,000 kapinallista joten n.40,000 oli mukana lähinnä ansainta tarkoituksessa. Naisille maksettii kymppi ja miehille 15 markkaa päivässä.

    Suomessa oli asukkaita n.3,4 miljoonaa joista äänestysikäisiä yli 24v. oli rapiat 1,5 miljoonaa.
    Koko Suomen kansa pelkäsi ja näki nälkää tuon rikollisen sosialistiporukan tekosista. On erittäin ymmärrettävää että kun tuomiolle saatettiin näitä vallan anastajia niin kansan ehdoton vaatimus mahdollisimman kovista rangaistuksista oli ymmärrettävää.

    Nykyään kun äärisosialistit arvostelevat 90v. sitten tehtyjä rangaistuksa niin unohdetaa että kuinka pieni osa kansasta todella kannatti raakaa ja veristä vallankumousta.

    Aikalaiskirjoitus Aamulehdessä tuo hyvin julki silloiset mielialat näitä maankavaltajia kohtaan.

    Komendantti Finnen apulainen, varatuomari Yrjö Raevuori linjasi käsityksiään kurinpalautuksesta huhtikuun 9. päivänä 1918 Tampereen Sanomissa julkaistussa artikkelissaan Maankavaltajien kohtalo:

    ”(…)Mitä ensinnäkin tulee punaisen kaartin pääjohtoon, (…) ovat heidän rikoksensa sellaisia, että niiden tutkimista tuskin voidaan jättää varsinaisille tuomioistuimille. Nämä herrat ovat tahtoneet asettua lain ulkopuolelle ja siihen toisiakin pakottaneet. Suotakoon heille loppuun asti tuo pyytämänsä oikeus. Ne sotajoukot ja se sotilasjohto, johon Suomen kansan eduskunnan on täytynyt kansan ja maan pelastamiseksi turvautua, katsonevat asiakseen näiden miesten suhteen ryhtyä niin pikaisiin ja sellaisiin toimenpiteisiin, etteivät niihin siviiliviranomaiset pääse puuttumaan. (…) Törkeimmät rikokset tämän jälkeen (…) ovat epäilemättä ne, jotka joko punakaartin jäseninä tai sen ulkopuolella olevina ovat tehneet yksityisestä kostonhimosta tai muusta syystä aiheutuneita murhia, ryöstöjä, varkauksia, jotka ovat tahrineet kätensä sellaisilla hirmuteoilla kuin haavoittuneiden murhaaminen taisteluiden jälkeen ja ruumiiden ryöstäminen ja muuta sellaista. Milloin sotilasjohto ei ole jo tällaisten ehkä itse teossa tavattujen rikollisten suhteen muihin ja nopeampiin rankaisutoimenpiteisiin ryhtynyt, on heidät kiireellisesti laillisessa tuomioistuimessa tutkittava ja tuomittava rikoksistaan ja saatettava hyvin ansaitsemaansa rangaistusta kaikessa ankaruudessaan kärsimään. (…)”

    Äänestä

  • vähäväkinen kirjoitti:

    Punakaartissa oli aseissa vain n.30,000 miestä kun aseita olisi riittänyt kepeästi ainakin 100,000 taistelijalle. Tuomiolle joutui n.70,000 kapinallista joten n.40,000 oli mukana lähinnä ansainta tarkoituksessa. Naisille maksettii kymppi ja miehille 15 markkaa päivässä.

    Tiedonkulun puute oli suurin syy sille, ettei punaiset ennättäneet ottaa valtaansa esimerkiksi keskisuomalaisia pitäjiä. Toinen syy oli se, että kaikkia työläisiä ei keritty aseistaman. Esimerkiksi Petäjävedellä kansa oli lähes täysin punaista, mutta ne harvat lahtarit ennätettiin aseistamaan ensin ja tällä oli suuri merkitys koko sodan kannalta.

    Ja ilman tuota "sosialistiporukkaa" Suomessa kuolisi ihmisiä nälkään ja työrasitukseen vielä tänä päivänäkin.

    Äänestä

  • vähäväkinen kirjoitti:

    Punakaartissa oli aseissa vain n.30,000 miestä kun aseita olisi riittänyt kepeästi ainakin 100,000 taistelijalle. Tuomiolle joutui n.70,000 kapinallista joten n.40,000 oli mukana lähinnä ansainta tarkoituksessa. Naisille maksettii kymppi ja miehille 15 markkaa päivässä.

    Suomessa oli asukkaita n.3,4 miljoonaa joista äänestysikäisiä yli 24v. oli rapiat 1,5 miljoonaa.
    Koko Suomen kansa pelkäsi ja näki nälkää tuon rikollisen sosialistiporukan tekosista. On erittäin ymmärrettävää että kun tuomiolle saatettiin näitä vallan anastajia niin kansan ehdoton vaatimus mahdollisimman kovista rangaistuksista oli ymmärrettävää.

    Nykyään kun äärisosialistit arvostelevat 90v. sitten tehtyjä rangaistuksa niin unohdetaa että kuinka pieni osa kansasta todella kannatti raakaa ja veristä vallankumousta.

    Aikalaiskirjoitus Aamulehdessä tuo hyvin julki silloiset mielialat näitä maankavaltajia kohtaan.

    Komendantti Finnen apulainen, varatuomari Yrjö Raevuori linjasi käsityksiään kurinpalautuksesta huhtikuun 9. päivänä 1918 Tampereen Sanomissa julkaistussa artikkelissaan Maankavaltajien kohtalo:

    ”(…)Mitä ensinnäkin tulee punaisen kaartin pääjohtoon, (…) ovat heidän rikoksensa sellaisia, että niiden tutkimista tuskin voidaan jättää varsinaisille tuomioistuimille. Nämä herrat ovat tahtoneet asettua lain ulkopuolelle ja siihen toisiakin pakottaneet. Suotakoon heille loppuun asti tuo pyytämänsä oikeus. Ne sotajoukot ja se sotilasjohto, johon Suomen kansan eduskunnan on täytynyt kansan ja maan pelastamiseksi turvautua, katsonevat asiakseen näiden miesten suhteen ryhtyä niin pikaisiin ja sellaisiin toimenpiteisiin, etteivät niihin siviiliviranomaiset pääse puuttumaan. (…) Törkeimmät rikokset tämän jälkeen (…) ovat epäilemättä ne, jotka joko punakaartin jäseninä tai sen ulkopuolella olevina ovat tehneet yksityisestä kostonhimosta tai muusta syystä aiheutuneita murhia, ryöstöjä, varkauksia, jotka ovat tahrineet kätensä sellaisilla hirmuteoilla kuin haavoittuneiden murhaaminen taisteluiden jälkeen ja ruumiiden ryöstäminen ja muuta sellaista. Milloin sotilasjohto ei ole jo tällaisten ehkä itse teossa tavattujen rikollisten suhteen muihin ja nopeampiin rankaisutoimenpiteisiin ryhtynyt, on heidät kiireellisesti laillisessa tuomioistuimessa tutkittava ja tuomittava rikoksistaan ja saatettava hyvin ansaitsemaansa rangaistusta kaikessa ankaruudessaan kärsimään. (…)”

    Miksi ihmeessä valehtelet?Etkö kestä totuutta kyseisestä asiasta?
    Laitan nyt kumminkin puolueettoman linkin Suomen sisällissodasta että sinäkin tiedät edes jotain asiasta.
    Aamulehtihän ei ole puolueeton lehti.Aamulehti on porvarilehti.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota

    Jos aseelliseen kapinaan osallistui niin vähän porukkaa, niin miksi lahtareilla oli niin suuri tarve murhata joukottain ihmisiä.

    Oliko esim. toimiminen työväen urheiluseurassa niin suuri rikos, että siitä piti tuomita kuolemaan?

    Äänestä

  • olivat näin kirjoitti:

    On tarkasteltava tapahtumia sellaisina kuin ne todella olivat. Ei näiden sivujen punapropaganda ole miltään osin totuuden mukaista.

    No kerro nyt sinä vuorostasi sitten se oikea totuus Suomen vuoden 1918 tapahtumista.Jään mielenkiinnolla odottamaan sinun oikeaa totuuttasi kyseisestä asiasta.

    Äänestä

  • Sotahistorioitsija kirjoitti:

    Miksi ihmeessä valehtelet?Etkö kestä totuutta kyseisestä asiasta?
    Laitan nyt kumminkin puolueettoman linkin Suomen sisällissodasta että sinäkin tiedät edes jotain asiasta.
    Aamulehtihän ei ole puolueeton lehti.Aamulehti on porvarilehti.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota

    Lokakuun 1917 eduskuntavaaleissa kävi äänestämässä n.950,000 äänioikeutettua. Heistä n.450,000 äänesti SDP;tä. Ay-liikkeesä oli tuolloin jäseniä n.160,000. Miksi vain 30,000 otti osaa kapinaan asein 40,000 mukanaolijan kanssa?

    Miksi siis valehdellaan että työväestö nousi kapinaan koska kyseessä oli pienen rikollisjoukon raukkamainen yritys kaapata kaikki valta ja pystyttää maahan sosialistinen diktatuuri.

    Miksi siitä ei kerrota, että Suomen diktaattoriksi nimitettii 10.4.1918 Kullervo Manner.

    http://www.vapaussota.com/manninen.html

    Äänestä

  • vähäväkinen heikko kirjoitti:

    Käyttäisit tiedonlahteinäsi puoluettomia tietolähteitä.Niin tällöin saisit kyseisestä asiasta näin ollen myös puolueetonta tietoa.
    Suomen sisällissodan kummankin osapuolen joukkojen vahvuus oli n.80 000- 90 000 sotilasta.
    Punaisilla apunaan venäläiset ja valkoisilla apunaan saksalaiset.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota

    Äänestä

  • Saatavilla kirjoitti:

    Tätä 1918 kapinaa ei tehnyt kansa eikä sen työväestö vaan Kullervo Mannerin ja O.W Kuusisen tulevat kommunistit joilla ei ollut Suomessa kannatusta mihinkään laiseen vallanottoon.

    Vallankumouksen tekee kansa, ei kansaa voi voittaa.

    Äänestä

  • hyvä mies kirjoitti:

    Jos asia on näin kun kirjoitat.Niin miksi sitten Suomen valtio maksoi korvauksia entisille punavangeille vuonna 1973?
    Eihän Suomen valtion olisi tarvinnut tuota tekoa tehdä jos kirjoituksesi pitää paikkaansa.

    http://wapedia.mobi/fi/Suomen_sisällissota?t=7.#7

    Äänestä

  • Totuuskomissio kokoontuu kirjoitti:

    No kerro nyt sinä vuorostasi sitten se oikea totuus Suomen vuoden 1918 tapahtumista.Jään mielenkiinnolla odottamaan sinun oikeaa totuuttasi kyseisestä asiasta.

    tapahtumista. Ei siis vain voittajaan kohdistuav yksipuolinen syyttely, ikäänkuin punaiselal osapuolella ei mitään roolia olisi ollutkaan. Lue mikä tahansa tuore Suomen historia, niin siellä on asiat selvitetty. Ei siihen linkkejä tarvita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Luokkasoturi kirjoitti:

Moni työväenluokkaan kuulunut valkosoturi häpesi koko loppu elämänsä, sitä että oli raukkamaisuuttaan ottanut osaa kansalaissotaan lahtarien puolella. Kaikilla ei rohkeus riittänyt laistaa pakko-ottoja tai saati sitten pyrkiä punaiseen etelään taistelemaan luokkaveljiensä rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu