EU:n maahanmuuttopolitiikasta päätetään

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id95615.html

Vihdoinkin laittoman siirtolaisuuden kuriin laittamisen suhteen alkaa tapahtua jotakin. Vasta Ranskan puheenjohtajakaudella päästiin asiaan. Jälleen kerran on kiitettävä oikeistolaisen UMP-puolueen johtoa ja ennen kaikkea presidentti Sarkozya, jolla on selvää näkemystä maahanmuuttoasioihin. Kenties vihdoinkin muslimien vyöry Eurooppaan pysäytetään.

Mutta. Suomen hallitus osoitti jälleen kerran olevansa täydellinen häpeäpilkku Euroopassa. Kokoukseen lähetettiin Suomesta seuraavat monikulttuurisuusutomiaa ihannoivat täti-ihmiset: Anne Holmlund, Astrid Thors ja Tuija Brax. Etenkin kaksi viimeistä ovat maahanmuuttoasioissa valmiit täyttämään koko Euroopan afrikkalaisilla.

Miksi hallitus ei lähettänyt kokoukseen Jyri Häkämiehen kaltaista järkevää ja isänmaallista linjaa edustavaa poliitikkoa? Miksi aina kaameimmat sosiaalitantat edustavat Suomea maailmalla?

Häpeä Vanhanen ja eroa heti!
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joten mitäpä tuohon olisi tarve lisätä.
On todellakin häpeä suomelle lähettää näitä mamujen etuja ajavia torveloita, järkeä siinä on vieläkin vähemmän, sillä yleensä valtiot ajavat omaa ja kansalaistensa etua, nämä tantat tekevät juuri päinvastoin.

Äänestä

Suomesta seuraavat monikulttuurisuusutomiaa ihannoivat täti-ihmiset: Anne Holmlund, Astrid Thors ja Tuija Brax. Etenkin kaksi viimeistä ovat maahanmuuttoasioissa valmiit täyttämään koko Euroopan afrikkalaisilla.

Tämä on sitä EU:politiikkaa....jos oikein muistan niin Afrikasta pitää tuottaa n.30milj ihmistä Eurooppaan tais olla vuoteen 2030 mennessä!? Niitä tarvitaan esim: huonostipalkatuille aloille (orjatyö).....Eu:sta tehdään Euroopan yhdysvaltoja, USA:n kaltaista talousaluetta halusimmepa tai emme.....Kesti luonto/ympäristö/ihmiset sitä tahi ei!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J_Julistaja kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id95615.html

Vihdoinkin laittoman siirtolaisuuden kuriin laittamisen suhteen alkaa tapahtua jotakin. Vasta Ranskan puheenjohtajakaudella päästiin asiaan. Jälleen kerran on kiitettävä oikeistolaisen UMP-puolueen johtoa ja ennen kaikkea presidentti Sarkozya, jolla on selvää näkemystä maahanmuuttoasioihin. Kenties vihdoinkin muslimien vyöry Eurooppaan pysäytetään.

Mutta. Suomen hallitus osoitti jälleen kerran olevansa täydellinen häpeäpilkku Euroopassa. Kokoukseen lähetettiin Suomesta seuraavat monikulttuurisuusutomiaa ihannoivat täti-ihmiset: Anne Holmlund, Astrid Thors ja Tuija Brax. Etenkin kaksi viimeistä ovat maahanmuuttoasioissa valmiit täyttämään koko Euroopan afrikkalaisilla.

Miksi hallitus ei lähettänyt kokoukseen Jyri Häkämiehen kaltaista järkevää ja isänmaallista linjaa edustavaa poliitikkoa? Miksi aina kaameimmat sosiaalitantat edustavat Suomea maailmalla?

Häpeä Vanhanen ja eroa heti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu