pakolaiseksi Suomeen!

asunnoton ja KÖYHÄ!

Hei, onko mahdollista että saisin vastaavia palveluita kuin Suomeen pakolaisena saapuneet henkilöt?

Kielitaidottomia ja työhön kykenemättömiä pakolaisia ei leipäjonoissa tai hätämajoituksessa pahemmin ole näkynyt. Tahtoisin vain saman mitä heille suodaan, en enempää.

19

1016

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sagsd

      jo alkanut näkymään, jo vuonna 2006 asiasta kerrottiin Helsingin sanomissa.

      http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pääkaupunkiseudun leipäjonot pidentyneet vuoden aikana kaksinkertaisiksi/1135219946360

      • ei paikanpäällä

        koskaan näe "pakolaisia", ikinä ei vastaan ole tullut!

    • saman kuin

      pakolainenkin joten ole surutta ihan suomalainen avunsaaja.

      • esimerkiksi

        jonottamatta, lääkäriin, sosiaalihuoltoon???

      • tyuio
        esimerkiksi kirjoitti:

        jonottamatta, lääkäriin, sosiaalihuoltoon???

        Sullahan on aikaa ootella. Näistä pakolaisista kuitenkin iso osa on ihan työhaluisia joten niiden asiat pitää hoitaa jotta pääsevät nopeasti täyttämään avoimia työpaikkoja. Katsos, johkun on nämä hommatkin hoideltava.

      • ihmeessä
        tyuio kirjoitti:

        maailman ääristä väkeä pitää maahantuoda ja heille sitten järjestää niitä työpaikkoja eikä oman maan kansalaisia kelpuuteta mihinkään.
        Kaikissa muissakin maissa pidetään oman maan kansalaisia etuasemassa työn saannin ja muidenkin etuuksien suhteen, miksi meillä toimitaan tässä asiassa ihan päinvastoin.
        'Näistä pakolaisista kuitenkin iso osa on ihan työhaluisia'
        Totta helvetissä ovat halukkaita pääsemään parempiin asemiin ja pärjäilemään, mutta niin ovat suomalaisiset työttömätkin, ja moni terveempi pienelle eläkkeelle kitumaan pakotettu vanhempi henkilökin mielellään ottaisi jotain töitä kun eläke ei enää alkuunkaan vastaa kohonneita elinkustannuksia.
        'Katsos jonkun on nämä hommatkin hoidettava'
        Saatanallisintahan onkin juuri se jos näitä maahantuotuja muukalaisia sitten vielä työllistetäänkin niillä varoilla jotka näiltä pienillä eläkkeillä sinnitteleviltä leikataan.

      • tyuio
        ihmeessä kirjoitti:

        Ne työt, joista tällä palstalla käytetään nimitystä "paskaduuni", ne näyttää kelpaavan monille pakolaisille. Juuri ne työt, joissa on jatkuva työvoimapula tulevat tehdyksi kun on innokkaita, ahkeria ja tunnollisia tekijöitä.Ihan sama mikä on ihonväri, työihminen on työihminen ja laiska luuseri on se mitä on.

        Hassu ajatus, että maahanmuuttaja työntekijä työllistetään eläkeläisiltä leikatuilla rahoilla. Eiköhän se nyt kuitenkin mene niin, että työntekijän työn tuloksista maksetaan eläkkeet.

        Ootelkaa vaan siellä kotisohvilla josko joku joskus hakisi teidät jonnekin hyippuosaajaksi tai isoksi johtajaksi, mutta varautukaa hetkonen oottelemaan.

        Enkä sitten halua mitenkään vähätellä oikeasti sairaiden tai vanhojen oikeutta saada kunnon eläke. En muuten näe mitään estettä jo eläkkeellä olevan aloittaa työntekoa tai yrittämistä jos voimia ja kuntoa kerran on.

      • mutta asiaa!

        Näinhän se menee.
        Täälläkin mangutaan just näistä paskahommista,että nämä valtakunnan "valiot"ei niitä töitä suostu tekemään.
        Ja just kuin sanoit,pula on huutava juuri näistä työntekijöistä.
        No,laskelkelkaa nyt yhteen yks ja yks,mitä saatte?
        Älkää nyt ihmetelkö,jos kotona saatte odotella.

      • maahanmuuttajia
        tyuio kirjoitti:

        Ne työt, joista tällä palstalla käytetään nimitystä "paskaduuni", ne näyttää kelpaavan monille pakolaisille. Juuri ne työt, joissa on jatkuva työvoimapula tulevat tehdyksi kun on innokkaita, ahkeria ja tunnollisia tekijöitä.Ihan sama mikä on ihonväri, työihminen on työihminen ja laiska luuseri on se mitä on.

