Kansallisrunoilija Eino Leino oli nuorsuomalainen kokoomuslainen

Wikipedia:
Eino Leino (6. heinäkuuta 1878 Paltamo – 10. tammikuuta 1926 Tuusula) oli yksi merkittävimpiä ja monipuolisimpia suomalaisia runoilijoita. Hänen oikea nimensä oli Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm.

http://yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=51

Taustaa nuorsuomalaisista
--------------------------------
Kansallinen Kokoomus rp., ruotsiksi Samlingspartiet rp. ja englanniksi The National Coalition Party on perustettu joulukuun 9. päivä vuonna 1918.

Puolueen perustajat tahtoivat isänmaan ja, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisarvoista elämää. Suomalaiselta puolueelta periytyvässä hengessä Kokoomus tahtoi rakentaa sosiaalisilla uudistuksilla kansalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa.

Näkyvä osa nuorsuomalaisten kansanedustajista ja ministereistä siirtyi Kokoomukseen v. 1918.
26569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Wikipedia jatkaa:

"Nuorsuomalainen Leino oli aatteellisesti hyvin kiihkeä ja tuomitsi jyrkin sanoin niin vanhasuomalaisten myöntyväisyysmiesten toiminnan sortokaudella kuin sisällissodan punaisen osapuolenkin itsenäisyyden alussa."

Kokoomus muodostui nimenomaan näistä vanhasuomalaisista. Nuorsuomalaisista kokoomukseen siirtyivät ainoastaa se osa, joka kannatti Suomen muuttamista kuningaskunnaksi ja saksalaisen valintaa tuon kuningaskunnan johtoon.

Eino Leino ei ollut noita myöntyväismielisiä kuningasmiehiä.

Äänestä
  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Leino
    Taisitte käyttää jotakin muuta lähdettä.

    Älkää sotkeko tarkoituksella edistyapuolueen syntyä kokoomuspuolueen syntyyn. Kuningas kysymys on yksi pointti sinänsä, mutta alkukirjoittaja hehkutti nyt muuta, joka otti taas kaaliin.
    Taaskaan ei ymmärtämyksenne siihen riittänyt.

    Suurin osa nuorsuomalaisten ministeeristä ja kansanedustajista liittyi perustettuun kokoomuspuolueeseen.

    Äänestä

  • Kun toisia potuttaa kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Leino

    "Vuoden 1918 lopulla lopullisesti hajaantuneen puolueen tasavaltainen enemmistö oli perustamassa Kansallista Edistyspuoluetta, jonka edustajasta K.J.Ståhlbergista tuli tasavallan ensimmäinen presidentti"

    http://www.uta.fi/suomi80/tieto19.htm

    Äänestä

  • Maltti on valttia kirjoitti:

    "Vuoden 1918 lopulla lopullisesti hajaantuneen puolueen tasavaltainen enemmistö oli perustamassa Kansallista Edistyspuoluetta, jonka edustajasta K.J.Ståhlbergista tuli tasavallan ensimmäinen presidentti"

    http://www.uta.fi/suomi80/tieto19.htm

    Kirjoittaja viitasi edistyspuolueen perustamiseen tuossa aiemmin. Mutta siitä ei ollut kysymys, johon alkukirjoituksen viestin ymmärtämyksenne ei riittäänyt.

    Tosiasia on, että suurin osa nuorsuomalaisten ministereistä ja kansanedustajista siirtyi perustettuun kokoomuspuolueseen. Ståhlberg on ensimmäinen Suomen tasavallan presidentti, mutta alkukirjoituksessa ei puhuttu presidenteistä.

    Äänestä

  • Vieläkö pakonne jatkuu kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke

    Onneksi rakennettiin suomalainen tasavalta "saksalaisen kuningaskunnan" raunioille

    Äänestä

  • Onneksi tasavalta kirjoitti:

    http://www.uta.fi/suomi80/tieto19.htm

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke

    Onneksi rakennettiin suomalainen tasavalta "saksalaisen kuningaskunnan" raunioille

    sitä ette muuksi muuta, että suurin osa nuorsuomalaisten ministereistä ja kansanedustajista siirtyi kokoomukseen.

    Edistyspuolueen perustaminen on oma lukunsa, mutta sinne ei siirtynyt nuorsuomalaisten enemmistöä.

    Menikö perille.

    Että älkää tulko historian tiedoilla rellestämään, kun ette siinä pärjää.
    Ette ennen, nyt tai jatkossakaan.

    Äänestä

  • Taas kävi näin kirjoitti:

    Kertoisitteko nyt näiden "kokoomukseen siirtyneiden ministereiden ja kansanedustajien" nimet ???

    http://www.uta.fi/suomi80/tieto19.htm

    "Vuoden 1918 lopulla lopullisesti hajonneenpuolueen tasavaltainen enemmistö oli perustamassa Kansallista edistyspuoluetta, jonka edustajasta K.J.Ståhlbergista tuli tasavallan ensimmäinen presidentti"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke

    Onneksi rakennettiin suomalainen tasavalta "saksalaisen kuningaskunnan raunioille"

    Äänestä

  • Ei pidä rellestää kirjoitti:

    näin taphtunut eli nuorsuomalaisista

    näkyvä osa ministereistä ja kansanedustajista siirtyi kokoomukseen. Toisinpäin sirtymä oli vähäistä.

    Äänestä

naamastanne se kuningasmähnä ja kunniatauluistanne ne saksalaisten maihinnousut 1918 ja maailmansodan (II) valmisteluvaiheessa. Leinoko sakuja kannatti? Ei.

Äänestä
  • porvarienemmistön äänin; ->vasemmisto äänesti vastaan.

    Äänestä

  • Että semmoinen tapaus kirjoitti:

    porvarienemmistön äänin; ->vasemmisto äänesti vastaan.

    hiukan erimuotoisen vasemmiston itsenäisyysaloitteen.

    Äänestä

  • Ei kai harmita kirjoitti:

    Muistan nähneeni sellaisen maaluksen, jossa Sianpää lakki kourassa ottaa Leniniltä vastaan Suomen itsenäisyyden.

    Suomen itsenäistyminen tapahtui lopulta sosialistien ehdotuksen pohjalta.

    HARMITTAAKO?

    Äänestä

runoilija. Osa runoista lienee syntynyt nousuhumalan hurmiossa, osa krapulan morkkiksessa.

Äänestä

Kun fasistiset puolueet ja järjestöt kiellettiin Suomessa, niin IKL sulautui Kokoomukseen. Näin fasistit pystyivät jatkamaan toimintaansa laillisen naamion takana.

Samaa fasismia edustavat tänä päivänä Kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja Katainen, joka sanoi ihannoivansa 30-luvun fasisteja, jotka tekivät natsitervehdyksiä suomenlipulle. Samoin presidentin vaalit hävinneen Niinistön, retoriikka oli kuin suoraan Hitlerin suusta. Puheet kahtiajaon päättymisestä ja työväen presitenttiydestä saavat kylmät väreet menemään pitkin demokraatin selkää. Lisäksi Sauli Niinistön vaalipalloissa oli suojeluskunta ässät; ei sentäs kahta salamaässää.

Äänestä
  • Onko aamulla päivähoitopaikka auki?

    Äänestä

  • Vesipistooli ruiskis ruiskis kirjoitti:

    Onko aamulla päivähoitopaikka auki?

    Tunge se hopealusikkas sinne, minne aurinko ei paista.

    Tässä ole enään varaa päivähoitoon mennä...kele!

    Äänestä

Tuo tieto pitää paikkansa.

Alkukirjoittaja puhuu MINISTEREISTÄ JA KANSANEDUSTAJISTA, JOISTA NÄKYVÄ OSA SIIRTYI NUORSUOMALAISISTA KOKOOMUKSEEN.

TIETO ON TÄYSIN OIKEA !

Äänestä
  • Kokoomuksen perustaminen tapahtui vuonna 1918 ja niin kävi, että nuorsuomalaisten ministereistä ja kansanedustajista näkyvä osa siirtyi kokoomukseen.

    Edistyspuolueen perustaminen tapahtui nuorsuomalaisten tasavaltalaisten toimesta, mutta siitä ei alkukirjoittaja puhunut, vaan kokoomuksen perustamisesta. Toistan, kokoomus sai nuorsuomalaisten ministereistä ja kansanedustajista näkyvän osan.

    Äänestä

  • Alkukirjoittajan puolustaja yrittää vihjailla, että Eino Leino muka olisi ollut näkyvä osa nuorsuomalaisisten kansanedustajia ja ministereitä. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa. Leino ei ollut edes yksittäinen kansanedustaja tai ministeri.

    Sitä paitsi yksityishenkilönäkään Eino Leino ei ryhtynyt missään vaiheessa kokoomuslaiseksi, kuten alkukirjoittaja väittää.

    Äänestä

  • Tieto oli oikea kirjoitti:

    Mutta se muuttui olennaisesti jatkokirjoittajan toimesta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000036358544

    Entä kuinka kävi "lopuille" nuorsuomalaisille ?

    "Vuoden 1918 lopulla lopullisesti hajaantuneen puolueen tasavaltainen enemmistö oli perustamassa Kansallista Edistyspuoluetta..."

    http://www.uta.fi/suomi80/tieto19.htm

    Tämä saattoi ratkaista valtiomuototaistelun:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke

    Otsikossa olennainen. Kokoomuksen edustakunraryhmän koko
    http://www.kokoomus.fi/kokoomus/historia/vaalimenestys/

    Edistyspuolue lopetti toimintansa keväällä 1951, kun suurin osa sen aktiiveista jäsenistä oli liittynyt helmikuun alussa perustettuun Suomen Kansanpuolueeseen.

    Edistyspuolue jäi vuoden 19919 vaaleissa pari paikkaa kokoomusta pienemmäksi ja kutistui sitten
    selvästi kokoomusta pienemmäksi puolueeksi ja tippui sitten LKP:nä kokonaan eduskunnasta.
    http://www.eduskunta.fi/fakta/historia/fin/VaaliIndex.htm

    Äänestä

  • eikä kansanedustaja kirjoitti:

    Alkukirjoittajan puolustaja yrittää vihjailla, että Eino Leino muka olisi ollut näkyvä osa nuorsuomalaisisten kansanedustajia ja ministereitä. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa. Leino ei ollut edes yksittäinen kansanedustaja tai ministeri.

    Sitä paitsi yksityishenkilönäkään Eino Leino ei ryhtynyt missään vaiheessa kokoomuslaiseksi, kuten alkukirjoittaja väittää.

    Eino Leino ei ollut kansanedustaja eikä ministeri.

    Miksi aloititte taas mielettömän väittelyn ?

    Äänestä

  • Onko kaikki kunnossa kirjoitti:

    Eino Leino ei ollut kansanedustaja eikä ministeri.

    Miksi aloititte taas mielettömän väittelyn ?

    Alkukirjoittaja väitti, että Eino Leino oli nuorsuomalainen kokoomuslainen, jota vastaan esittämäni kritiikin jälkeen, jotkut muut alkoivat kirjoittaa kokoomuksesta, edistyspuolueesta, vanhasuomalaisista ja nuorsuomalaisista laajemmin unohtaen Eino Leinon.

    Katson kuitenkin, että että alkukirjoittajan tukija halusi noista ministereistä ja kansanedustajista kirjoittaessaan epäsuorasti puolustaa alkukirjoittajan omituista, kaikesta historiankirjoituksesta poikkeavaa käsitystä Eino Leinon puoluekannasta.

    P.S. Viimeksi väittelin kanssanne klo 11.46.

    Äänestä

  • keskustelusta kirjoitti:

    Leino ei ollut punikki

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinivalkoinen liptuspäivä kirjoitti:

Wikipedia:
Eino Leino (6. heinäkuuta 1878 Paltamo – 10. tammikuuta 1926 Tuusula) oli yksi merkittävimpiä ja monipuolisimpia suomalaisia runoilijoita. Hänen oikea nimensä oli Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm.

http://yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=51

Taustaa nuorsuomalaisista
--------------------------------
Kansallinen Kokoomus rp., ruotsiksi Samlingspartiet rp. ja englanniksi The National Coalition Party on perustettu joulukuun 9. päivä vuonna 1918.

Puolueen perustajat tahtoivat isänmaan ja, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisarvoista elämää. Suomalaiselta puolueelta periytyvässä hengessä Kokoomus tahtoi rakentaa sosiaalisilla uudistuksilla kansalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa.

Näkyvä osa nuorsuomalaisten kansanedustajista ja ministereistä siirtyi Kokoomukseen v. 1918.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu