"Mummuksi vasten tahtoa"

Otsikko on hieman harhaanjohtava. Mutta tilanne on se että olen tulossa mummuksi, nuori alle 20 vuotias poikani on ollut asialla ja nuori äiti haluaa synnyttää lapsen. Poikani on pahassa kriisissä, koulu on kesken ja muutenkaan ei ole "valmis isäksi". Ollaan tuettu häntä ja luvattu että autetaan taloudellisestikin että saa käydä koulunsa loppuun. Poika haluaa osallistua lapsensa elämään rahallisesti, ja muutenkin niin paljon kuin vaan on mahdollista.

Nyt vaan herää kysymys. Miten suhtautua asiaan, kun emme edes tunne tyttöä saati hänen perhettään. Eikä tytöllä ole halua tutustua lapsen isän perheeseen. Parisuhdetta ei siis tule olemaan ja äiti on päättänyt elää yh-äitinä, hän ei halua muuta kuin että pojallamme olisi lain säätämät tapaamisoikeudet.

Onko meidän tyytyminen siihen että jossain on meillä lapsenlapsi mutta emme saa olla osana hänen elämäänsä? Paitsi silloin kun poikamme tapaa lasta. Haluaisimme kovasti olla mukana lapsenlapsemme elämässä, vaikka tämä isovanhemmuus ei mennytkään ihan perinteisen perhesuunnitelmien mukaan.

Onko muilla tällaisia kokemuksia? Onko lapsen yh-äiti ollut myötämielinen ns. etä-isovanhempien suhteen?
81865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ymmärrän toki kantasi. Puhu poikasi kanssa jos voisit nähdä lasta. Älä kuitenkaa ole liian tunkeileva, koska äiti varmasti haluaa myös rauhaa.
uskon että saatte tavata lasta, mutta ottakaa rauhassa!!

Äänestä
  • tapaamis oikeudet heltiä.

    Äänestä

Älä murehdi ylimääräisiä turhaan.
Vauva-asia on vielä niin uusi ja tuore, että kaikki osapuolet ovat yllätyksestä ymmyrkäisiä.

Tilanteilla on tapana kehittyä. Olen melkoisen varma, että poikasi isyyden myötä tulevaisuudessa sinunkin mummonroolisi tulee putkahtamaan pintaan.

Tytöllä on oikeus päätökseensä, sitä tulee kunnioittaa. Tyttö ei ole ehtinyt itsekään nuorena henkilönä orientoitua tilanteeseen, saati ennakoimaan sinun paikkaasi mummona. Ole armollinen hänelle tämän suhteen, vaikka se tekisi kipeää.

Kun poikasi isyys konkretisoituu lapsen syntymän jälkeen, niin samoin pääset sinäkin osallistumaan tapaamisten myötä lapsen elämään.
Pääset ostelemaan vaatteita, pääset tutustumaan pikkuiseen nyyttiin.
Ja kun lapsi kasvaa suuremmaksi, alkaa hän itse muodostaa suhdetta isovanhempiin. Sen myötä lapsen äiti tajuaa teidän roolinne.

Tiedän paljon yh-äitien lapsia, jotka vierailevat säännöllisesti isänpuoleisten isovanhempien luona,jopa pitempiä aikoja, kun ikää karttuu.

Kaikki tapahtuu ajallaan, niin tämäkin. Joten iloitse tulevasta lapsesta, äläkä ennakoi suotta synkkää tulevaisuutta.

Äänestä

Tämä asiahan ei sinulle kuulu. Tämä on poikasi ja tulevan äidin välinen asia ja sinun ei pidä itseäsi siihen sotkea. Sinun osasi on sopeutua siihen ja jatkaa omaa elämääsi.

Äänestä

Elikkäs olen ollut tavallaan vastaavassa, mutta minä olen se lapsen äiti eli siinä mielessä eri näkökulmasta...
Elikkäs aloin odottamaan suunnittelematonta lasta parisuhteen ulkopuolella, tiesin ettei suhde sen miehen kanssa tulisi onnistumaan, mutta päätin pitää lapsen kuitenkin. Itse olin 22 ja tämä isä 23.
Itse olisin halunnut lapsen isän ja hänen sukunsa mukaan lapsen elämään, mutta lapsen isä oli toista mieltä. Raskausaika meni siinä, loppuvaiheessa tämä isä alkoi jo kyselemään lapsesta. Kun poika syntyi, hän halusi heti kuvan ja tämän kuvan oli sitten vanhemmilleen lähettänyt ja kertoi että hänellä on tällainen. Vaivalla sain hänet kutsumaan vanhempansa ristiäisiin ja sen jälkeen olenkin sitten hänen vanhempiensa kanssa ollut tekemisissä, koska mummu ja pappa tahtoo pitää yhteyden pojan poikaan, vaikka pojan isä ei olekaan missään yhteyksissä.
Neuvona antasinkin että anna asioille aikaa, uskon kyllä että aikaa myöten äiti alkaa ajattelemaan lapsensa parasta ja antaa lapsen tutustua toisen puolen sukuunsa.

Äänestä
  • Kiitos "Kirsti-täti" sekä "vastaavan tilanteen kokenut"! Tuli todella hyvä ja helpottunut olo luettuani tekstinne, kiitos että halusitte kertoa omista kokemuksistanne sekä näkökantanne vastaavanlaiseen tilanteeseen. Nyt jaksan nähdä asian hieman positiivisemmin. Tulevaisuus näyttää miten käytännön asiat menevät.

    Äänestä

Ilman muuta nyt vain rohkeasti yhteyttä tähän kyseiseen neitoseen ja hänen vanhempiinsa.

Tehkää rohkeasti selväksi se, että haluatte auttaa ja olla mukana tulevan lapsen lapsen kasvussa ja kehityksessä.

Tyttöhän saattaa olla nyt vielä niin täysin lapsi, että hän kuvittelee vain saavansa pienen lutuisen molla-maijan, jota hyysätä kainalossa ja silitellä ja katsella kauniita hymyjä.

Arki astuu rytinällä kuvioon ja silloin on hyvä että olette jo etukäteen tarjonnut apuanne ja tukeanne.

Siis ei tyrkyttämistä, vaan reilusti ja rohkeasti konkreettisen avun antamista.

Äänestä

Hei, minulle tuli mieleen tällainen pieni lähestymistapa..
Kirjoita tulevalle äidille kirje. Kerro hänelle, halustasi olla lapsen lapsen elämässä mukana.

Kirjoituksestasi paistoi läpi se, että koet voimattomuutta tilanteen edessä. Olet ehkä tottunut olemaan paremmin tilanteiden tasalla, joten tällainen voi olla järkytys.
Oma ylpeys on nyt unohdettava, missään nimessä ei pidä arvostella tapahtumaa tai syyttää toisen perhettä tilanteesta.
En tiedä miten paljon koet piilotettuja negatiivisia tunteita äitiä, tai tilannetta kohtaan. Sen tiedän kuitenkin, että niistä ei ole mitään hyötyä.

Tulevan lapsenlapsesi äiti on ilmeisen herkkä ja hyvätahtoinen ihminen, sillä monet olisivat tuossa tilanteessa tehneet abortin. Hän on myös hyvin nuori ja haavoittuvainen.
Antakaa hänelle aikaa, joskus läsnäolo on parhaimmillaan tilan antamista.

Teinä ilmoittaisin ystävällisesti halusta olla mukana lapsen elämässä, ilman tuputtamista. Saatatte oikeasti saada lapsenlapsenne äidistä läheisen ihmisen, jos vain vilpittömästi sitä haluatte.
Toivottavasti kaikki menee hyvin!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva mummeli? kirjoitti:

Otsikko on hieman harhaanjohtava. Mutta tilanne on se että olen tulossa mummuksi, nuori alle 20 vuotias poikani on ollut asialla ja nuori äiti haluaa synnyttää lapsen. Poikani on pahassa kriisissä, koulu on kesken ja muutenkaan ei ole "valmis isäksi". Ollaan tuettu häntä ja luvattu että autetaan taloudellisestikin että saa käydä koulunsa loppuun. Poika haluaa osallistua lapsensa elämään rahallisesti, ja muutenkin niin paljon kuin vaan on mahdollista.

Nyt vaan herää kysymys. Miten suhtautua asiaan, kun emme edes tunne tyttöä saati hänen perhettään. Eikä tytöllä ole halua tutustua lapsen isän perheeseen. Parisuhdetta ei siis tule olemaan ja äiti on päättänyt elää yh-äitinä, hän ei halua muuta kuin että pojallamme olisi lain säätämät tapaamisoikeudet.

Onko meidän tyytyminen siihen että jossain on meillä lapsenlapsi mutta emme saa olla osana hänen elämäänsä? Paitsi silloin kun poikamme tapaa lasta. Haluaisimme kovasti olla mukana lapsenlapsemme elämässä, vaikka tämä isovanhemmuus ei mennytkään ihan perinteisen perhesuunnitelmien mukaan.

Onko muilla tällaisia kokemuksia? Onko lapsen yh-äiti ollut myötämielinen ns. etä-isovanhempien suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu