Suomen itäraja
Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Vesa Karonen kiinnitti huomiota mielenkiintoiseen asiaan kolumnissaan Isänmaan itäraja 4.7.2008.
Karonen viittasi Radio1:n Kultakuume-ohjelmaan, jossa Hannu Reime sanoi kolumnissaan "Suomi", että Pariisin rauhassa 1947 itäraja jäi "siihen, mihin armeijat olivat pysähtyneet kolme vuotta aikaisemmin".
Vesa Karonen kirjoittaa kolumnissaan:
"Väärin. "Suomi"-nimisen valtion alue olisi nykyistä suurempi, jos itäraja kulkisi siinä, mihin Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton hyökkäyksen 1944. Sortavala ja Käkisalmi olisivat yhä vanhoja suomalaisia kaupunkeja. Vuoksi ja Saimaan kanava olisivat enimmäkseen Suomen puolella, Laatokka olisi osittain Suomea. Säkkijärvi, Antrea ja Sakkola olisivat Suomea, samoin Impilahti, Ruskeala, Suistamo, Soanlahti, Korpiselkä ja muut.
Puutulleista ei olisi väliä, kun Karjalan metsämaat kuuluisivat Suomeen.
Pariisin rauhassa Suomi joutui luopumaan alueista, joita maan armeija ei koskaan taistelussa menettänyt."
Näin siis Karonen oikoi asiallisesti Hannu Reimen vääriä tietoja.
Mielestäni edellä esitetty historiallinen tosiasia on yksi syy vaatia meiltä Pariisin pakkorauhassa ryöstetyn Karjalan takaisinpalauttamista sen oikealle omistajalle.
Jouko Piho

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.