Natoa johtaa kaksinaamainen valtio: USA.
Varokaa sitä.
"Intia ja Yhdysvallat allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä ydinvoiman siviilikäytössä vuonna 2005. Sopimuksen mukaan Intia saisi käyttöönsä amerikkalaista ydinpolttoainetta ja -tekniikkaa. Sopimus voisi avata amerikkalaisille ydinmateriaalin tuottajayhtiöille miljardien eurojen uudet markkinat ja auttaa Intiaa pitämään yllä talouskasvuaan.
Sopimuksen voimaantulo on kuitenkin epävarmaa, koska se on vielä hyväksyttävä paitsi Yhdysvaltain kongressissa myös kansainvälisessä ydinenergiajärjestössä IAEA:ssa ja ydinpolttoaineen kauppaa ja kuljetuksia valvovassa 45:n maan järjestössä. Sopimuksen läpimeno saattaa kaatua siihen, että Intia ei ole mukana ydinsulkusopimuksessa."
Se mikä on kielletty Irakilta ja Iranilta on sallittu Israelille ja Intialle.
Kaksinaamaiset
3
83
Vastaukset
- Tulee saada vapaus
Meidän tulee sallia kaikille ihmisille ihmisoikeudet ja siinä Nato on hyvä. YK on Afganistanissa terroristeja vastassa.
Minä jotenkin vierastan ajatusta, että venäläiset haluavat olla vankina ja heille ei saa antaa ihmisoikeuksia. Kaikki tykkäävät vain valheista petoksesta Putinin marionettiteatterista.
Stalinilla oli myös täysi kannatus ja silloin täällä löytyi taistolaisia vastustamassa Natoa, nyt ovat putinistit uskomassa maailman suurinta valehtelijaa ihmiskunnan petoa ja punaisen torin paraateja. koko kom on vain roskaa. NL:n agentit elävät vielä.- tietenkin..
>maailman suurinta valehtelijaa ihmiskunnan petoa >
Bush ja sen hallitushan siinä..
"Yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan maan johto syyllistyi toistuvasti valehteluun Irakin joukkotuhoaseista ennen maan miehittämistä, kertoo Reuters.
Tuoreessa selvityksessään The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos on kerännyt kahden vuoden ajalta ennen sotaa yhteensä 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista sekä totuudenvastaisia väitteitä Irakin yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan maan kahdeksan huippuvirkamiehen sanomana, mukaan lukien George W. Bush.
Raportin mukaan järjestelmällinen valehtelu alkoi syyskuun 11. päivän terrori-iskuista vuonna 2001 lisääntyen kongressin ollessa tekemässä päätöstä sodasta."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12033-tuore-selvitys-syyttaa-bushin-hallintoa-valehtelusta - Täysillä oikeuksilla
tietenkin.. kirjoitti:
>maailman suurinta valehtelijaa ihmiskunnan petoa >
Bush ja sen hallitushan siinä..
"Yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan maan johto syyllistyi toistuvasti valehteluun Irakin joukkotuhoaseista ennen maan miehittämistä, kertoo Reuters.
Tuoreessa selvityksessään The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos on kerännyt kahden vuoden ajalta ennen sotaa yhteensä 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista sekä totuudenvastaisia väitteitä Irakin yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan maan kahdeksan huippuvirkamiehen sanomana, mukaan lukien George W. Bush.
Raportin mukaan järjestelmällinen valehtelu alkoi syyskuun 11. päivän terrori-iskuista vuonna 2001 lisääntyen kongressin ollessa tekemässä päätöstä sodasta."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12033-tuore-selvitys-syyttaa-bushin-hallintoa-valehtelustaVain Natoon kuuluminen takaa meille kaikki hyvät oikeudet, jotka ovat koko yhtenäisellä lännellä.
Jo pitkään oli selvää Saddamin julmuus ja samanlaiset putket kuin Putinilla punaisella torilla.
Kaikilla länsimailla on täysi oikeus kuulua Natoon (olla normaali vapaa valtio) ja vastustaa täysin rinnoin niin Saddamia kuin Putinin julmuutta. Kaikki terrorismi on pahasta ja aivan erityisesti NL:n rippeet ja lapsivankien hyväksikäyttö saastan keskellä. Putin TV:n perustalta jokainen aavistaa hirvittävän vaaran yhtenäistä länttä kohtaan. Vaikka siellä ei ole ketään (katso myös rekkajonot ja tarkista omistatko venäläisen pesukoneen). Tämän vuoksi pitää koko ajan natottaa ja muistaa, että Nato voittaa kylmän sodan ilman yhtään laukausta.
On hirveän tärkeää kuulua Natoon. Suomi on yksi upeista Natomaista ja yhteensopiva verraton turvallinen vapaa Natomaa, jotka kaikki saavat täydellisen turvan Natossa. Hyvä niin ja meillä on suuri kunnioitus kansanvälisessä yhteisössä.
Ylläpidämme yllä YK:ta USA:ssa ja Pohjois-Atlannin aallot syleilevät hellästi meidän vapaudenpatsasta.
Tänne ei jää ketään vahtimaan kuka kumartaa syvimpään venäläistä hirvittävää julmuutta, vaan sen tuomitsee jokainen maailman maa eikä kukaan petä maailmaa rupeamalla putinistiksi. Antaa pahan sammua ja lännen saada raaka-aineet pois.
Venäläisille autetaan parlamentarismia ja halutaan saada joskus oikeat vaalitkin. Natomaat tekevät humanitääristä työtä yhdessä. Ei pysäytetä rekkajonoja. Rauhanomainen hajoaminen on luksusta. Sinne avataan jopa laivayhteys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481