3 miljoonaa riitti

ja jäikin

Sain 3 millin potilla elämäni aivan uuteen järjestykseen.
Aivan ensimmäisenä toimena sanoin itseni irti työstäni ja näin uusi ihminen sai työpaikan.
Olen nimittäin jo 50v ja eläkeikäänkään ei ollut pitkä aika.

Miljoonalla ostin 2h ja keittiön asuntoja 15 kpl.
Asun kaupungissa jossa on runsaasti kouluja.
Noin puolet asunnoista vuokrasin opiskelijoille ja toisen puolen ydinvoimalaa rakentaville ulkolaisille firmoille, vuokraa tulee noin 6700/kk josta 29% veroa miinus yhtiövastikkeet. Käteen jää enemmän kun mitä työstäni tieanasin.
Tästä voitosta maksan vielä eläkekassaani saman mitä maksoin palkastani joten alan saamaan täyttä työeläkettä muutaman vuoden kuluttua.
Toisen miljoonan hajasijoitin: Ostin puhdasta kultaa 300000:-:lla, sitten 2x300000 sijoitin pitkäaikaisiin tuottaviin sijoituskohteisiin.
Näistä 2x300000:sta tulee kuussa korkoa yhden kuukakusipalkan verran jota työstäni sain.
Maksoin talovelkani pois, päivitin autoni eli vaihdoin sen uuteen samanlaiseen kuin ennenkin.
Ostin uuden Buster XL veneen ja siihen 150hp Yamahan, olin tätä jo haaveillut vuosia jopa aivan palkastani ostavani. No se oli pieni raha, noin 34000:-.
Jotain pientä konetta ja laitetta, ison 52tuuman telkkarin ja komeat kotiteatterilaitteet.
Rahaa on tilillä edelleen satoja tuhansia ja koko ajan tulee lisää.
Järki täytyy pitää päässä ja laskea mitä voi kuluttaa. Kyllä tilanteen voi pitää hallinnassa ja kukaan ei päältä näe että olen lottovoittaja, ei sen tarvi näkyäkään, se vain toisi kateutta.
Tutuille ja naapureille olen kertonut että lomauttivat eikä tulevasta työstä ole tietoa.
Lähimmät ystävät tietää mistä on kyse.
Opiskelevalle pojalleni ostin auton, hyvin vaatimattoman 6v vanhan transporter Wolkkarin sekä annan hänelle muutenkin tukea kouluajan. Pojan äidille - ex puolisolleni kerroin että voin tukea poikaa enemmän kuin ennen, hänkään ei tiedä että olen lottovoittaja.
Lottoan edelleen ahrerasti samalla kestokupongilla kun ennenkin mutta en kuitenkaan yhteään enempää kun ennen.
Joitakin pulloja hyvää V.S.O.P konjakkia olen ostellut silloin tällöin en eds XO:ta vaikka varaa olisi.
Ei tässä mitään hätää.
Jos joku lukijoista tuntee olevansa oikein pahassa pulassa niin voin auttaa hieman, kirjoita:
[email protected]
Parhaiten perustelleelle annan € 2000:-

14

3390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No kerropa

      Miten kauan tästä on aikaa? Ymmärtääkseni puhutaan eurosummista.

      "Miljoonalla ostin 2h ja keittiön asuntoja 15 kpl."

      Eihän tuosta tule kuin 66 000 euroa per asunto. Kerropas minulle, mistä kaupungista, jossa on runsaasti kouluja, saa kahden huoneen ja keittiön asuntoja hintaan 66 000 euroa?

      Yhtä paskanpuhumista ja haaveilua tämäkin viesti.

      Lisäksi taidat olla joku pervo. Haluat että köyhät onnettomat ottavat yhteyttä, ja sitten sinäkin köyhä ja onneton hekumoit niillä tarinoilla.

      Olet säälittävä runkkari!

      • kehäykkösen

        Kaupunki on 250km hesasta ja siis kehä ykkösen ulkopuolella. Aivan oikea laskuoppi millillä sain 15 asunto-osaketta vuonna 2007.

        En ole pervo, tuo että halusin "köyhien" yhteydenottoa oli ehkä ylilyöntiä.
        Anteeksi.

        Runkkari en toki ole.

        Sinun tulisi nyt tarkistaa vihasi syyt.


      • Niinpä niin, fantasioita...
        kehäykkösen kirjoitti:

        Kaupunki on 250km hesasta ja siis kehä ykkösen ulkopuolella. Aivan oikea laskuoppi millillä sain 15 asunto-osaketta vuonna 2007.

        En ole pervo, tuo että halusin "köyhien" yhteydenottoa oli ehkä ylilyöntiä.
        Anteeksi.

        Runkkari en toki ole.

        Sinun tulisi nyt tarkistaa vihasi syyt.

        "En ole pervo"
        "Runkkari en toki ole."

        Ai et ole vai?

        Tässäpä esimerkkejä muista touhuistasi:

        "Olen antanut piiskaa myös tuhmille tytöille. Kerro roolistasi ja siitä mitä haluat tuossa tilanteessa kokea, millaisena haluat olla."

        "Olen jo 50v aikuinen siisti tavallinen työssäkäyvä mies. Minulla on kuitenkin ollut pienestä asti valvata mieltymys aitoihin perinteisiin muovihousuihin ja kunnon paksuun suorakaidevaippaan. Käytän niitä nykyään jatkuvasti ja pissaan kaikki pissat vaippaan yötä päivää. Käytän myös aitoja pentumallisia olkain-lappuhaalarikurahousuja. Minulla on tätä em tavaraa valtavat määrät kertynyt vuosikymmenien aikana ja olen myös hyvin aktiivisesti etsinyt kaltaistani seuraa."

        Ja näitä löytyy pilvin pimein.

        Että eiköhän se ole selvää että nämä "miljonääri" -jutut ovat vain yksi outo fantasia sinulle lisää.

        Ei siinä mitään, jokainen taaplaa tyylillään, ja tehköön mitä haluaa niin kauan kuin ei satuta muita, mutta tuo sinun kutsusi köyhille ja avuntarpeessa oleville kirjoittaa sinulle ja kertoa ongelmistaan, ja sitten saatat ehkä antaa rahaa, oli SAIRAS!! Periaatteessa olen todella vahvasti tuollaista ihmisten hädänalaisen tilan hyväksi käyttöä vastaan.


      • nih32564
        Niinpä niin, fantasioita... kirjoitti:

        "En ole pervo"
        "Runkkari en toki ole."

        Ai et ole vai?

        Tässäpä esimerkkejä muista touhuistasi:

        "Olen antanut piiskaa myös tuhmille tytöille. Kerro roolistasi ja siitä mitä haluat tuossa tilanteessa kokea, millaisena haluat olla."

        "Olen jo 50v aikuinen siisti tavallinen työssäkäyvä mies. Minulla on kuitenkin ollut pienestä asti valvata mieltymys aitoihin perinteisiin muovihousuihin ja kunnon paksuun suorakaidevaippaan. Käytän niitä nykyään jatkuvasti ja pissaan kaikki pissat vaippaan yötä päivää. Käytän myös aitoja pentumallisia olkain-lappuhaalarikurahousuja. Minulla on tätä em tavaraa valtavat määrät kertynyt vuosikymmenien aikana ja olen myös hyvin aktiivisesti etsinyt kaltaistani seuraa."

        Ja näitä löytyy pilvin pimein.

        Että eiköhän se ole selvää että nämä "miljonääri" -jutut ovat vain yksi outo fantasia sinulle lisää.

        Ei siinä mitään, jokainen taaplaa tyylillään, ja tehköön mitä haluaa niin kauan kuin ei satuta muita, mutta tuo sinun kutsusi köyhille ja avuntarpeessa oleville kirjoittaa sinulle ja kertoa ongelmistaan, ja sitten saatat ehkä antaa rahaa, oli SAIRAS!! Periaatteessa olen todella vahvasti tuollaista ihmisten hädänalaisen tilan hyväksi käyttöä vastaan.

        Hyvä kun varoitit tuosta miehestä! Löysin itse googlettamalla vain tällaisen keskustelunpätkän, mutta sekin on ihan riittävästi:

        "Kuules rasavilli, jos olet jostain syystä kuitenkin jo enemmän kun 14v, olet vaikka yli 18 ja kirjoituksesi oli vihje jollekin ankaralle sedälle että hän ottaisi sinut käsittelyyn ja antaisi aidosti selkäsaunoja, kasvattaisi lujasti mutta turvallisesti. Niin ota yhteys: [email protected]. Keskustellaan asiasta. Jos haluat siis olla säännöllisesti tuhma niin saat myös säännöllisesti selkääsi."

        Pervo saalistaja siis etsii uhreja. Miljonääri tai ei, kyse ei todellakaan ole pyyteettömästä avuntarjouksesta.


    • pari milliä

      sais sillä uuden koneen ja vaikka asunnon ja piilopaikan jostain havaijilta.

    • sivustaseuraaja

      Kiva viesti. Mielenkiintosta lukea mihin voittajat laittaa rahansa. Älä välitä noista valittajista tai jotka kyseenalaistavat viestin.

    • saat

      päiväsi kulumaan, kun et ole töissä?Busterillakin voi ajella vaan kesällä ja hyvällä säällä.

      • buster ajelu

        No täytyy myöntää että en vain ajele busterilla ja kun on sellainen tarve että ajetaan niin keli ei haittaa kunhan meri on avoin.

        Ajankulusta: jos kertoisin tässä miten kulutan aikaani niin siinä menisi monta riviä, en jaksa kirjoittaa.

        Harrastan puutarhaa, liikun paljon polkupyörällä,
        Talvisin kelkkailen lapissa ja kanadassa.
        Olen mukana parissa yhdistyksessä joiden harrastusten parissa menee aikaa kivasti.

        Aina se ilta tulee ja saunan terassilla on kiva istua jäähdyttelemässä, ottaa lonkero - kaksi ja nauttia vain siistä että saa olla eikä tarvi enää lähteä töihin, 37v riitti, saisi riittää jokaiselle.


      • Tärkein unohtui
        buster ajelu kirjoitti:

        No täytyy myöntää että en vain ajele busterilla ja kun on sellainen tarve että ajetaan niin keli ei haittaa kunhan meri on avoin.

        Ajankulusta: jos kertoisin tässä miten kulutan aikaani niin siinä menisi monta riviä, en jaksa kirjoittaa.

        Harrastan puutarhaa, liikun paljon polkupyörällä,
        Talvisin kelkkailen lapissa ja kanadassa.
        Olen mukana parissa yhdistyksessä joiden harrastusten parissa menee aikaa kivasti.

        Aina se ilta tulee ja saunan terassilla on kiva istua jäähdyttelemässä, ottaa lonkero - kaksi ja nauttia vain siistä että saa olla eikä tarvi enää lähteä töihin, 37v riitti, saisi riittää jokaiselle.

        Nyt kun olet "miljonääri", niin sinun on varmaan helpompaa toteuttaa näitä puolia itsessäsi? Tyyliin rahalla saa ja hevosella pääsee?

        Koska tämä on lapsille sallittu palsta, viestejä on hieman muokattu.

        Niin muuten, minkä ikäinen sinä nyt oletkaan? Kun näyttää olevan tuo vähän epäselvää sinulle.

        >>>
        minua kiinnostaa - mitä maksaa
        Kirjoittanut: anna tilinumero 24.5.2006 klo 21.18

        Hei minä olen 65v ujo aikamiespoika savosta. Olisin halukas tekemään Sinulle tuon kaiken.
        Mitä se maksaa, tarjoan 400 euroa, anna tilinumero niin maksan ennakkoon.
        tässä miun sähköposti, kirjoita osoite niin tulen.
        [email protected]


        harmi tuo ikäraja
        Kirjoittanut: olen vasta 50v 16.1.2006 klo 19.17

        Olisin mielelläni antanut Sinun *** posliinia siistiä pyllyä kunnolla mutta voi olla että se tyssää siihen että en täytä ikävaatimustasi, olen vasta tasan 50. Minulla on silti hyvä siisti treenattu pylly, käytän jellysauvoja hyvin aktiivisesti.
        Jos kiinnostaa niin laita viesti, e-mail:
        [email protected]


        vaippamies *** minua
        Kirjoittanut: vaippamies 11.12.2005 klo 12.38

        Erittäin kovasti olen nykyään alkanut tuntea tarvetta että joku mies jolla on tukeva vaippavarustus haaroissaan ottaisi minut takaapäin. Mulla paksu vaippahousupakkaus myös haaroissa. Pyllyä paljaaksi ja kontalleen sänkyyn ja vaippamies laskisi myös vaippansa edestä alas ja *** takaapäin. Leikin sauvoilla ja mulla on siisty hyvä pylly, sinne uppoaisi *** ja kun sitä olisi sinne painamassa vaippamies niin voisi olla että en paljoa muuta tarttiskaan.
        voi kirjoittaa suoraan: [email protected]
        >>>

        Ihan vain vinkiksi, että näitä miljonäärifantasioita varten olisi ehkä kannattanut kehitellä uusi sähköpostiosoite.


    • kato täältä

      fiksuhuudossa kun on toi auto ollut jo pari viikkoa. Tilaa itelles 6500e:llä huutoja(7738kpl) ja pistä huutoautomaatille niin eiköhän ala autoa tulla!

    • Tinttu

      Hei ja sydämelliset onnittelut voitostasi! Hienoa,että olet saanut järjesteltyä haluamasi elämän, ehkä ei täydellistä onnea, mutta helpottaa elämääsi ja rakkaidesi elämää kuitenkin!

      MUTTA, lähiseudulla, missä asun, voitti tänä vuonna yli 3 milliä lotossa. He elävät kuten ennenkin, uuden auton ja veneen ostivat (ei mitään huippua) lähiystävilleenkään eivät ole kertoneet voitosta...MUTTA (edelleenkin) koko kylä ja naapuripitäjissäkin jo huhusi suusta suuhun hyvin nopeaan voitosta, kuka lottovoittaja on! Varmana tietona tiedettiin, mitä ostivat, mitä tapahtui työpaikalle, mistä luopuivat, mitä ilmestyi pihamaalle jne. Siis...kaikki tietävät että tuossa menee lottovoittajat, vaikka he itse luulevat, ettei sitä tiedä kuin oma perhe... sellaisia me ihmiset olemme! Toiset kateellisina (miksi suomalaiset ovat niin kateellisia??), toiset hyvillään siitä, että oikeaan osoitteeseen: hyvälle ja ahkerasti työskenneelle pariskunnalle meni ansaitusti!

    • Hyvä+ihminen=

      Ilmeisesti olet hyvä ihminen kun haluat auttaa hädässä olevia. Niin minäkin, säännöllisesti annan omaisuudestani osan vähävaraisille, jatkuvasti menen ITSE toimittamaan apua tarvitseville mm. matkalahjakortteja, ja rahaa ruokaan, laskuihin jne. Siitä mulle tulee hyvä mieli kun voin auttaa joitakin. Jotkut ovat vaan niin itsekkäitä että haalivat vain lisää ja lisää omaisuutta..se on jo sairautta.
      Ahneus.. mutta ei näitä rahoja kuitenkaan mukaansa saa kun aika jättää.
      Ja totuushan on että raha lisää ongelmia, ainakin minulla. Ei ystäviä, ei mitään, aika tyhjää ja kurjaa mun elämä. Kateellisia riittää. Mutta en usko että monikaan olisi kateellinen kun tietäisi miten rankka elämä mulla on ollut. Ja ikää vasta 19v. Koulut vielä käymättä jne...ja periaatteesta en käy peruskoulua loppuun, sillä se on AIVAN TURHAA. Joku päästötodistus ei mua ihmisenä muuta miksikään."paremmaksi"..hah.. Lopetin peruskoulun kesken 14vuotiaana. SYYSTÄ.OLIN KOULUKIUSATTU. Mutta tämä ylistetty yhteiskunta on läpimätä. KÖYHIÄ NUJERRETAAN JA RIKKAAT RIKASTUU, SIKSI MÄ YRITÄN MUUTTAA ASENTEITA..EDES VÄHÄN.
      Ahneella on...lopun KAIKKI TIETÄVÄTKIN. :) Hyvää syksyn odotusta, ja onnea elämäänne!

    • Heja

      Oletko enemmänkin perehtynyt näihin ulkomaisiinkiin arpajaisiin? Onkohan
      tämä todellinen ja voittaako tästä mitään, jos osallistuu tähän? Onko jollain kokemusta ulkomaisista lotoista?
      Heja

    • Haluan auttaa

      Tämän aiheen keskustelu - kumppaneista joku kirjoitti; Mistä voisi anoa lapsiperheelle avustusta !

      Ehkä tältä kirjoittajalta löytyisi riittävät perusteet 2000 € lahjoituksellesi.

      t. 'haluaisin auttaa'

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe