Olen istuttanut kuusiaidan n 20sm taimista. Kuinka nyt hoidan aitaani jotta saan kukoistavat kuuset? olen kerran kesäkuussa nakellut kanankakkaa ja vettä onkin tullut luontoäidin hoitelemana.
Kuusiaita
oikuusipuu
2872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jätä nyt ne lannoitteet pois, koska kuusi pärjäilee kyllä suomalaisessa maastossa ihan ilman lannoitteita. Pääasia, että pidät huolen juurien kosteudesta juurtumisvaiheessa. Eli jos maaperä on hiekkaa kosteutta enemmän ja jos savista kosteutta vähemmän.
Koska kuusi ei mikään nopea kasvaja ole anna sen nyt jonkun vuoden juurtua, kasvaa vartta ja voimistua. Nyrkkisääntönä on ensin viisi vuotta kasvua ja sitten vasta leikataan.
Aloita leikkaus kasvuvaiheessa sivuilta, ja kun aita on halutussa korkeudessa alat myös leikkaamaan päältä. Paras leikkausaika on talvella.
Jotkut sanovat, että jos lisäät aitasi juurelle kuusimetsän turvetta se voimistaisi kuusiaidan kasvua?!
Olethan muistanut pitää kuusien taimet vapaina rikkaruohoista etteivät ne tukahduta taimia?
Kiitos vastauksesta. Olen rikkakasvit nyppinyt pois, niitä nyt ei vielä mahdottomasti kasvakkaan kun uuteen multaan istutettin. Niinhän minäkin kuulin jälkeen ettei pitäisi lannoitella jotta juurtuisi kunnolla, mutta toinen sanoo toista ja toinen toista... Ajattelin haketta laittaa kuusien alle? Eikös se kangaskin olisi hyvä levittää alle niin pitäisi rikat loitolla ja sen päälle vaikka haketta?