jopa suomalaiset ovat menneetkään, sillä ei voi olla ihmettelemättä ja kummastelematta sitä, miten oudot ja omituiset opit saavat kannattajia puolelleen.
Täältä netistä saa lukea sellaisista opeista, joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa, mutta silti niitä oppeja jotkut puolustavat kynsin ja hampain, haukkumisin ja ivaamisin.
Täällä kristittyjen palstoilla nuo opit pukeutuvat valkeuden enkeleiksi, eli matkivat kristinuskoa, mutta eivät ole todellisuudessa uskon kanssa missään yhteneväisiä.
Mikä ajan merkki tuollainen on. Joko ollaan aivan loppusuoralla?
Täältä netistä saa lukea sellaisista opeista, joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa, mutta silti niitä oppeja jotkut puolustavat kynsin ja hampain, haukkumisin ja ivaamisin.
Täällä kristittyjen palstoilla nuo opit pukeutuvat valkeuden enkeleiksi, eli matkivat kristinuskoa, mutta eivät ole todellisuudessa uskon kanssa missään yhteneväisiä.
Mikä ajan merkki tuollainen on. Joko ollaan aivan loppusuoralla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
määrännyt jotkut sokeuteen ja jos niin on niin miksi ja ketkä?
Jeesus kertoo puhuvansa vertauksin, jotta kuurot ja sokeat näkemällä näkisivät ja kuulemalla kuulisivat, mutta eivät ymmärtäisi ja kääntyisi ja saisi anteeksi. MIKSI?
Markus 4
10 Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia.
11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
porukasta jolla ei ole kykyä, eikä haluakaan uskoa, vaan pitävät uskoa jonkinlaisena harrastuksenaan.
Onhan kyllä ne henkivallatkin olemassa ja todesta otettavia, eli syitä voi olla useampia.
Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!(Matt.23:26).
"Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni*, anna minulle näköni."(Mark.10:51).
tulee rukoilla näkeviä silmiä. Ymmärtääkö sokea sitä rukoilla, jos ei tiedä olevansa sokea?
Kyllähän me kaikki olemme sokeita, kun on kysymys Jumalan suurista asioista. Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta (Jaak.1:5).
Jeesus sanoo: tulta minä olen tullut heittämään, enkä smmuttamaan.
Hengen tuli, on heillä, jotka tahtovat olla kokosydämisesti Jeesuksen omat.
Henkinen sokeus on järjenpäätelmiä ja uskonnollisuutta.
Voi heitä, jotka eivät tahdo Jeesuksen uudesti synnytyä Joh. 3
Siksi Jeesus sanokin: vain harvat pääsevät ahtaasta portista sisään.
Kolkuttakaa niin teille avataan.
Pyytäkää niin teille annetaan, näkevät silmät ja kuulevat korvat.
Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita (Joh.3:8)."
on näkevät silmät ja kuulevat korvat. Muut eivät käsitä Jumalan valtakunnan salaisuuksia.
riitoja ja vihaamisia ja toiset rauhaa ja rakkautta. Ihminen, joka rakastaa Jumalan antamalla rakkaudella ei halua riidellä, eikä panetella, eli hänellä on näkevät silmät ja kuulevat korvat.
Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne (Room.12:10).
että kristinusko on vain yksi niistä monista jotka puhuvat pehmosia jumalista.