ateistit

Ajattelin jotenkin että ateisteissa löytyisi sellaisia suvaitsevia ihmisiä, mutta yhtä putkikatseisiahan ovat vakaumuksessaan kuin jumalaan/jumaliin ym uskovat ihmiset joskus ovat ellei jopa putkikatseisempia. ainakin tätä palstaa lukiessa tulee pettymys. suvaitsematonta, oma on ainoa oikea-asenne. kyllä ihmisyys on...
5268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

joku tuntematon tulee kertomaan millainen olen. Siksi, että olen ateisti. Pyrin parhaani mukaan olemaan itse harrastamatta samaa; tiedänhän jokaisen olevan ihan yksilöllinen oma itsensä eikä vastuussa muiden teoista.

En kuitenkaan näe aiheelliseksi selittää itseäni sinulle, tuntemattomalle. Sinulla on minusta ennakkokäsitys, joka kertoo minulle jotakin kyllä sinusta mutta sinulle ei mitään minusta.

Mukavaa päivänjatkoa ja hyväntuulisempaa huomista.

Äänestä

kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin yhdestäkään toisesta, oli ateisti tai ei. Väität olevasi "pettynyt" kokonaiseen ihmisryhmään muutaman nettikirjoituksen perusteella... Ei tuo kovin hyvältä kuulosta. Asennevammathan toki voidaan korjata.

Äänestä

että mikäs sinä olet jos et ole kerta ateisti tai teisti?
mitä pitäisi suvaita ja mitä ei? häh?

Äänestä

miksi täällä muuten putkiaivoisten uskisten kanssa vänkäisin?

Äänestä

Kyllä me ateistit ollaan sitten suvaitsemattomia ja ilkeitä ja inhottavia ja natseja ja perkeleitä, kun me vaaditaan erilaisille todellisuutta koskeville väitteille perusteluja.

Miksi emme voi pelata samoilla säännöillä kuin kaikki maailman uskovaiset? Eli myötäillä muka kunnioittavasti toisen uskonnollisia mielipiteitä, teeskennellen suvaitsevaista ja ymmärtäväistä, samalla kuitenkin ollen 100% varma siitä, että VAIN MINUN uskontoni on se oikea uskonto ja kaikki muu vaarallista eksytystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kirjoitti:

Ajattelin jotenkin että ateisteissa löytyisi sellaisia suvaitsevia ihmisiä, mutta yhtä putkikatseisiahan ovat vakaumuksessaan kuin jumalaan/jumaliin ym uskovat ihmiset joskus ovat ellei jopa putkikatseisempia. ainakin tätä palstaa lukiessa tulee pettymys. suvaitsematonta, oma on ainoa oikea-asenne. kyllä ihmisyys on...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu