niiden ratkaisukeinoista
"Suomalais-ugrilaisten kansojen edellisestä maailmankongressista kuluneena aikana eräiden itämerensuomalaisten kansojen asema on huonontunut". Liivin kansa on kokonaan kadonnut ja setukaiset ovat jäämässä venäläisenemmistön murskaamaksi. Entinen Neuvostoliitto tuhosi liiviläisten elinkeinot ja olipa siinä samassa mennä myös eesiläistn elinmahdollisuudet kyydityksien ja ympäristön saastuttamisen vimmassa.
"On todettava, että myös Karjalan tasavallassa kolmen kansan – karjalaisten, suomalaisten ja vepsäläisten – asemat ovat heikentyneet." Samoin Suomen siirtokarjalaiset ovat saaneet taistella äänensä kuuluville, onhan Suomen valtiovalta Kekkosen epäonnistumisien jälkeen pelkästään hyssytellyt Kajalan palautusasiassa.
Venäjällä "tilanteen paradoksi on se, että kyseisenä aikana Karjalan tasavallan kansallinen enemmistö ja viranomaiset eivät ole tehneet tietoisesti mitään kansojamme vastaan. Päinvastoin tasavallan viranomaiset ovat toteuttaneet useita konkreettisia toimenpiteitä kulttuurin, opetuksen sekä sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen tukemiseksi kansojen asuinalueilla.
Tätä prosessia on edistänyt myös tasavallan päämiehen Sergei Katanandovin luja kanta ja hänen toimintansa kansojen etujen ajamiseksi.
Missä näkyy tilanteen huononeminen? Se ilmenee kolmen kansan poliittisten oikeuksien toteuttamisessa. Kansojen poliittiset oikeudet ovat tällä hetkellä yksi ajankohtaisimmista ongelmista. En tiedä, mistä se johtuu, mutta poliittisista oikeuksista puhutaan nykyään hyvin vähän."
Suomessa on samankaltainen tilanne, karjalainen väestönosa on vaiennettu ja Karjalan liittoon on ujutettu johtajaksi selkärangaton KEPUlaispoliitikko, mikä ei ymmärrä olemistaan, eikä älyä vetäytyä vapaaehtoisesti eläkkeelle.
"Kun on kysymyksessä kansallinen vähemmistö ja alkuperäiskansat, puhutaan kulttuurista, opetuksesta, kansallisista perinteistä ja kansallisesta omaperäisyydestä."
Suomessa osa siirtokarjalaisista on saatu höynäytettyä pelkästään yrittämään ns. kulttuuriperinnön säilyttämistä, puhutaan omaperäisestä kulttuurista, mutta esim.koulutoimessa ei karjalaista kulttuuria tunnusteta, ja karjalan kansalle tehty vääryys yritetään häivyttää historian hämärään!
esimerkki laulun sanoin...
Hoi laari laari laa, kaipaamme kolmea kaupunkia..
Monikohan nykyajan karjalaisperäinenkään koululainen tietää nämä kolme kaupunkia: Viipuri, Käkisalmi, Sortavala.
Lainaukset Karjalan (Petroski/Äänislinna) sanomista; Anatoli Grigorjev

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mahtaa höyrypäillä olla mukavaa kieroutuneissa mielissään?
"Mahtaa höyrypäillä olla mukavaa kieroutuneissa mielissään?"
- Mieti hiljaa mielessäsi ja vastaa sitten rehellisesti, onko mukavaa!
Muuten possujen kasvulle on tärkeää paitsi hyvä ravinto, niin ennen kaikkea lepo!
Aravanatseinen näyttää kirjoitelleen tänne taas kännipäissään keskellä yötä. Kunhan se taas tässä heräilee ja käy lukemassa mitä taas tuli hurmoksessa viinapäissään kirjoiteltua niin se poistaa oman viestinsä. Syyttää toki taas siitäkin sitten ylläpitoa ;)
ajatuksia.
Sinulla ei ole lainkaan käsitystä Karjalan Tasavallan alueen vähemmistökansallisuuksista.
"On todettava, että myös Karjalan tasavallassa kolmen kansan – karjalaisten, suomalaisten ja vepsäläisten – asemat ovat heikentyneet."
Tuo on aivan puppupuhetta! Valheellista! Karjalan kielen ja kulttuurin asema on parantunut huomattavasti Karjalan Tasavallassa. Kieltä voi opiskella kouluissa ja jopa yliopistossa. Karjalan kielestä on tehty kieli, kielioppeineen ja kirjoitusasuineen.
Meillä Suomessahan asiat ovat olleet aina Karjalan kielen osalta huonosti. Ei ole kielioppia, ei kirjoitettua kieltä, ei opetusta. Ei ole ollut koskaan. Suomessa Karjalan kieli ja kulttuuri on kuollutta historiaa.
Sinulla on siis vaikeuksia ymmärtää lukemaasi!
Väitätkö sinä; että "Karjalan Sanomien" teksti on "puppupuhetta ja valheellista".
Etkö ymmärrä, että Lainausmerkeissä olevat tekstit on otettu suoraan LEHDEN sivuilta?
http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm
Kummallako meistä on todellinen käsitys Karjalan tasavallan vähemmistökansallisuuksien asemasta? Minun käsitykseni mukaan nykyinen vähemmistökansallisuus pitää olla enemmistökansallisuus, ts. venäläisten tulisi lähteä. Ovat tuppautuneet luvatta Karjalan laulumaille! (sama Kannaksen Karjalassa)
Minkälaiset kytkennät ja yhteydet Sinulla on Karjalan tasavaltaan? Taidat olla enemmistökansallisuuden puolestapuhuja? Miksi?
P.S. Annettu linkki on SUOMI24-sivuston sääntöjen vastainen, johtaahan/linkittää se sivustolle jossa selvästi.... "Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa"
Melkoista väkivaltaa on tehty ja tehdään Karjalan heimolle, sekä Sen perustamille ja rakentamille "perspektiivittömille" kylille!
Näistä asioista saat tietoa; seuraamalla "Karjalan Sanomien" sivuja!
Oletettavaa on, että kohta pääkonttorista tulee (väkivaltainen) lähetystö lehden toimitukseen ja lehden tekeminen lopetetaan "tilaajien vähyyden" vuoksi.
Mikä sinä olet ylläpitoa moittimaan sääntöjen vastaisten viestien poistamisesta kun itse poistelet täältä viestiesi perään tulleet epämieluisat vastaukset? Raukkis :D
Tästäkin ketjusta on jo lähtenyt muutama avaran vastaus poikineen. Voi v* mikä reppana :)
ei koskaan valehtele?
Uskot kaiken lehteen painetun oikopäätä. Karjalan Sanomat, jonka tunnen, on vain yksi vähälevikkinen sanomalehti muiden joukossa, senkin lehden tekevät ihmiset, joiden teksteihin heidän oma mielipiteensä vaikuttaa. Karjalan Sanomat ei edusta missään mielessä absoluuttista totuutta.
Koeta käyttää hieman kritiikkiä lukemaasi kohtaan, äläkä suoralta kädeltä usko sitä.
Äläkä lähde jo seuraavassa lauseessa tekemään rikosta ihmisyyttä vastaan. Pientä "avarakatseisuutta" mukaan!
... minkä Venäjän maalla saa, jos ajattelunsa esittä kirjallisesti.
Lehtimies ja varsinkin -nainen tuntuu olevan pois eritisesti valtiovallan suojeluksesta ja "vapaata riistaa"... (Politkovskaja)
Tottakai "Karjalan Sanomat" on vähälevikkinen sanomalehti, onhan Karjalan laulumaat miehitetty venäläisillä, eikä alkuperäisväestön eduista ole huolehdittu, vaan koko Karjalan kansa on poljettu suohon. (vrt. "perspektiivittömät kylät")
Minä ole jo kerran linkittänyt tälle sivulle virallisen totuuden: usko Sinä oppiesi mukaan sitä! (Huom! ylläpidon poistama.)
http://www.gov.karelia.ru/gov/News/2008/06/0630_11_f.html
Kommunismi on rikos ihmisyyttä vastaan.
Ota Sinä SUURTA avarakatseisuutta mukaan!
Sana on miekkaa vahvempi, ja valheella on lyhyet jäljet. Ja ketäs on etevämpiä valehtelioita kuin venäläiset? Armeenialaiset, serbit?
Ongelmia! Mitä niistä?