Keskustalaisia dissaamisen ilosta.
Kuusi hyvää syytä syödä kotimaista
1. Kotimainen ruoka on maukasta
Maailman pohjoisimpana maatalousmaana Suomessa on erityinen ja erilainen kasvukausi. Lyhyt, valoisa kesä kasvattaa ruokaan oman arominsa.
Tomaatti maistuu tomaatilta ja mansikka mansikalta ja meillä kasvaa pohjoisen erikoiskasveja rukiista mesimarjaan.
Kotimaista ruokaa ei tarvitse raastaa juuriltaan raakana, vaan saat sen pöytään juuri sopivan kypsänä.
2. Kotimainen ruoka on turvallista
Tuottajajärjestö, MTK, on tehnyt vuosikymmeniä määrätietoista työtä sen hyväksi, että kotimainen elintarvikkeiden tuotantoketju sitoutuu laatuun.
Lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita käytetään Suomessa monia muita maita vähemmän. Maa, ilma ja vesi ovat turmeltumattomampia kuin tiheämmin asutuissa maissa. Suomalainen elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet.
3. Kotimainen ruoka on lähellä tuotettua
Kotimainen ruoka tulee ruokapöytiimme suoraan suomalaiselta tuottajalta. Kun valitset lautasellesi lähellä tuotettua, tiedät taatusti mitä syöt. Lähellä tuotetut elintarvikkeet on myös helppo jäljittää, sen takaa ensiluokkainen elintarvikeketjumme.
Lyhyt ruokaketju on sekä tuottajan että kuluttajan etu. Aito, lisäaineeton, mahdollisimman vähän käsitelty ja pakattu ruoka nousee arvossaan. Kotimaisessa ruoassa kaikki nämä ominaisuudet toteutuvat.
4. Kotimainen ruoka työllistää
Suomalaisia maanviljelijöitä on vain muutama prosentti työvoimasta, mutta tämä porukka tuottaa 85 prosenttia siitä ruoasta, joka Suomessa syödään.
Samalla alkutuotanto luo työpaikkoja jalostuksessa, kaupassa, kuljetuksessa. Suomalaisen elitarvikeketjun työllistävä vaikutus on 300 000 työpaikkaa. Joka viides aikuinen saa palkkansa ketjusta, jonka alkupäässä on maanviljelijä.
5. Kotimainen ruoka säästää luontoa
Mitä lähempänä Mansikki on lypsetty, sitä vähemmän tarvitaan kuljetuskilometrejä. Suomen maatalouden tuotantoyksiköt ovat edelleen kansainvälisessä vertailussa pieniä, ihmisen ja perheviljelmän kokoisia.
6. Kotimainen ruoka on hintansa arvoista
Suomen pohjoinen sijainti ja erityiset kasvuolot eivät mahdollista kilpailua tuotantomäärillä. Meitä edullisempia leveysasteita on maailmassa paljon, mutta monella eteläisemmällä pellolla on suurempia eettisiä ja ekologisia ongelmia.
Meidän maanviljelijöillämme on sosiaaliturva, työterveyshuolto ja eläke kuten muillakin suomalaisilla. Ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointi ovat kotimaisen tuotannon arvoja.
Kotimainen ruoka on hyvää! Kunhan
2
97
Vastaukset
- kotimaan ruoasta
Kuusi hyvää syytä syödä kotimaista
1. Kotimainen ruoka on maukasta
Maailman pohjoisimpana maatalousmaana Suomessa on erityinen ja erilainen kasvukausi. Lyhyt, valoisa kesä kasvattaa ruokaan oman arominsa.
* Pohjoinen sijainti tekee myös viljelyn järjettömäksi puuhasteluksi tukiaisten voimalla
2. Kotimainen ruoka on turvallista
Tuottajajärjestö, MTK, on tehnyt vuosikymmeniä määrätietoista työtä sen hyväksi, että kotimainen elintarvikkeiden tuotantoketju sitoutuu laatuun.
* Samat laatukriteerit ovat myös ulkomailta tuotetulle huomattavasti halvemmalle ja maukkaammalle ruoalle.
Lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita käytetään Suomessa monia muita maita vähemmän. Maa, ilma ja vesi ovat turmeltumattomampia kuin tiheämmin asutuissa maissa. Suomalainen elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet.
* Silti maataloutemme on ylivoimaisesti suurin syypää vesistöjemme huonoon tilaan
3. Kotimainen ruoka on lähellä tuotettua
* Siksi tuntuu oudolta, että kaukomailta ilman tukiaisia tuotu ruoka on huomattavasti halvempaa
4. Kotimainen ruoka työllistää
Suomalaisia maanviljelijöitä on vain muutama prosentti työvoimasta
* Ja näille perkeleille työnnetään miljardeja tukiaisia vuosittain liiketaloudellisesti kannattamattomaan toimintaan.
5. Kotimainen ruoka säästää luontoa
* Ei yhtään enempää kuin muuallakaan tehty
6. Kotimainen ruoka on hintansa arvoista
Suomen pohjoinen sijainti ja erityiset kasvuolot eivät mahdollista kilpailua tuotantomäärillä.
* Joten kansantaloutta luontoa rasittavan puuhastelun voisi lopettaa HETI- lihasta vai
oletko muuten vain hullu?
Hullunlehmäntautia ei ole suomalaisesta lihasta kukaan saanut!
Hullunlehmäntauti
Eräs englantilainen naisreportteri halusi tehdä jutun hullunlehmäntaudista ja päätti ottaa selvää mistä tämä tauti oli peräisin.
Niinpä hän päätti haastatella erästä maanviljelijää.
Haastattelu sujui seuraavaan tapaan:
Reportteri: Tiedättekö miten hullunlehmäntauti on saanut alkunsa?
Maanviljelijä tuijotti naista hetken ja kysyi:
Tiesitkö, että sonnit saavat panna lehmiä kerran vuodessa?
Reportteri hieman hämillään:
Tämähän mielenkiintoinen informaatio, mutta liittyykös tämä hullunlehmäntautiin?
Tähän maanviljelijä tokaisee tympääntyneenä:
Niin, tiesitköhän sitten, että lehmät lypsetään neljä kertaa päivässä?
Reportteri on jo melkein sekoittanut konseptinsa ja ihmettelee:
No tuota, kyllähän tämä on ihan mielenkiintoista kuultavaa, mutta tiedättekös te sitten vastauksen siihen hullunlehmäntaudin alkuperään?
Tähän maanviljelijä:
No jos minä hipeloisin sinun tissejä neljä kertaa päivässä, mutta naisin sinua vain kerran vuodessa niin hulluksihan sinäkin tulisit!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903