Olen lueskellut näitä kirjoituksia tälläpalstalla ja mielenkiintoista on ollut seurata kahden leirin "sotaa". Kai se on Jumalan olemassa olo, joka hiertää välejä eniten.
Kummassakin leirissä on hyvinkin asiantuntevaa porukkaa tai ainakin se vaikuttaa siltä näin maallikon silmin luettuna. Olen joskus pohtinut miten olisikaan hedelmällistä, jos pystyttäisiin keskustelemaan evoluutioon ja älykkääseen suunnitelmaan liittyvissä asioissa rakentavasti ja toinen toista tukien.
Tiedän sen olevan mahdotonta, mutta jos se olisi, niin ehkä asioista ja kiistanaiheista rakentavalla keskustelulla päästäisiin kohti oikeita ratkaisumalleja.
Olisi kiva kysyä esimerkiksi evoluutioleirin jäseniltä, mikä on heidän mielestään askarruttavin ja ihmetystä herättävin asia evoluutioteoriassa. Jos voisi tulla rehellisen pohdinnan ja vastauksen jälkeen esiin joitain kohtia, mitkä tuntuvat hankalilta ymmärtää, niin niihin kohtiin voisi kysyä ratkaisumalleja luomiseen uskovien leiristä.
Päinvastoin kreationismi ihmisiltä olisi kiva kysyä, mikä asia tuntuu enemmän tukevan evoluutiota ja hidasta kehitystä kuin luomista. Kun ne asiat saataisiin rehellisesti päivänvaloon, voitaisiin niihin kysyä ratkaisumalleja evoluution kannattajilta.
No nämä asiat tuskin toteutuvat koskaan, mutta sainpahan jotain ajatuksiani aiheesta itsekin kirjoittaa.
Niin, kumpaa leiriä itse edustan? No se jääköön salaisuudeksi. Eikä sillä kai ole väliäkään...
Hyvää kesää kaikille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisi myös hyvä, jos joku jaksaisi ja viitsisi kertoa ilman linkkejä ja vieraita kieliä kansantajuisasti mitä se evoluutio oikein edes tarkoittaa?
Miten ajatellaan nykytietämyksen mukaan kaiken menneen? Mikä on faktaa ja mikä on arvailuja?
Jotain ajatelmaa missä järjestyksessä on menty?
Kiitti, jos joku voi sen kertoo asiallisesti ja suht lyhykäisesti.
Tällä palstalla keskustellaan Kreationismista.
Jos joku muu aihe kiinnostaa, kuten esimerkiksi Evoluutio. Niin, niille on omat palstansa.
"Olen joskus pohtinut miten olisikaan hedelmällistä, jos pystyttäisiin keskustelemaan evoluutioon ja älykkääseen suunnitelmaan liittyvissä asioissa rakentavasti ja toinen toista tukien. "
Ongelmana on melko lailla se, että kreationistit ovat kykenemättömiä keskusteluun. Jos vaivaudut seuraamaan edes tätä palstaa yhtään tarkemmin, huomaat melko nopeasti kreationistien harrastavan ns. 'Hit and run' -taktiikkaa. Yleisesti siis kreationistit iskevät yhden viestin johonkin ketjuun, joka sisältää tyypillisesti yhden väitteen jonkinlaisilla perusteluilla. Tämän jälkeen kreationistien väite lytätään, edelleen perustellusti. Tähän asti kaikki hyvin. Mutta, ongelmana on se, että kreationistit eivät enää tämän jälkeen vastaa käytännössä yhteenkään vasta-argumenttiin.(Tähän on muutamia poikkeuksia) Ainoa mitä tapahtuu on hiljaisuus tai ehkä sama väite toistettuna uudelleen, tai ehkäpä vaatimus uuden asian todistamisesta(ns. 'moving goalposts' -argumentointivirhe). Toki, tämä voisi edelleen olla ihan rakentavaa ja järkevää keskustelua, huolimatta omituisesta argumenttien huomiotta jättämisestä, mutta jännästi kreationistien vakiokasvoista huomaa, että he toistavat samaa, kerta toiseensa jälkeen lytättyä väitettä yhä uudelleen ja uudelleen samoin lytätyin perusteluin.
(Muutamissa harvoissa tapauksissa kreationistit vastaavat vasta-argumentteihin. Esimerkiksi SUP:in kreationismi.fi ja creationontheweb-linkitys loppuu vasta kun vastakeskustelija ryhtyy keskusteluun ulkoisen nettisivun kanssa. Muitakin harvoja poikkeuksia löytyy, mutta näistä osa päätyy lytätyksi kuitenkin, loput ovat erilaisia god of the gaps ja argument from ignorance -argumentointivirheitä, joita hyvin harva jaksaa pidemmissä ketjuissa kommentoida.
Lopputulos näyttää kaukaa katsottuna molemmin puolin asialliselta keskustelulta, mutta yhtään tarkemmin seurattuna se ei ole sitä.
Valitse vapaavalintainen ketju, ja huomaat mitä tarkoitan. Itse annan vaikka esimerkin myös, sivulta 5:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000035756647
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000035756925
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000035757037
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000035757126
Kysymys evoluutiosta ei liity kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Evankelisten kristittyjen uskon heikkous paljastuu tässä asiassa selkeällä tavalla. He luulevat, että tiede uhkaa kristinuskoa ja ovat siksi sodassa sitä vastaan. Heidän antirationalisminsa ja älyllinen pelkuruutensa on tosi kristityn näkökulmasta melkeinpä jumalanpilkkaa. On vain oikein, että evankelisille kreationisteille nauretaan, mutta ikävä kyllä meidät muut sekoitetaan samaan sakkiin... Voi voi Luther mitä kummaa satoa seuraajasi nykyisin korjaavat.