"ALAHÄRMÄ/YLIHÄRMÄ. Härmän häjyistä ja Kauhavan vallesmannista lauletaan kansanlaulussa, samoin Härmän Kankaanpään pikkuisesta ja häjystä. Härmäläisyys on suomalaiseen mieheen soviteltu lajityyppi, rempseä ja rehvakas, äkkipikainen ja kehnosti lakia kunnioittava.
Härmän jätkän syntysijat ovat Lapuanjoen varrella Ala- ja Ylihärmän pitäjissä.
Nyt kuitenkin koko Härmän nimi on katoamassa Suomen kartalta. Vuonna 2009 Härmät yhdistyvät Kauhavan ja Kortesjärven kanssa uudeksi Kauhavan kaupungiksi."
"Pöytäkirjasta selviää, että nimikiista käytiin kahden kansanedustajan esitysten välillä. Kauhavalainen Susanna Haapoja (kesk) esitti Kauhavaa vedoten kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen lausuntoon. Alahärmäläinen Petri Salo (kok) vaati uudelle kunnalla uutta nimeä, Härmää. Salon mielestä Härmä kuvaa mainiosti koko aluetta ja suomalaisuutta. Nimipäätös ei ollut yksimielinen."
Tässä kepulinuorten idiotismin kukkasia
"Liitosta ei saa sössiä nimikiistalla, pitäjien nuoret vetoavat ja keräävät omaa nimilistaansa.
"Pääasia, että asukasluku kasvaa. Meille tää on aina Härmä, olkoon nimi mikä hyvänsä", Alahärmän keskustassa Niko Tervo ja Sami Dahlström puuskahtavat. Kevään ylioppilaat eivät haaveile tulevaisuudesta Kauhavalla. "Isompaan paikkaan, ainakin Seinäjoelle tai Hesaan olis makee päästä opiskelemaan, nuoret miehet suunnittelevat."
Siis kepulinuoret kerää omaa listaa jotta nimi saadaan joksikin muuksi mitä sovittiin ja sitten eivät kumminkaan halua edes asua paikkakunnalla,miksi kepulinuoret eivät sitten anna asukkaiden jotka jäävät asumaan sinne päättää nimestä?
Ei näitä kepulinuoria tadro oikein ymmärtää milläänilveellä?

Vastaukset 14
Vanhimmat
ei taida kovin viisaita olla... Näkeehän sen kunnan talouden hoidossakin. Viisaimmat rotat jättävät uppoavan laivan.
Mitkä ihmeen kepulinuoret? Et kai voi väittää, että jokainen alahärmäläisnuori olisi keskustalainen? Jos näin teet, en tiedä mihin kategoriaan sinut luokittelisin.
Käykääpä nyt läpi vaikka tämän keskustelupalstan aloituksia niin näette, että kaikkein suurinta huutoa pitää eräs perussuomalaisten todennäköinen ensi syksyn kuntavaaliehdokas. Kummallista kaivelemista, johon ei perusteita löydy mistään. Tapa on vain niin perussuomalaista populismia kun olla saattaa.
Onko sinun mielestäsi, suurta huutoa, kummallista kaivelemista ja populismia se, että tuo asioita esiin niin kuin ovat?
Tämä salailu kuntaliitoksen kohdalta ja puheet miten sattuu eivät ole kuntalaisia kunnioittavia.
Itse en pidä hyvänä asiana, että Ylihärmän velat ja rahat siirtyy Kauhavan leiriin.
Perussuomalaisena uskallan sanoa ja esiintyä omalla nimelläni, tämä on sitä avoimuutta jota peräänkuulutan myös päättäjiltä.
tossa uutisessa,heh,himoitsevat isommille paikkakunnille kas kun eivät sanoneen haluavansa tsadiin kuten siinä yhdessä mainoksessa se missi kun halusi helsinkiin ja stadista piti puhua,mutta bimbo puhuu tsadista,hyvä mainos :)
Kepulinuoret häpeävät niin paljon itseään ja kostavat jopa tälläisen hulluuden kautta niille joilla itsetunto on kohdalla ja arvostavat kotiseutuaan ja perinteitä.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Härmä katoaa Suomen kartalta/1135237698347?ref=rss
"Kepulinuoret häpeävät niin paljon itseään ja kostavat jopa tälläisen hulluuden kautta niille joilla itsetunto on kohdalla ja arvostavat kotiseutuaan ja perinteitä."
Lainaan tähän alle sen osan kirjoituksesta, jossa näitä nuoria haastatellaan.
"Liitosta ei saa sössiä nimikiistalla, pitäjien nuoret vetoavat ja keräävät omaa nimilistaansa.
"Pääasia, että asukasluku kasvaa. Meille tää on aina Härmä, olkoon nimi mikä hyvänsä", Alahärmän keskustassa Niko Tervo ja Sami Dahlström puuskahtavat. Kevään ylioppilaat eivät haaveile tulevaisuudesta Kauhavalla. "Isompaan paikkaan, ainakin Seinäjoelle tai Hesaan olis makee päästä opiskelemaan, nuoret miehet suunnittelevat.""
Minä en löytänyt mainintaa heidän puoluekannastaan. Löysitkö sinä?
vaan että tuollaisilta typeriltä öykkäreiltä viedään puukosta terä,kahvalla saatte husia toisianne niinku tähänkin asti.
joku kepuli,"Kauhavan ruma vallesmanni" tai vastaava :)
on erinomaisen helppo ymmärtää: "Isompaan paikkaan, ainakin Seinäjoelle tai Hesaan olis makee päästä opiskelemaan, nuoret miehet suunnittelevat."
Siinähän ne madon luvut tulikin luetuksi ja tulevaisuus loistaa edessänne.
pois synnyinsijoiltaa niin miksi sitten haluavat sellaisen nimen mitä sinne jäävät eivät halua,kostohalu,katkeruus,itsetunto ongelmia,mitä lie kärsivät kepulinuoret?
Lainaan tähän alle sen osan kirjoituksesta, jossa näitä nuoria haastatellaan.
"Liitosta ei saa sössiä nimikiistalla, pitäjien nuoret vetoavat ja keräävät omaa nimilistaansa.
"Pääasia, että asukasluku kasvaa. Meille tää on aina Härmä, olkoon nimi mikä hyvänsä", Alahärmän keskustassa Niko Tervo ja Sami Dahlström puuskahtavat. Kevään ylioppilaat eivät haaveile tulevaisuudesta Kauhavalla. "Isompaan paikkaan, ainakin Seinäjoelle tai Hesaan olis makee päästä opiskelemaan, nuoret miehet suunnittelevat.""
Minä en löytänyt mainintaa heidän puoluekannastaan. Löysitkö sinä?
että nuoret haluaa elämän ja sisältöä sille, eikä tuollaista kunnallispoliittista matalamielistä ja sivistymätöntä nurkkakuntaista kähmintää.
Nuorena kuuluukin elää ja kattella muutakin kuin kotonurkkia. Voi vaikka oppiakin jotain. Ja sitten kun on tarpaaksi nähnyt, voi tehdä niinkin uskomattoman tempun, kuin muuttaa takaisin! Meitä on ainakin muutama perhe, jotka on niin tehnytkin...
Eikä kunnallispolitiikan tarvitse olla nurkkakuntaista kähmintää (vaikka se kyllä joskus on, tuskin kuitenkaan matalamielistä tai sivistymätöntä.
Kun lukee teidän juttujanne.
Todella matala otsaista.
Tottahan sitä katsella saapi, mutta ei tarvitse typerää esittää.
Mitähän ne nuoret sitten nimestä välittää, aikansa poissa ihan sama mikä nimi.
Tienisti löytyy muualta kuin Härmästä näin se on.
Mummon mökkiin tullaan etelästä lomalle, siinä se Härmäläisyys.