        Hassu ajatus, että maahanmuuttaja työntekijä työllistetään eläkeläisiltä leikatuilla rahoilla. Eiköhän se nyt kuitenkin mene niin, että työntekijän työn tuloksista maksetaan eläkkeet.

        Ootelkaa vaan siellä kotisohvilla josko joku joskus hakisi teidät jonnekin hyippuosaajaksi tai isoksi johtajaksi, mutta varautukaa hetkonen oottelemaan.

        Enkä sitten halua mitenkään vähätellä oikeasti sairaiden tai vanhojen oikeutta saada kunnon eläke. En muuten näe mitään estettä jo eläkkeellä olevan aloittaa työntekoa tai yrittämistä jos voimia ja kuntoa kerran on.

        pestataan toisarvoisiin tuottamattomiin töihin ja heille siitä palkkaa maksetaan niin on se joltakin pois. Ja jos samanaikaisesti tuonkaltaisen pestauksen kanssa tuloverotusta kevennetään lankeaa lasku niile jotka ns. välillisistä veroista ja erilaisista pakollisista maksuista tai inflaatiosta suhteellisesti tuloihinsa nähden eniten kärsivät.
        Ei ole mitenkään itsestään selvää se että jotkut esim. tyhjiä tai lähes tyhjiä kaupungin busseja ajelevat mamut mitään tuottavaa työtä siinä tekisivät, puhumattakaan niistä jotka pakolais/maahanmuuttokeskuksissa työskentelevät.
        Jos nämä mamut sitten tekevät jotain tarpeellista siivoustyötä jota kortistoon pakotetut kantaväestöön kuuluvat muuten tekisivät sillä palkalla joka on yhtä suuri kuin heidän nyt saamansa ns. tulonsiirrot plus mitä mamuille maksetaan, niin ei näistä tällaisista mamuista kantaväestölle vielä mitään välitöntäkään hyötyä ole, puhumattakaan niistä ongelmista mitä on väistämättä edessä tällaisen massiivisen mamujen maahantuonnin seurauksena pidemmällä tähtäimellä.
        Ei niitä kantaväestöön kuuluvia työttömiä tai eläkeläisiä virallisesti mitään estetä tekemästä, mutta se kyllä hyvin riittääkin kun heitä ei kukaan alkuunkaan suostu töihin ottamaan eikä heille yhteiskunnan taholta mitään työllistymistukea anneta, ja kun toisaalta mamuille riittää tukiohjelmia, ja vaikka esim. kaljabaarinpitolupia juuri heille vaan myönnetään. Lisäksi mamu voi ottaa vastaan työn pienemmällä palkalla kun häntä taloudellisesti tuetaan enemmän kuin kantaväestöön kuuluvaa.

      • lll
        maahanmuuttajia kirjoitti:

        Höppö, höppö. On aivan sama, onko mamu tai suomalainen. Maahanmuuttajatkin ovat työttömät, ja kun on esim. naimisissa ja puolisolla hyvät tulot, niin ei saa maahanmuuttaja mitään tukea, ja voi olla pitkäaikais työtön myös. On aivan sama, missä on ihminen syntynyt. Kaikki olemme tasa-arvoisia.

      • jaa jaa jaa
        lll kirjoitti:

        'Kaikki olemme tasa-arvoisia'
        Aammen.
        Ei vaan mitenkään havaitsemani todellisuus ole sitä mitä tuon fraasin oletan periaatteessa tarkoittavan. Mutta on varmaan tuollakin fraasilla monia tulkintoja.

    • Siellä neuvotaan

      Käyt Afrikassa ja hankit sikäläisen kansalaisuuden.

    • oot onnistunu...

      itses järjestämään asunnottomaks? Kannattaiskohan katsoa peiliin eikä pakolaisia syyttää!

      • ´lll

      • näin:
        ´lll kirjoitti:

        Se on vain suomalaisten kateutta.

        Jos en tee töitä, olen laiska luuseri joka syö verorahoja joita te ootte tienannu, mut jos meen töihin, vien teiltä työpaikat!

      • varmaankin
        näin: kirjoitti:

        maahanjuuttujan ihan henkilökohtainen ongelma?

      • villevaan
        näin: kirjoitti:

        Jos en tee töitä, olen laiska luuseri joka syö verorahoja joita te ootte tienannu, mut jos meen töihin, vien teiltä työpaikat!

        Oikeassa han tuo oli.......

      • kategorioituvat
        villevaan kirjoitti:

        Oikeassa han tuo oli.......

        kahteen ryhmään, afrikkalaiset imevät sosiaaliturvan, muut ovat sitten polkemassa palkkatasoa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe