Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä.

Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä
Herra ole kiltti ja anna anteeksi kirkkoherra Purmoselle hänen syntinsä, ja anna anteeksi kirkkoherran erottajille heidän syntinsä. Anna anteeksi kaikille muillekin. Pehmennä heidän mielensä että he kaikki näkisivät omat syntinsä ja katuisivat. Herra anna anteeksi myös minulle vaikken sitä ansaitsekaan, minähän en edes yritä hoitaa sinun seurakuntasi asioita päinvastoin kuin niin moni muu joista jokainen varmasti yrittää parhaansa vaikka maailmassa onkin vaikeaa. Herra anna anteeksi etten ole nöyrä ja rukoile hiljaisuudessa, mutta minua pelottaa että kaikki ahkerasti työtä tekevät seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset ja muut ihmiset lukevat tätä palstaa ja pahoittavat mielensä. Minä toivoisin että me kaikki muistaisimme sen mikä on oikeasti maailman koettelemusten keskellä tärkeää ja se olet sinä Herra. Anteeksi silti Herra että olen turhamainen ja lähetän tämän rukouksen muiden nähtäväksi.
Herra suo että me kaikki heräisimme näkemään omat syntimme ja sen että vain sinä voit meidät niistä vapauttaa. Herra anna minulle anteeksi ja suo että eläisin edes joskus niin kuin pitää ja noudattaisin sinun tahtoasi edes joskus. Uskon että sinä annat minulle sen mitä oikein on ja enemmän vaikken sitä ansaitsekaan. Hävettää edes pyytää, mutta mitä minä muuta voisin kuin huutaa sinua avuksi Herra. "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen." Psalmi 8.
Psalmi 51, voi miksi se on uudelleen käännetty, en tunne sitä enää...

Vastaukset 6
Vanhimmat
On ortodoksiselle traditiolle vierasta rukoilla nimellä mainiten lähimmäiselle syntien anteeksiantamusta, koska silloin tulee samalla nimenneeksi toisen synnintekijäksi.
Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, ARMAHDA MEITÄ!
Anteeksi, minä katsoin äsken Orologionista, siellä on rukous sairaan puolesta, joka menee näin:
"Kaikkivaltias Herra, pyhä Kuningas, sinä rankaiset, mutta et kuoleta, sinä nostat langenneet ja autat jalkeille maahan vaipuneet, sinä parannat ihmisten ruumiilliset vaivat. Me rukoilemme sinua armollinen Jumalamme: Tule sairastavan palvelijasi (nimi) luo. Anna hänelle anteeksi kaikki hänen syntinsä, jotka hän on tahtoen tai tahtomattaan tehnyt. Herra, lähetä taivasta parantava voimasi, koske hänen ruumiiseensa, sammuta siinä piilevä liekki. Hillitse kärsimys sekä joka ainoa pahoinvointi. Ole palvelijasi (nimi) parantaja, nosta hänet sairasvuoteesta, tuskan tilasta, terveenä ja täydellisenä. Anna hänet jälleen kirkollesi alttiina palvelemaan sinua ja noudattamaan tahtoasi, sillä sinä, meidän Jumalamme, voit pelastaa meidät, ja me kunniaa kannamme sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen."
Tätä minä kai halusin sanoa mutten eilen osannut tarkistaa kirjasta. Pahoitteluni jos se menikin väärin. Kuinka sitten voisin rukoilla muidenkin puolesta kuin itseni?
Ajattelin vain, että emmekö voisi joskus esirukoilla yhdessä täällä Internetissä? Eikö se olisi hienoa?
vähemmälle kaikki turha löyhötys ja teennäisyys. Hyvä ajatus!
ei kovin ortodoksiselta vaikuttanut tuo rukous.
Miksi juuri minun pitäisi tietää käykö veljeni A-klinikalla?
Miksi juuri minun pitäisi tietää onko sisareni krooninen sairaus tarttuvaa?
Miksi juuri minun pitäisi yrittää onkia tietoja lähimmäisestäni henkilöiltä, joilla on vaitiolovelvollisuus. Miksi juuri minun tulisi tietää mitään lähimmäisteni asioista?