Helluntaipalstalla

nimimerkki Poikalapsi antaa ymmärtää, että luterilainen kirkko on erittäin myötämielinen homoseksuaalien avioliittojen suhteen. Kirkon palkkalaisena ihmettelen tuollaista arviota.
3195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sillä kohta piispat antavat suosituksen homojen
avioliitosta!
Pikuhiljaa loitunnutaan Raamatun opista.

Äänestä

"Tilastotietoa *

Kirkon koko henkilöstö
Kirkon ”…koko henkilöstöstä parisuhteen rekisteröimistä kannattaa… 39 prosenttia” (16). Kantaansa kirkon työntekijät eivät suinkaan perustele Raamatulla, Jumalan sanalla. Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan mukaan ”kirkon työntekijöiden asenteet sekä homosuhteiden virallistamista että niiden siunaamista kohtaan myötäilevät pitkälti koko kansan asenteita” (17).

Papisto
Kirkon tutkimuskeskuksen teettämän kyselyn mukaan ”puolet” papeista ”kannattaa… esitystä parisuhteen rekisteröinnistä.” Papeista ”joka kuudes kannattaa ajatusta”, että ”kirkko siunaisi samaa sukupuolta olevien parisuhteita… ” (16)

Vaikka piispat ovat muistuttaneet, että ”kirkko ei toteuta samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen liittyviä kirkollisia toimituksia, esimerkiksi parisuhteen siunausta” (10), niin osa papeista on kuitenkin jo ilmoittanut, että ”he tulevat joka tapauksessa siunaamaan myös näitä liittoja” (18).

’Seurakuntalaiset’
Taloustutkimuksen kyselyssä ”suomalaisista 65 prosenttia” on ilmoittanut ”kannattavansa homo- ja lesboparien suhteiden virallistamista” (16). Suomalaisista ”4,4 miljoonaa” (19) kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Lisäksi
Kirkon nuorisotyönohjaajien ”näkemykset ovat samoilla linjoilla pappien kanssa” (17). Alle 30-vuotiaista kirkon työntekijöistä ”homosuhteiden virallistamisen hyväksyy yli puolet (55%), yli 50-vuotiaista vajaa kolmannes” (17).

*) Kirkon tutkimuskeskus on tehnyt kyselynsä ennen parisuhdelain hyväksymistä. Tänä päivänä, kun eduskunta on hyväksynyt lain, suhtautuminen parisuhteiden rekisteröintiin ja siunaamiseen on todennäköisesti vieläkin hyväksyvämpää.

Äänestä
  • Olen pannut merkille, että eduskunnan lain hyväksynnän myötä ilmoille on tullut painostusta, jonka myötä yhä useampi haluaa olla ei-suvaitsematon ja ei-rsistinen homojen suhteen.

    Jos tänä päivänä olet vastoin yleistä mielipidettä tässä asiassa, olet suvaitsematon rasisti, jonka olisi parempi jättää palvelustehtävä Jumalan seurakunnassa. Näin ajatellaan ja painostetaan toistenkin ajattelevan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suntion paikalta kirjoitti:

nimimerkki Poikalapsi antaa ymmärtää, että luterilainen kirkko on erittäin myötämielinen homoseksuaalien avioliittojen suhteen. Kirkon palkkalaisena ihmettelen tuollaista arviota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu